Lasten pahoinpitely

Sam.S.Walken

alias SSW
Liittynyt
8.12.2000
Viestit
2414
Sijainti
Espoo, Suomi
Ajattelin ottaa tälläisen todella vakavan aiheen esille, koska ainakin Hesarissa oli viikonlopun aikaan juttua vauvojen pahoinpitelystä ja jatkuvasti näkyy uutisia ympäri Suomen tapahtuvista lasten ja nuorten pahoinpitelyistä ja murhista.

Kuinka ihmiset voivat olla niin julmia, että kohdistavat väkivaltaa pieniä ihmisiä kohtaan. Ymmärrän että toisinaan joku voi hermostua jatkuvasti itkevään vauvaan, mutta pitäisi ymmärtää että siihen ei ole ratkaisu vauvan ravistelemienen tai muu vastaava pahoinpitely. Onneksi tästä ravistelustakin on nyt alettu puhua.

Yhdysvalloissa ravistelu oli joku vuosi sitten samanlainen ongelma, kuin Suomessa nyt. Siellä valistamalla vanhempia saatiin nämä ongelmat tipahtamaan puoleen. Usein vanhemmat eivät tiedä mitä ravistelu voi aikaansaada pienellä herkällä vauvalla. Ja lisäksi oireet eivät välttämättä näy heti vaan ehkä vasta vuosien kuluttua. Toivottavasti Suomessa otetaan oppia Yhdysvaltain valistuksesta ja täälläkin siitä alettaisiin ketomaan jo neuvoloissa, mielellään jo ennen vauvan syntymistä.

Sitten on näitä tapauksia, että jompikumpi vanhemmista tappaa oman/omat lapsensa. Usein tämä tapahtuu tukahduttamalla, mutta ilmeisesti verisempiäkin tappoja tehdään. Miksi lasta ei voi vaikka viedä adoptoitavaksi tai mennä psykiatrille tai papin puheille vaan tartutaan itse toimeen ja "poistetaan ongelma". Todella kauheaa. Mielestäni tämmöisen teon tekijä voitaisiin saman tien viedä steriloitavaksi, jotta hän ei voi tehdä tätä uudelleen. (olettaen, että kyse on vain omaan lapseenkohdistuvasta vihasta)

Sitten ovat seksuaalirikokset, mitä tulee julki jatkuvasti enemmän ja enemmän. Yleensä ulkomaille kohdistuva lapsiprostituutio, insesti, alaikäisten raiskaukset, internetin kautta räjähdysmäisesti levinnyt lapsiporno jne jne. Tätä ongelmaa ei ainakaan vähennä se että lapsia halutaan ja usein lapsetkin haluavat pukeutua aikuismaisesti minihameisiin, tiukkoihin toppeihin, napapaitoihin tiukkoihin housuihin jne.

Mutta täytyy muistaa että vaikka alaikäinen tarkoituksettomasti provosoisi on syy AINA aikuisen. Aikuisen tulee tietää missä raja menee, mikä on sallittua mikä ei, mikä vahingoittaa toista mikä ei. Ovatko aikuiset siis vain tyhmentymässä? Onko media vain hanakammin esittelemässä tällaisia aiheita? Eikö aikaisemmin ole vain uskallettu puhua näistä ongelmista?

Lisää kysymyksiä, kommentteja ja mielipiteitä tästä aiheesta.
 

Eliel

Detonaattori
Liittynyt
10.10.2000
Viestit
2795
HS 29.3.2004:
KITEE. Miehen epäillään surmanneen kiväärimallisella aseella kaksi lastaan maanantaiaamuna Kiteellä Pohjois-Karjalassa.

Tekijäksi epäilty mies ilmoittautui itse Kiteen poliisilaitokselle aamulla puoli kymmenen aikoihin. Hän on alustavassa puhuttelussa myöntänyt lasten surmaamisen.

Poliisi antoi aamulla kello yhdeksän aikoihin tiedotteen, jossa miehen kerrottiin poistuneen surmapaikalta ja olevan aseistautunut. Samalla hänen liikkeistään toivottiin yleisövihjeitä.

Puolisen tuntia myöhemmin miehen kerrottiin olevan poliisin hallussa. Poliisi tiedottaa asiasta lisää iltapäivällä.
Edit: Surmatut poika ja tyttö olivat IS:n tietojen mukaan syntyneet vuosina 1998 ja 2001.
 
Viimeksi muokattu:

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Todella kettumainen aihe, lastenpahoinpitely on väärin ja tuskin ymmärtäjiä löytyy. Todennäköistä on, ettei suurin osa siihen syyllistyvistä yksinkertaisesti ymmärrä tekonsa seurauksia, siitähän voi seurata kuolema tai elinikäinen vamma.

Uskoakseni suurin osa lastensa pahoinpitelyyn syyllistyvistä ei itse myöskään hyväksy tekoaan. Valistamalla voidaan saada hieman laskua aikaiseksi, mutta näitä joilla pinna palaa liian herkästi ja tehdään jotain tuollaista on liikaa.
 

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
lasten ja varsinkin pienten lasten pahoinpitelyt ovat kyllä lisääntyneet huolestuttavasti. Miksi? Alkoholi ja huumeet kyllä aiheuttavat paljon pahoinpitelyjä. Talvella oli lehdessä uutionen muutaman kuukauden ikäisestä tyttövauvasta joka oli ryyppyseurueen huomassa ja syömättä pitkän ajan. Avioerot ja siitä seuraavat tapaamisoikeuskiistat ovat aiheuttaneet useita lasten tappoja. Tilanne taitaa olla yhtä vakava ja huono ympäri maailman. Kauheimpia on Brasilian katulasten kohtalot. Siellähän kauppiaat palkkaavat ammattitappajia surmaamaan katulapsia.
 

Sam.S.Walken

alias SSW
Liittynyt
8.12.2000
Viestit
2414
Sijainti
Espoo, Suomi
Tuo Soodan mainitsema syöttämisen unohtaminen jäi kokonaan pois avauksestani. Ne ovat kyllä aivan tyrmistyttäviä tapauksia. Luulisi jo lapsen itkusta voivan päätellä, että joku on vikana ja tulla siihen johtopäätökseen, että vois koittaa syöttää lasta. Onneksi näitä tapauksia ei ainakaan Suomessa kovin usein tapahdu.

Vastahan paljastui valtavan kokoinen elinsalakauppa, missä jossain Aasian "sisällisota" maassa lapsia tapettiin pelkkien elinten takia. Näitä sitten myytiin jopa länsimaihin asti ilmeisesti vuosia ennenkuin joku sai selville mistä ne elimet alunperin ovat lähtöisin. En kyllä usko, että tuotakaan touhua voidaan lopettaa vaikka yksi järjestö saataisiinkin kiinni.
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Lasten pahoinpitely on jotain käsittämätöntä ja sairasta, rikollista toimintaa:thumbdown :thumbdown :thumbdown

Nuoret vanhemmat menettävät monesti hermonsa, kun vauva itkee; silloin pitäisi rauhoittua ja miettiä uusia rauhoituskeinoja. Vihojaan ei saisi purkaa vauvoihin!
 

Sam.S.Walken

alias SSW
Liittynyt
8.12.2000
Viestit
2414
Sijainti
Espoo, Suomi
Meidänkin vauvalla oli koliikki ja välillä siihen itkuun meinasi ihan tosissaan hermostua. Silloin oli kaikkein helpointa huutaa toinen pitämään/keinutamaan sitterissä vauvaa vuorostaan. Monesti ihmettelimme vaimoni kanssa että tajuavatko yksinelävät naiset jotka haluavat hankkia itselleen vauvan (yksinään), että millaista sen vauvan hoitaminen todellisuudessa on. Jos ei voi pyytää ketään katsomaan vauvaa silloin kun omaa päätä alkaa pakottamaan, niin siinä voi käydä vaikka mitä. Kahdestaan sentään voi vuorotella tai jos toinen hermostuu niin toinen voi rauhotella jne.

No mutta en tarkoita tällä, että sinkut pahoinpitelisivät vauvojaan. Sellaisesta tuskin edes löytyy tilastotieteellistä vahvistusta.
 

AMS82

Well-known member
Liittynyt
13.12.2002
Viestit
1641
Sijainti
Turku
Erittäin huolestuttavaa, jos lapsiin kohdistuva väkivalta todellakin on kasvussa, kuten viimeaikaisesta uutisoinnista on ollut ymmärrettävissä. Henkilökohtaisesti näkisin asian kuitenkin niin, että jos vanhemmalla on mielenterveydellisiä ongelmia voi väkivalta aivan yhtä hyvin kohdistua lapseenkin ja usein lapsi saattaa olla ainoa kohde, johon väkivalta ylipäänsä voi kohdistua. Kun ongelmiin ei pystytä puuttumaan ajoissa, on seurauksena sitten näiden ongelmien ilmitulo äärimmäisen valitettavalla tavalla. Yleisellä tasolla ollaan jo pitemmän aikaa puhuttu es. mielenterveyspalveluiden ja huumevieroitushoitojen tukkeutumisesta ja ainakaan näiden puheiden valossa ei siis jonkinlaista kasvua myös lapsiin kohdistuvan väkivallan osalta voitane pitää kovin suurena yllätyksenä.

Kokonaan toinen asia ovat sitten taloudellisiin syihin perustuvat lasten hyväksikäyttötapaukset, jotkä äärimmillään ilmenevät elinvarkauksia, mutta yleisemmin muunlaisena hyväksikäyttönä. Näissä tapauksissa kaikenlaisten 'turistien' vastuuttomuus ja välinpitämättömyys yhdistyvät elintasoerojen mahdollistaman voitonpyynnin kanssa. Tietysti voidaan kysyä, että onko sillä hyväksikäyttötavalla lapsen tai kenenkään muun kannalta kovin suurta merkitystä. Tosiasia on se, että ilman rahaa ei tässä maailmassa hengissä selviydy ja näin ollen monissa maissa myös lapsen joutuvat hankkimaan elantonsa jollakin tavalla. Seksiturismi tuomitaan varmasti yleisesti. Munuaisen alkuperää ei välttämättä enää sellaista kipeästi tarvitseva ihminen tule kysyneeksi ja vaatteiden osalta lienee jo lähes turhaa odottaakkaan, että alkuperä kiinnostaisi ostajaa, vaikka itseasiassa suurin osa lasten kuolemista ja vammautumisista tapahtunee - jos sodat ja muut yhteiskunnalliset levottomuudet jätetään pois laskusta - juuri lapsityövoimaa hyödyntävissä tehtaissa.

Vauvojen pahoinpitely on sen verran räikeää toimintaa, että se herättänee ylivoimaisessa enemmistössä ihmisiä hyvinkin negatiivisia tunteita. Henkilökohtaisesti joudun kuitenkin epäilemään hiukan, että kaikenlaista lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ei olla yhtä tiukasti tuomitsemassa. Viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan puhua 'kasvatuksesta' päästään hyvin nopeasti vastakkain niiden "vanhan kansan viisauksien" kanssa, joissa ruumiillinen kuritus yhdistetään rakkauteen ja sitä ollaan jopa esittämässä välttämättömäksi osaksi kasvatusta ja ainakin täysin kodin sisäiseksi asiaksi.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
312T4 sanoi:
Nuoret vanhemmat menettävät monesti hermonsa, kun vauva itkee; silloin pitäisi rauhoittua ja miettiä uusia rauhoituskeinoja. Vihojaan ei saisi purkaa vauvoihin!
Mihinköhän tuo väite perustuu? Miksiköhän minä olen nuorena vanhempana saanut monilta vanhemmilta ihmisiltä kuulla, että kyllä sitä nuorena jaksaa valvoa vauvan/pienten lasten kanssa:confused: Eikö tuo hyvin yleinen väittämä voisi vihjata siihen, että (esim.) uraputkeen keskittyvät ihmiset, jotka hankkivat lapsen vasta liki nelikymppisenä olisivatkin todennäköisemmin hermoissaan vauvaan tai lapsiin? Toki vanheneminen yleensä lisää myös järjen käyttöä, mutta ei kuitenkaan riittävässä laajuudessa. Monesti malttinsa menettäneitä on helppo huomata normaalissa liikenteessä. Mitenköhän nämä hermoheikot käyttäytyvät normaalisti hermostuessaan tai hikeentyessään alkoholin vaikutuksen alaisena?
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Sam sanoi:
Mihinköhän tuo väite perustuu? Miksiköhän minä olen nuorena vanhempana saanut monilta vanhemmilta ihmisiltä kuulla, että kyllä sitä nuorena jaksaa valvoa vauvan/pienten lasten kanssa:confused: Eikö tuo hyvin yleinen väittämä voisi vihjata siihen, että (esim.) uraputkeen keskittyvät ihmiset, jotka hankkivat lapsen vasta liki nelikymppisenä olisivatkin todennäköisemmin hermoissaan vauvaan tai lapsiin? Toki vanheneminen yleensä lisää myös järjen käyttöä, mutta ei kuitenkaan riittävässä laajuudessa. Monesti malttinsa menettäneitä on helppo huomata normaalissa liikenteessä. Mitenköhän nämä hermoheikot käyttäytyvät normaalisti hermostuessaan tai hikeentyessään alkoholin vaikutuksen alaisena?
Hyviä huomioita; meillä oli vaikeata ensimmäisen lapsen kanssa, poika huusi yleensä 24.00-03.00. Hermot oli mennä monesti ja menikin; onneksi meitä oli kaksi nukuttamassa!!! Tyttöjen synnyttyä homma olikin jo rutiinia, KUN OSASI NUO NUKUTUSNIKSIT. Paras vauvan rauhoittaja on oma syli ja muumilaulut/tuutulaulut. Ei muuta kun itkevä lapsi syliin; lämmin ote ja hyssyttelyä ja laulantaa ja kuljeskelua huoneessa - voila: tyttö nukkuu. Nukuttamisessa on tärkeintä rauhallisuus; ei saa hermostua. Kyllä se vauva nukahtaa syliin jossain vaiheessa; viimeistään kolmentunnin sylissä kannon jälkeen puoli neljä aamuyöllä:thumbup:

Oikeassa olet; kyllä nuorten pitäisi jaksaa, heillä ei vain ole vielä sitä vauvanhoitorutiinia!
 
Viimeksi muokattu:

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
312T4 sanoi:
Oikeassa olet; kyllä nuorten pitäisi jaksaa, heillä ei vain ole vielä sitä vauvanhoitorutiinia!
Ja vanhemmilla esikoisen saavilla on:confused: Ei ole todellakaan. Minulla oli vielä etuna että olin tottunut monilapsisen perheen vanhimpana touhuamaan vauvojen ja pienten lasten kanssa. Tämäkin kokemus puuttuu monelta. Taidan jälleen kerran todeta sen että lapset peilaavat vanhempiaan hämmästyttävän paljon :)

Nuorilla vanhemmilla on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet saada apua isovanhemmilta kuin nelikymppisillä...
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Sam sanoi:
Ja vanhemmilla esikoisen saavilla on:confused: Ei ole todellakaan. Minulla oli vielä etuna että olin tottunut monilapsisen perheen vanhimpana touhuamaan vauvojen ja pienten lasten kanssa. Tämäkin kokemus puuttuu monelta. Taidan jälleen kerran todeta sen että lapset peilaavat vanhempiaan hämmästyttävän paljon :)

Nuorilla vanhemmilla on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet saada apua isovanhemmilta kuin nelikymppisillä...
Näinhän se on; tulihan tuota aikanaan vaihdettua pikkuveljen ja pikkusiskon kakkavaippoja(T-vaippoja) monet kerrat. Oli muuten hyvää treeniä, kuten sanoit:thumbup:

Koulussakaan ei lastenhoitoa juuri opeteta, harmi:confused:
 

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
312T4 sanoi:
Koulussakaan ei lastenhoitoa juuri opeteta, harmi:confused:
Naisille olisi paikallaan järjestää koulutusta lastenhoidosta ja muusta kodin hoitoon liittyvästä sillä välin kun miehet ovat suorittamassa asepalvelusta.
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Justiinsa männä viikolla luin Savon Sanomista, että nuorten ikäluokkien osuus synnyttäjistä vähenee, ja yli kolmekymppisten kasvaa. Kun nyt sitten on uutisoitu, että vauvojen pahoinpitelyt ovat lisääntyneet, niin mitähän johtopäätöksiä näiden tietojen perusteella voisi vetää? :doubtful: :confused: Juupa juu, keskivertoa nuorempana äitinä sain kohdata ties mitä ennakkoluuloja jo ennen esikoiden syntymää. Älkää nyt ihan kaikesta syyttäkö...

Oikeasti tuo lasten pahoinpitely on sellainen asia, että minulle tulee siitä niin paha olo, että... Itsekästä varmaan, mutta mieluumin ohitan nämä uutiset pikaisesti, minulle tulee yksinkertaisesti niin kuvottava olo näistä :frown: :frown:
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Ace17 sanoi:
Naisille olisi paikallaan järjestää koulutusta lastenhoidosta ja muusta kodin hoitoon liittyvästä sillä välin kun miehet ovat suorittamassa asepalvelusta.
Eli LOTTA-järjestö taas pystyyn; senhän voisi muuten taas perustaa, kun Neuvostoliittoakaan ei enää ole:ahem:
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Niin, ja tuosta lastenhoitokokemuksesta... Olin 6-v, kun pienin siskoni syntyi, seuraavan kerran olin vauvan kanssa tekemisissä reilut puoli vuotta ennen oman syntymää, kun saimme kummitytön. Vissiin kahdesti olin vaipat vaihtanut ennen omaa kääröä.

Älkääs nyt pojat yksinkertaistako liikaa :doubtful:
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Juskanen sanoi:
Niin, ja tuosta lastenhoitokokemuksesta... Olin 6-v, kun pienin siskoni syntyi, seuraavan kerran olin vauvan kanssa tekemisissä reilut puoli vuotta ennen oman syntymää, kun saimme kummitytön. Vissiin kahdesti olin vaipat vaihtanut ennen omaa kääröä.

Älkääs nyt pojat yksinkertaistako liikaa :doubtful:
Joo! tuli ehkä hieman liioiteltua tuota pikkusisaruksilla treenaamista. Eihän se pirttihirmuäiti antanut juurikaan koskea nuorempiin sisaruksiin muulloin kuin itse oli pois. Silloin sitä joutui ihan oikeasti vaihtamaan niitä T-vaippoja - hyvä vaippa muuten. Vieläköhän niitä myydään:confused:
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Minäkin pääsin jonkun kerran noita sideharsovaippoja vaihtamaan lapsena :D Vaimoni taas ei ollut muistaaksensa pitänyt vauvaa sylissä ennenkuin oma syntyi. Hyvin lasten hoito sujui silti heti alusta asti. Hän oli siis silloin 18. Meikin olemme kohdanneet paljon ennakkoluuloja täysin tuntemattomien suunnalta, aivan kuten Juskanen mainitsi. Silti läheltä seuranneena on huomannut miten avuttomia hyvin monet liki nelikymppiset vanhemmat ovat pienten lastensa kanssa. Ilmeisesti nuorena omaksuu uusia mullistavia asioita helpommin kuin "vanhana":confused:

Ettei nyt mene ihan pelkäksi ikäkeskusteluksi, niin päihderiippuvuus on hyvin vakava ongelma. Vaimoni on koulutuksen puolesta nähnyt paljon moniongelmallisia vanhempia (mielenterveys ja päihde) joilta lapset pitäisi ottaa huostaan, mutta yhteiskunta on joko a) välinpitämätön tai b) voimaton näiden suhteen. Oletettavasti hieman molempia. Vakavista asioista tavataan hyssytellä niin kauan kuin mahdollista ja jossain vaiheessa ongelma räjähtää silmille :(
 

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Tähän hiukan kevennystä. 5-vuotias neitimme oli huolissaan kun hänen mielestään naapurin Aleksi ei rakastanut häntä. Totesin siihen ettei muakaan kukaan rakasta. Tähän neiti:"Kaikkihan sua rakastaa jotka sut tuntee". Mutta lisäsi hetken kuluttua:" Tai ei nyt aivan kaikki".
 

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Juuri uutisoitiin Tanskalaisen lapsipornorenkaan kiinnijäännistä. Käsittämätöntä. Kuinka vinksahtaneita ihmisiä on olemassa?
Jossain oli uutisia venäjällä tehdystä lapsipornosta jossa aivan pieniä vauvoja oli käytetty. Jopa niin että lapsia oli kuollut. Kyllä ryssä on ryssä. Pthyiii.
 
Ylös