No en nyt kehtaisi sanoa, että Burns sen mestaruuden ansaitsee, jos se on yhdessä rallissa Bossea nopeampi ja muissa miljoona kertaa hitaampi. Mitä loppukauden asetelmiin tulee, niin en usko, että Burns on ajamalla Marcusta nopeampi yhdessäkään rallissa. Burns muistaakseni oli hivenen nopeampi viime vuonna yhdessä asvalttirallissa, mutta olisi jäänyt Marcuksesta esim. Saksassa aika paljon. Saksassahan Bosse olisi vienyt voiton ilman moottoriongelmia.
Yleensä vertailuista viime kauteen olisi huomioitava, että loppukaudesta lähtien Burnsin selkäranka taittui lopullisesti. Tänä vuonna Marcuksen ylivoima on ollut suorastaan murskaava. Itse laitan tälle suuntaukselle aikalailla painoa ja siksi esim. suhtaudun epäillen siihen, että Riku olisi Jyskälässä Bossea nopeampi. Viime vuonna Rovanperä oli ihan Burnsin kannassa ennen keskeytystään. Mielenkiintoista on, että Bossen ylivoima on Jyskälässä hävinnyt jonnekin. Viime vuonna Pykälistökin ajoi ihan vertailukelpoista vauhtia. Olen melkoisen varma, että tänä vuonna Jyväskylässä Marcuksen kovin vastus tulee Rovanperän (ja ehkä jopa Pykälistön) suunnalta.
Asvalttiralleihin tuo oman lisämausteensa nämä "spesialistit", Loeb ja Panizzi. Loeb on painanut hiekallakin jo sellaista vauhtia, että Mcraella ja Sainzilla on ollut useasti ongelmia pysyä perässä. Loebista tulee todennäköisesti vielä Marcuksen tapainen rallin todellinen supertähti, näin luulen. Mies on uskomattoman nopea asvaltilla ja sorallakin todella hyvä kokemukseensa nähden. On hyvin mielenkiintoista seurata pitääkö Grönholmin valta-asema asvalttiralleissa. Viime vuonna näin ei vielä ollut, mutta nyt on sellaisia merkkejä, että Marcus tulee asvalttillakin haastamaan Panizzin toden teolla. Ainakin Saksassa Grönholmia on vaikea voittaa (vrt. Grönholm vs. Loeb viime vuonna). Burnsin ennustan putoavan kelkasta, kuten muissakin tämän vuoden rallissa.
Mielenkiintoista on myös nähdä Fordin ja Märtinin nopeus asvaltilla.
<small>[ 23-06-2003, 21:11: Message edited by: Valde ]</small>