Latvala vai Lappi Toyotalle?

Latvala vai Lappi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    43

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mersulla voitetaan, ja muut mukana lähinnä muodon vuoksi, että on paraatissa pärinää ja värinää.
Mutta jos olisi ralliin verrannollinen, niin Mersun lisäksi mukana olisi Force India, Williams ja McLaren sekä GP3 autoja loput 14 autoa.

Jonka lisäksi Mersun pitäisi lähteä kisaan saderenkailla oli kuiva tai ei. Kuvaamaan aura-auton roolia.
 

Andy

Jalkarannan Yannickdalmas
Liittynyt
15.8.2002
Viestit
5756
Sijainti
Ypäjä
Hirvoselle olisi toivonut yhtä mestaruutta, mutta jotenkin Latvalalle ei. Jokin on minulle aina tökkinyt Latvalan asenteessa. Tuossa aiemmassa kaatokoosteessa kuuluu tuo asennevammaisuus: Eikä-ei-ei-voivottelut jne, puhumattakaan Saksan rallin itkukohtauksesta silloin joskus.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Kertoo kyllä karun realistisesti mm-sarjan surullisesta tilanteesta, kun tallit hupenevat sikäli kovaa tahtia, ettei maailmanmestarillekaan ole ajopaikkaa. Melkoinen vitsihän tuo sarja on ollut jo pian vuosikymmenen.
Ei kai siellä koskaan ennenkään ole juuri enempää talleja ollut. Nytkin tulee yksi uusi mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Hirvoselle olisi toivonut yhtä mestaruutta, mutta jotenkin Latvalalle ei. Jokin on minulle aina tökkinyt Latvalan asenteessa. Tuossa aiemmassa kaatokoosteessa kuuluu tuo asennevammaisuus: Eikä-ei-ei-voivottelut jne, puhumattakaan Saksan rallin itkukohtauksesta silloin joskus.
"Tästä on nyt opittu" ja ens vuonna samaan kiveen.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Molemmat ovat hyviä kuljettajia. Vaikea päättää sitä, että kumpi on parempi. Ensimmäisen valitsin siksi, koska hän osaa ajaa hyvin.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Näyttöjä ja potentiaalia vertailemalla Lappi on itsestään selvä valinta.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4196
En tiedä kuka Lappi on, mutta äänestin sitä. Latvalalla on jo kultaa ja mirhamia.
Lappi, SM-kultaa 1. kaudella (2012), JWRC 2. 2015, JWRC 1. 2016

Enemmänkin meriittejä olisi jos olisi enemmän ajanut. Pari vuotta meni Skodalla kokemusta hankkiessa kunnes pääsi ajamaan viimevuonna koko sarjan.
 

Dallaran urkuri

Well-known member
Liittynyt
7.4.2016
Viestit
1460
Mutta jos olisi ralliin verrannollinen, niin Mersun lisäksi mukana olisi Force India, Williams ja McLaren sekä GP3 autoja loput 14 autoa.

Jonka lisäksi Mersun pitäisi lähteä kisaan saderenkailla oli kuiva tai ei. Kuvaamaan aura-auton roolia.
Niin no formuloissakin on oheisluokat. Rallissa kaikki ajaa yksitellen.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Kop. Mennyt maku ja lopettanut seuraamisen jo aikapäiviä sitten. Muutama talli mukana. Sitten on eri luokkia siellä päristelemässä seassa ja hurrataan kun voitetaan 'maailmanmestaruus' jossain koppimopoluokassa.

Kaipa tulevaisuudessa sitten on F1-sarjassakin jotain GP3-autoja ja ehkäpä Porschekin? Samaa spedeilyä kuin mäkihyppy. Hyvin pilattiin sekin laji, kun pukuompelija ratkaisee voittajan. Tai joku tuulikoridoori ja puomihyvitys.
Fykkösten kisalähtöihin vois kyllä laittaa geepeekakkoset sekaan. Tulis enemmän säpinää.
 
Ylös