Heti kärkeen yksi tarkennus: kaikki tässä jutussa mainitut kuljettajat toki ovat menestyneitä. Kyse on siitä kuka tai ketkä ovat menestyneet enemmän kuin muut. Ja siitä, minkälaiset kuljettajat pystyvät hankkimaan voittoja ja mestaruuksia. Vai onko sillä kuskin luonteella ja tavalla ajatella asioista lopulta mitään merkitystä.
Loebin yhdeksän mestaruutta on käsite. Näin voi kait sanoa. Ogierilla on viisi. Kankkusella ja Mäkisellä neljä. Mikä näitä yhdistää? Kaikki tuntuvt profiloituneen tietyllä tapaa, vaikka ovatkin eri aikakausien kuskeja, samaan muottiin. On nopeutta, on taitoa, kykyä ajaa kaikilla alustoilla, mutta myös on sitä harkintakykyä, malttia ja tietynlaista kykyä ajatella kilpailua pitkälle eteenpäin (ratapuolella Prostilla sanottiin olleen sama kyky)
Vastaavasti lajin historia tuntee ilman mestaruutta jääneet Alenin ja Toivosen (Henkan mukaan ottaminen ehkä vähän epäreilua), yhden mestaruuden Vatasen ja McRaen. Nämä herrat taas edustivat aivan toisenlaista kuljettajatyyppiä kuin Loeb, Ogier, Kankkunen ja Mäkinen. Kyse on ns. all in kuskeista. Niistä, joilla on kaikki aina pelissä. Ja kaasupolkimessa on vain kaksi asentoa: on ja off.
Voidaanko tehdä johtopäätös. että ralliautoilu on luonteestaan, monipäiväiset kilpailut, erilaiset/vaihtelevat olosuhteet, erilaiset alustat, johtuen laji jossa varmemmin pärjää silloin kun pitää järjen ja maltin mukana. Onko kuskeilla jotka osaavat ja malttavat sopeuttaa vauhtiaan eri olosuhteisiin ja tilanteisiin sopiviksi, paremmat saumat kerätä menestystä kuin näillä ns. reuhaajatyypin edustajilla?
Vai voiko tällaista jakoa edes tehdä? Tunteehan historia esim. Hannu Mikkolan, joka ei koskaan varsinaisesti minään reuhaajan maineessa tainnut olla. Silti vain yksi mestaruus.
Onko sillä mihin kuskigenreen kukin asettuu vähemmän merkitystä kuin sillä, millaisella kalustolla ajetaan? Sanotaan, että b-ryhmä oli kuin tehty suomalaisten "kahva edellä"-ajotyylille. B-ryhmän aikakausi 82-86 tuotti kolme mestaruutta (83, 85-86) jos otetaan huomioon ennen b-ryhmää käytössä ollut ryhmä neljä ja B:n jälkeen tullut ryhmä A, mestaruuksien määrä 80-luvulla nousee viiteen.
Kumpi vaikuttaa voittamisen enemmän. Kuskin profiili, millainen rattimies on kyseessä? Vai onko ympäristötekijöillä sittenkin enemmän merkitystä Millaiseen tiimiin sattuu pääsemään, henkilökemiat tallin johdon, mekaanikkojen ja muiden kuskien kanssa, millaisilla autoilla milloinkin ajetaan jne.
Loebin yhdeksän mestaruutta on käsite. Näin voi kait sanoa. Ogierilla on viisi. Kankkusella ja Mäkisellä neljä. Mikä näitä yhdistää? Kaikki tuntuvt profiloituneen tietyllä tapaa, vaikka ovatkin eri aikakausien kuskeja, samaan muottiin. On nopeutta, on taitoa, kykyä ajaa kaikilla alustoilla, mutta myös on sitä harkintakykyä, malttia ja tietynlaista kykyä ajatella kilpailua pitkälle eteenpäin (ratapuolella Prostilla sanottiin olleen sama kyky)
Vastaavasti lajin historia tuntee ilman mestaruutta jääneet Alenin ja Toivosen (Henkan mukaan ottaminen ehkä vähän epäreilua), yhden mestaruuden Vatasen ja McRaen. Nämä herrat taas edustivat aivan toisenlaista kuljettajatyyppiä kuin Loeb, Ogier, Kankkunen ja Mäkinen. Kyse on ns. all in kuskeista. Niistä, joilla on kaikki aina pelissä. Ja kaasupolkimessa on vain kaksi asentoa: on ja off.
Voidaanko tehdä johtopäätös. että ralliautoilu on luonteestaan, monipäiväiset kilpailut, erilaiset/vaihtelevat olosuhteet, erilaiset alustat, johtuen laji jossa varmemmin pärjää silloin kun pitää järjen ja maltin mukana. Onko kuskeilla jotka osaavat ja malttavat sopeuttaa vauhtiaan eri olosuhteisiin ja tilanteisiin sopiviksi, paremmat saumat kerätä menestystä kuin näillä ns. reuhaajatyypin edustajilla?
Vai voiko tällaista jakoa edes tehdä? Tunteehan historia esim. Hannu Mikkolan, joka ei koskaan varsinaisesti minään reuhaajan maineessa tainnut olla. Silti vain yksi mestaruus.
Onko sillä mihin kuskigenreen kukin asettuu vähemmän merkitystä kuin sillä, millaisella kalustolla ajetaan? Sanotaan, että b-ryhmä oli kuin tehty suomalaisten "kahva edellä"-ajotyylille. B-ryhmän aikakausi 82-86 tuotti kolme mestaruutta (83, 85-86) jos otetaan huomioon ennen b-ryhmää käytössä ollut ryhmä neljä ja B:n jälkeen tullut ryhmä A, mestaruuksien määrä 80-luvulla nousee viiteen.
Kumpi vaikuttaa voittamisen enemmän. Kuskin profiili, millainen rattimies on kyseessä? Vai onko ympäristötekijöillä sittenkin enemmän merkitystä Millaiseen tiimiin sattuu pääsemään, henkilökemiat tallin johdon, mekaanikkojen ja muiden kuskien kanssa, millaisilla autoilla milloinkin ajetaan jne.