Kysymyksiä rauhoista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Kun kerran sotiakin udeltiin, niin kisaillaanpa myös rauhoista. Tutuiksi tulleilla säännöillä mennään eli VASTAUKSET VALKOISELLA ja GOOGLETTAMINEN KIELLETTY. Tarkistan tulokset tänä iltana.

1) Mikä valtio on saanut nauttia pisimmästä tähän päivään asti jatkuneesta yhtäjaksoisesta rauhanajasta? Kuinka monta vuotta tuo ajanjakso on kestänyt? (piste molemmista ja ajanjakso kolmen vuoden tarkkuudella)

2) Kuinka monta vuotta on kestänyt pisin Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeinen ajanjakso, jolloin maa EI OLE OLLUT aseellisessa konfliktissa minkään muun valtion kanssa? Milloin tuo ajanjakso oli? (piste molemmista)
 
Aika piis of keik meikäläiselle.

1) No Ruotsihan se. Ajanjakso on kestänyt 409 vuotta.

2) 55 vuotta. 1820-1875.
 
White:

1. Ruotsi, 200 vuotta.

2. v. 1783-1917. Eli 134 vuotta.

:rolleyes:
 
1. Ruotsi, viimeksi sodittu Napoleonin aikana 195 vuotta sitten
2. arvataas... 60 vuotta (183x-189x)
 
1) Mikä valtio on saanut nauttia pisimmästä tähän päivään asti jatkuneesta yhtäjaksoisesta rauhanajasta? Kuinka monta vuotta tuo ajanjakso on kestänyt? (piste molemmista ja ajanjakso kolmen vuoden tarkkuudella)

Sveitsi, ja 432 vuotta.

2) Kuinka monta vuotta on kestänyt pisin Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeinen ajanjakso, jolloin maa EI OLE OLLUT aseellisessa konfliktissa minkään muun valtion kanssa? Milloin tuo ajanjakso oli? (piste molemmista)

WWI ja WWII välissä, 22 vuotta.
 
Arvalla menee, mutta menkööt.

1) Ruåtti tai Sveitsi... tai ehkä kumpikin. Noin 195 vuotta.

2) Espanjan ja Yhdysvaltain sodan loppumisesta 1898 siihen kun USA liittyi Ensimmäiseen maailmansotaan 1917. Eli 19 vuotta.
 
Arvalla menee, mutta menköön.

1) Sveitsi, 651 vuotta
2) 126 vuotta, 1790-1916
 
Täysin arvaamalla:

1. Sveitsi 555 vuotta
2. 12 vuotta, 1800-luvun luppupuolella
 
1) Australia.. no vaikkapa 330 vuotta.. oikeesti ei mitään hajua

2) veikkaan 27 vuotta 1800 luvun puolivälissä

Edit: jaskasin tagien kanssa :D
 
Vastaukset:

1) Mikä valtio on saanut nauttia pisimmästä tähän päivään asti jatkuneesta yhtäjaksoisesta rauhanajasta? Kuinka monta vuotta tuo ajanjakso on kestänyt? (piste molemmista ja ajanjakso kolmen vuoden tarkkuudella)
Useiden luotettavanoloisten lähteiden, mm. Wikipedian, mukaan kyseessä oleva valtio on Ruotsi, jonka rauhanjakso alkoi v. 1814 ja on näin ollen kestänyt 195 vuotta. Itsekin olisin muuten veikannut Sveitsiä, mutta siellä puhkesi sisällissota v. 1847. Vatikaanivaltiolla oli oma vankeus-/miehitysaikansa vuodesta 1870-1929 ja esim. Australia on osallistunut mm. molempiin maailmansotiin.

2) Kuinka monta vuotta on kestänyt pisin Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeinen ajanjakso, jolloin maa EI OLE OLLUT aseellisessa konfliktissa minkään muun valtion kanssa? Milloin tuo ajanjakso oli? (piste molemmista)
Kysymys on kompaluonteinen, koska kyseessä olevaan ajanjaksoon sijoittuu mm. Yhdysvaltain sisällissota, jota ei voida laskea konfliktiksi jonkun muun valtion kanssa. Kun pienet diplomaattiset selkkaukset sivuutetaan, voidaan mm. täältä todeta, että vuonna 1848 päättyi sota Meksikoa vastaan ja vuonna 1898 alkoi sota Espanjaa vastaan. Näin ollen jakso kesti 50 vuotta.

Seuraavaksi visan pisteet.
 
Viimeksi muokattu:
1. Lancer, Otto Hokkanen, Trullinkaasu: 2 pistettä
4. Nikos: 1 piste
5. muut: 0 pistettä

Onnea voittajille!

Koska kukaan ei osunut aivan oikeaan kohdassa 2), raati heltyi antamaan Trullinkaasulle pisteen lähimmästä arvauksesta kohdassa (55 vuotta).

Jos muuten Yhdysvaltain sisällissotakin olisi laskettu mukaan kohdassa 2), pisin rauhanaika itsenäisen Yhdysvaltojen historiassa olisi 33 vuotta; sisällissodasta Espanjaa vastaan käytyyn sotaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös