VUH VUH
VUH VUH
Niin. Siltähän tämä vahvasti näyttää.Näyttää siltä, että tällä vääristelyllä ja muulla toiminnalla on lisäksi modetiimin täysi tuki.
Ihan sama kävi mielessä, koska mitään raskauttavia todisteita ei ole näkynyt.Ilmeisesti kaikki banniin johtaneet viestit on poistettu?
Joo ihan samalla tavalla kun meikäläisen bannien kohdalla aina tapahtuu. Sama itkuparku tälläkin kertaa tosin hieman eri hahmot asialla "yllättäen". Toivotaan että toivottua kehitystä moderoinnissa olis tapahtunut ainakin sen verran että asianosaista olisi varoitettu ennen bannausta.Ilmeisesti kaikki banniin johtaneet viestit on poistettu?
Taidat vittuilla?Olette vissiin katsoneet tiiviisti eri suuntaan koko ajan, jos mitään ette ole huomanneet.
Et sinäkään ole kaikkia bannejasi ansainnut. Pikkunäpäytykset silloin tällain voi olla paikallaan kun välillä keittää yli tai korkki narahtaa, mutta tuollaiset pitkät viikkojen ja kuukausien bannit vaativat mielestäni aika rankkoja rikkomuksia varsinkin kun kyseessä on jo vuosia forumilla olleita tyyppejä joiden peruskäytöksessä ei ole mikään muuttunut. Se on eri juttu jos joku uusi tuntematon tyyppi tulee tänne pelkästään aukomaan päätään kuin että kaksi vanhaa forumistia kinastelee niin kuin ovat tehneet jo vuosia.Joo ihan samalla tavalla kun meikäläisen bannien kohdalla aina tapahtuu. Sama itkuparku tälläkin kertaa tosin hieman eri hahmot asialla "yllättäen". Toivotaan että toivottua kehitystä moderoinnissa olis tapahtunut ainakin sen verran että asianosaista olisi varoitettu ennen bannausta.
Oli tää nyt vähän yllätys kieltämättä. Olis muuten jännä jos joku tilastonikkari väsäisi tilaston siitä kuka mode on bannannut kenet tällä foorumilla vaikka viimeisen 2v aikana. Saattaapi olla että tietty trendi olis havaittavissa.
Saisinko tähän modejen jakauman akselilla oikeisto-vasemmisto? Kiitos.Kun kerran enemmistö modeista on vasemmalle sykkiviä, niin tarvitaanko täällä ollenkaan oikeistolaisesti ajattelevia?
Ei mikään huono idea. Markojiitä jo tuossa tehtävään kysyin, mutta ei vaikuttanut kiinnostavan. Toki tällä em. akselilla se ei taitaisi viedä oikealle päin, jos se on sitten tarpeen.Pitäisikö teidän tehdä suurempi puhdistus kerralla, niin ei tulisi näitä "omituisilta näyttäviä" päätöksiä/dumerointeja.
Samaa hämmästelin.Saisinko tähän modejen jakauman akselilla oikeisto-vasemmisto? Kiitos.
.
Komp.Ilmeisesti mitään Rainierin viestejä ei ole poistettu, joten kaikilla on mahdollisuus itse arvioida tuomiota ja sen suhteellisuutta. Ei tuosta muuta voi sanoa kuin että täysin mielivaltainen ja linjaton banni. Ja tolkuttoman pitkä.