Lunssila
Well-known member
- Liittynyt
- 6.6.2008
- Viestit
- 18227
Adelen konsertti päättyi yhden biisin jälkeen.
Tätä vitsiä varten pitää tietää sanonta "Se ei ole ohi ennen kuin lihava nainen laulaa."
Adelen konsertti päättyi yhden biisin jälkeen.
Biisi ei tuntunut alkavan, skippasin n. minuutin kohdalle, biisi ei edelleenkään ollut alkanut -> laitoin selaimen kiinni, sammutin tietokoneen, heitin sen parvekkeelta, kävin hakemassa tietokoneen pihanurtsilta jotta sain kirjoitettua tämän viestin, heitin tietokoneen uudestaan parvekkeelta ja otin pumpattavan Fagerholm-toimintahahmon kaapista ja mätkin sitä tunnin turpaan.
Mikä se semmoinen biisi on jossa ei ole musiikkia? No tietysti 4′33″, mutta se on jo olemassa.
Vaimo osti juuri ensi elokuulle liput neljälle hengelle Kraftwerkin konserttiin :ahem:
Nyt Austinin aika-ajoihin.
Ne tulee vasta huomenna klo 16. Että aikalailla saat odotella siinä töllön ääressä.
Jep - linkki: Kraftwerk 3DSekö Kraftwerk-yhtye toimii edelleen? Viimeisin havainto mulla on Kraftwerkista on siltä ajalta kun itse vielä kuuntelin aktiivisesti vielä musiikkia. LP-levyiltä ja radiosta. Ja mahdollisesti muusiikkivideoiden aamuhämäristä. Madonnan 'Papa Don't Preach' on jäänyt mieleen eräänä ensimmäisistä näkemistäni musiikkivideoista.
Siinä onkin kuiva tyyppi, paitsi housuistansa.Tänään soitan Paradise Lostia ja muistelen sitä, kun vaimoni ei tajunnut Jjusbanin kuivaa huumoria ja alkoi vittuilemaan hälle.
Olen joskus ollut näkevinäni siitä Aphex Twin -hepusta kuvan, jossa hällä on hame. Josko tyttäresikin?Aphex twinia kuuntelin. Tytön kommentit "isän mekko" ja kappaleen loputtua "lissee". Minulla ei ollut tapahtumahetkellä mekkoa.