Legenda jo ajaessaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Alain Prost
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Lukemalla Sennaa koskevaa elämänkertaa avautuu Sennasta myös toisenlainen näkökulma, kuin mitä lehdistö onnistuu hänestä kertomaan.

Uskoisin, että Schumilla on myös tämä kätketty hieno puoli, joka ei välity yleiseen tietoisuuteen. Jos Schumi olisi persoonana täys p****, ei hän saisi kerättyä itsensä ympärille niin hienosti toimivaa tiimiä. Tiimin sisältä ei kyllä kuulu soraääniä. Soraäänet kuuluvat katsomosta ja muista tiimeistä (välillä mielestäni aiheesta!).

Senna vs Schumi paremmuudesta on paha mennä sanomaan juuri mitään, koska kaverit ajoivat sen verran ei aikoina, ja Sennan ura loppui ennen aikaisesti, eli pisteiden valossa ei saada reilua vertailua aikaan.

<small>[ 12-10-2003, 13:25: Message edited by: ml ]</small>
 
Senna oli aikanaan mediassa todella vaikeassa roolissa. Sennaa pidettiin ylimielesinä ja yli-itsevarmana kaverina, joka halusi kontrolloida kaikkeja ja kaikkia. Sennan käyttäytymistä radalla pidettiin vaarallisena ja aina kun Senna oli osallisena onnettomuudessa, yleinen mielipide piti häntä syyllisenä.

Kuitenkin hänet hyvin tunteneet ihmiset pitivät Sennaa erittäinkin älykkäänä ihmisenä, joka oli hyvin inhimillinen ja kohtelias kanssaihmisiä kohtaan. Silloin kun Senna eli, niin valtamedioissa ei näitä näkemyksiä juuri näkynyt.
 
pmv:

No mitenkäs tämä eroaa Schumista.
 
Schumacher on huippuluokan kuljettaja, mutta en kyllä mestaruuksistaan huolimatta sanoisi varauksetta kaikkien aikojen kuljettajaksi (puhukoon tilastot ja tosiseikat mitä tahansa wink )
Kalusto on kuitenkin niiiin tärkeässä roolissa F1-maailmassa menestymisessä, ja sitähän Schumilla on ollut riittämiin koko uransa ajan.
 
ml:
Senna vs Schumi paremmuudesta on paha mennä sanomaan juuri mitään, koska kaverit ajoivat sen verran ei aikoina, ja Sennan ura loppui ennen aikaisesti, eli pisteiden valossa ei saada reilua vertailua aikaan.
Sennan tilastoja huonontaa se että vastassa on ollut sellaisia kuskeja kuten Alain Prost ja Nelson Piquet. Näillä kahdella on yhteensä 7 maailmanmestaruutta.

Schumacher taas on voittanut mestaruutensa kun pahin vastus on tullut Damon Hilliltä (1994, 1995), David Coulthardilta (2001) ja Rubens Barrichellolta (2002). Tiukimmat taistonsa maailmanmestaruuksistaan on käynyt Mika Häkkistä (2000) ja Kimi Räikköstä (2003)vastaan. Neljä mestaruutta on siis tullut kuskeja vastaan, jotka eivät vastaan tasoltaa Alain Prostia tai Nelson Piquetia. Toki vuoden 1994 mestaruustaisto oli tiukka, mutta se johtui siitä että Schumi ajoi kiellon vuoksi vähemmän kisoja kuin muut.
 
kouvotsvoni:
Schumacher on huippuluokan kuljettaja, mutta en kyllä mestaruuksistaan huolimatta sanoisi varauksetta kaikkien aikojen kuljettajaksi (puhukoon tilastot ja tosiseikat mitä tahansa wink )
Kalusto on kuitenkin niiiin tärkeässä roolissa F1-maailmassa menestymisessä, ja sitähän Schumilla on ollut riittämiin koko uransa ajan.
Olet aivan oikeassa. Kaikkien aikojen paras kuljettajahan saattaa olla joku joka ei ole koskaan voittanut yhtään kilpailua, kun ei ole saanut tarpeeksi hyvää autoa. Harmi ettemme koskaan saa tietää totuutta.

:cool:
 
Ilmari: Jossittelu on kivaa wink
Millainen olisi JJ Lehdon ura ollut ilman testi-onnettomuuttaan? Entä jos Schumacheria ei olisi ostettu Jordanilta Benettonille? Entä jos nykyisinkin olisi turbo-moottoreita? Jne jne...
 
Itse olisin halunut nähdä Häkkisen williamsin ratissa uran alkuaikoina.
 
Niinpä. Juuri tuo seikka muutti F1:sten historian kulun. Olen laskelmoimassa pitkällä projektilla miten olisi käynyt !JOS! Häkä olisi palkattu Williamsille vuodeksi 1993. Kauden 2003 tallipaikatkin ovat aika erilaiset nykyisiin verrattuna. Ja kukahan muu olisi pääroolissa tässä "paremmassa" todellisuudessa kuin Ayrton Senna. Yhdeksän mestaruutta, yli sata voittoa...siinä on Schumilla vielä nykyiselläänkmin paljon kiinni otettavaa.

Emmepä me tunne kaikkea avaruudesta, mistäpä sitä tietää jos universumi koostuu eri todellisuuksista. Jossain voi siis olla tällainen skenaario.

Vielä pmv:lle ko. viestistä:
"Eihän Senna voinut urallaan aiheuttaa veljensä pyörähtämistä, kun sillä ei ollut ikinä veljeä f1:ssä kilpailemassa."

Sanoinko koskaan tässä ketjussa että Senna olisi paras, sanoin vain että Senna on parempi kuin sakemanni. Ehkäpä se kaikkein paras onkin Jim Clark. :cool:

<small>[ 12-10-2003, 23:01: Message edited by: Ma ]</small>
 
Schumi on todennäköisesti yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista kuskeista, mutta se miksi minä en tule koskaan nostamaan häntä todella suurten joukkoon on se, että hän ei ole koskaan todistanut sitä.

- Hän ei ole koskaan suostunut todelliseen uhkaan tallitoverin taholta
- Monissa voitoissa jotain epäselvyyttä

Schumin menestys jothtuu pikemminkin tiimistä, joka on sen ympärille rakennettu ja joka on ollut muuttumaton ties kuinka kauan....
Ett silleen!!!!!!
 
On totta, että Schumacherin uran aikana vastus ei ole ollut kovinta luokkaa. Toisaalta täytyy sanoa, etteihän se Schumin vika ole, jos muut ei pysy perässä.

On kiistatta totta, että Senna ja Prost olivat toisilleen kovemmat vastineet kuin Schumacherilla on koskaan ketään ollut. Toisaalta hävisihän Senna ja Prostkin mm-pisteissä aina silloin tällöin heitä merkittävästi heikommille kuljettaille näiden paremman kaluston/tuurin takia.

Mitä tuohon oldezin vertailuun tulee, niin Häkkinen ei ollut Prostin tasoinen kuski ikinä, eikä Räikkönen ole vielä Nelson Piquetin tasoinen kuljettaja.
 
Itse mietin tässä, miksi Englannista ei ole viime vuosina noussut mitään suurta F1 tähteä. Couldhardista piti tulla mestari, mutta eipä vaan tullut.

Jollei muistini petä, juuri kukaan F1 kuski ei ole moninkertainen voittaja, aika harvassahan nämä enemmän kuin 1 kertaa mm-tittelin voittaneet kuskit ovat.

Olisiko Jim Clark paras brittikuski tähän mennessä? Mansell ei ainakaan minun silmissä nauti suurta suosiota, vaikkakin tittelin voittaminen oli hänellä kovan työn takana.

Edit: Unohdin Jackie Stewardin, hän on sentään 3. kertainen maailmanmestari, Indianapolisissa palkittu kuski.

Tilastojen valossa Mansell taitaa olla parhaiden joukossa (ellei paras?)

<small>[ 13-10-2003, 12:10: Message edited by: ml ]</small>
 
Nopeahuoli:
Sekä Stewart että Coulthard ovat skotteja eivätkä tule siis Englannista.
Eivät ole englantilaisia, mutta ovat kai Brittejä? Ilmeisesti he edustavat kuitenkin Iso-Britanniaa, eivätkä Englantia. Tiedän skottien olevan hyvin tarkkoja taustoistaan ...

Edit: puhun itse "virheellisesti" Englannista, vaikka pitäisi puhua Isosta Britanniasta.

<small>[ 13-10-2003, 12:16: Message edited by: ml ]</small>
 
Schumin vertaaminen Sennaan on kuin Alain Prostin vertaaminen Eddie Irvineen tai Rubens Barrichelloon - give me a break.
 
Kyllä Mika oli vuosina -98 ja -99 vähintään yhtä hyvä kuin Prost. Itse asiassa Häkän suorituskyky noina vuosina oli hyvin samanlainen Schumin kanssa. Irvine ja Coulthard saivat usein tulla yli minuutin perässä maaliin - puhtaalla ajolla.
 
Ylös