Leo Kinnunen 1943-2017

Maxperstappen

Banned
Liittynyt
26.7.2017
Viestit
5
Just eilen tuli lueskeltua pitkään Leksan urasta, ehkä suomalaisen autourheilun kaikkien aikojen paras kuljettaja! Keveitä multia :(
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Onneksi Leksa ehti nähdä Valtterin ensimmäiset voitot jotka hänen mieltään olivat lämmittäneet. Rauha yhden Suomen parhaimman autourheilijan muistolle.
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
Toivottavasti, mikäli toinen maailma on, niin siellä pääsee tykittelemään Pedron kanssa 917:lla. Kaasua pohjaan ja kumia savuamaan Leksan muistolle.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Leksan aika tuli nyt sitten vuorostaan lähteä vaikka toki viimeiset 10 vuotta sitä tavallaan on odottanut ja tavallaan taas ei tilan tiedostaen ja välillä aloin jopa uskoa, että ei tarvitse lähtöä pelätä jopa moneen vuoteen vielä tästä päivästäkään katseltuna sen hetken pohjalta tulevaisuutta arvioiden kun mitä tuolloin arvioin.

Toisaalta viimeiset pari vuotta olen ollut tuon luulon suhteen ja varsinkin tämän vuoden alusta lähtien melko väärässä kun mitä tilaa olen tarkkaillut ja kuullut asioiden tilasta hänen suhteensa.

Nyt ei tarvitse enää sitäkään sitten harmittavasti miettiä ja nimenomaan edes toivoa taas sellaista tilan paranemista kun ei enää ole mitä toivoakaan.:frown:

Leo Kinnunen oli kaikkien aikojen ehkäpä paras muu ratamoottoriurheilija tavallaan omassa lajissaan ja mitä oikeastaan seikasta puhuttaessa huononsi vain juurikin epäonninen ja aivan liian aikaisin muutenkin liikkeelle sponsorien painostuksesta käynnistetty F1-yritys kun oikeasti se ehkä olisi pitänyt aloittaa vasta seuraavan vuoden eli tuolloin vuoden 1975 puolella muutenkin ja debyytti tehdä muutenkin vuonna 1974 eri aikaan kun tehtiin.

Ei edes Ruotsiinkaan suunniteltu debyyttikään pitänyt paikkaansa kun sponsorit painostivat sen aikaistamisen suhteen ja lopultahan koko tarina lähti liikkeelle Belgiasta ja päättyi Italiaan kun Kanadaan ja Yhdysvaltoihin ei rahaa edes valtavista palkintorahahoukutuksista huolimattakaan ollut matkustamista varten.

Kinnusen ja myös Keke Rosbergin mukaan ehkä ainoa häntä itseään mahdollisesti tulevaisuudessa tai muuten parempi ratamoottoriurheilija olisi ollut Hans Laine mikäli olisi elänyt, mutta ymmärrettävästi ei kuitenkaan elänyt.

Kinnunen tosiaan oli uransa aikana ja vähän uransa jälkeenkin aika jäähermoinen kaveri huolimatta sattumanvaraisesta ja joskus jopa kulissien takana selvemmästäkin kuumapäisyydestäänkin, mutta myös arvonsa tarkkaan tunteva ja herrasmiesmäinen myös oman luonteensa tiedostaen Kinnunen oli ja heti kun isommin ura oli takana niin luonteen ikävimmätkin särmät hioutuivat pois sillä sekunnilla tehden Kinnusesta vielä mahtavammankin herrasmiehen kuin mitä oli muuten.

Toisaalta Kinnunen oli myös melkoisessa kilpa-ajomaailman koulutuksessa ja oli oikeastaan sellainen aika ujo luonne josta sitten toki kuoriutui vaihtolämpöisen hurja kilpa-ajaja siinä missä Pedro Rodriguez tosiaan oli sitten todella kuuma kaveri joka sitten vain halusi nousta veljensä maineen vangista omaksi itsekseen pahimmillaan melkein keinolla millä hyvänsä. Tosiaan hyvä luonnehdinta tuosta tulesta ja jäästä siihen mitä tulee Kinnuseen ja Rodrigueziin se pitää tässä myöntää.

Välillä tuntui kyllä joskus siltä, että taisi vähän muut ajajat joskus kerta kaikkiaan ainakin aiemmin ennen saavutusten puhumista puolestaan kyllä vähän käydä liikaa Kinnusen hermoille ja iholle kun Kinnunen oli vain luonteeltaan sellainen kuin oli eikä halunnut mitään ongelmia kenenkään kanssa ja myöhemmin sitten joko maineen nousua tai sitä ilmankin oli vain yksinkertaisesti äärimmäisen tarkka arvostaan.

Jos se ei olisi haitannut niin ehkä pahin virhe oli se kuuluisa kielitaidottomuus ja se välillä jopa tietyllä tapaa jopa Rosbergin Kekenkin ehdottomuuden asenteen ylittänyt ehdottomuus ja suorapuheisuus kaikesta siitä mitä hän arvoiltaan itseltään kiihkeimmillään vaati ja myös muiltakin tavallaan eli kunnioituksen oli tietyllä tapaa pakko olla vastavuoroista hänen ajotaidoistaan tai muusta olemuksestaan mitä ei sitten varsinkaan toinen kuumapää pahimmillaan ulkokuorestaan huolimatta eli Bernie Ecclestone muun muassa pystynyt kerta kaikkiaan nielemään.

Muutama muukin tällainen kaveri oli tuon ajan nuorekkaan miehekkäissä tallipäällikköpiireissä ja muutama sitten oli vähän jotakin siltä ja väliltä kuten Frank Williams joka pystyi muun muassa Berniestä poiketen hieman enemmän samaistumaan Kinnuseen ja tämän asemaan ja Walter Wolf vielä Frankiakin enemmän. Lajipäättäjät olivat sitten tietysti tavallaan Kinnuselle sitten se toinen punainen vaate tavallaan niin rallipuolella kotimaassa kuin vaikkapa Bernien edeltäjä Monsieur Pierre Ugeux silloin vuonna 1974.

Ikävä uutinen oli kyllä kuulla ja aluksi en ollut edes uskoa sitä, mutta pakkohan se vain lopulta oli uskoa kun kaikkialla siitä alettiin puhua.

Lisäksi myös luulin aluksi jälleen erään hyvin tuntemani kotimaisen moottoriurheiluhenkilön jo lähteneen kuten luulin jo Timo Mäkisenkin kohdalla, mutta hän ei vieläkään lähtenyt vaikka hän onkin melkein kymmenkunta vuotta Leksaa vanhempi ja ollut huonossa kunnossa myöskin ihan viime aikoina.

Kun hänen aikansa ennen pitkää tulee niin mainitsen hänestä sitten tarpeen mukaan enemmän vaikka toivon sen hetken olevan vielä tietenkin kaukana tai ainakin toivon niin. Tosin ei hänellekään varmaan ehkä noin 10 vuotta enempää sitä aikaa taida olla vaikka voihan niitä vuosia olla edessä vielä vaikka kuinka monta 10 vuoden jälkeenkin. Mikä ettei vaikka toistakymmentäkin vuotta jos on hyvä onni.

Leksan osalta voin vain sanoa lopuksi, että lepää rauhassa!:(
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1288
No, voi voi :frown: Tulee kyllä lapsuus mieleen ja uutiset hurjista Leksan Porsche- kilpailuista.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Loistava kuljettaja ja tavallaan sääli, että Leksa on uransa jälkeen jäänyt vähän niinkuin kuriositeetiksi tuon surullisen F1-uransa "takia"; vain semmoinen 'muuten, tää oli se eka suomalainen F1-kuljettaja. Yksi startti, keskeytti' -tyylinen nippelitieto. Kuitenkin Kinnusen lasken moottoriurheilijana ihan samaan kastiin kuin esim. Kovalaisen ja Salon.

Suurimmat saavutuksensahan teki nimenomaan noiden käsittämättömien Porschejen ratissa ja niistä Leksa pitää ensisijaisesti muistaa. Ihan oikeasti kova juttu, että ajanut Pedro Rodríguezin - monen mielestä kaikkien aikojen parhaan urheiluautokuljettajan - parina Porschen tehdastallissa. Varsinkin, kun kansainvälisissä kilpailuissa ei yhtään suomalaisia ratakuskeja (30-luvun jälkeen) ollut tietä raivaamassa ennen Kinnusta.
 
Viimeksi muokattu:

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Puolen tunnin sponsorifilmi Porsche/Wyer-tiimin kaudesta 1970. Rodriquezia haastatellaan paljon, mutta eipä paljon hiljaista ja kielitaidotontakin?
Leksaa näy ruudussa näy kuin lopussa juhlimassa. Huvittava lakoninen juontaja on itse tiimipomo John Wyer. En katsonut nyt uudelleen ja en muista kommentoiko Leksaa jotenkin.

https://www.youtube.com/watch?v=j9XCEM4S2yY

Interserie Keimolassa 1972:

https://www.youtube.com/watch?v=-0huD3XkqWk

Anderstrop 1974 löytyy vähintään virallisesta kausikoosteesta, mutta Youtubesta ei löydy sitä. Tässä äänetöntä amatöörifilmiä:

https://www.youtube.com/watch?v=fRD9eWD2Vdo
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Loistava kuljettaja ja tavallaan sääli, että Leksa on uransa jälkeen jäänyt vähän niinkuin kuriositeetiksi tuon surullisen F1-uransa "takia"; vain semmoinen 'muuten, tää oli se eka suomalainen F1-kuljettaja. Yksi startti, keskeytti' -tyylinen nippelitieto. Kuitenkin Kinnusen lasken moottoriurheilijana ihan samaan kastiin kuin esim. Kovalaisen ja Salon.

Suurimmat saavutuksensahan teki nimenomaan noiden käsittämättömien Porschejen ratissa ja niistä Leksa pitää ensisijaisesti muistaa. Ihan oikeasti kova juttu, että ajanut Pedro Rodríguezin - monen mielestä kaikkien aikojen parhaan urheiluautokuljettajan - parina Porschen tehdastallissa. Varsinkin, kun kansainvälisissä kilpailuissa ei yhtään suomalaisia ratakuskeja (30-luvun jälkeen) ollut tietä raivaamassa ennen Kinnusta.
Komp tälle. Epäonninen ja väärään maailmanaikaan aloitettu F1-kokeilu ei tehnyt sen kummemmin oikeutta Kinnusen uralle, kuin myöskään AAW-tiimin kunniakkaalle historialle. Tuossa vaiheessahan Wihuri oli jättäytynyt jo kilpailutoiminnasta pois, vaikka lupa AAW-nimen käyttöön Coltin ja Saloran tukemalle tiimille saatiinkin.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Tuli tuossa männävuosina käytä Turun Sanomien TS auto- ja viestintämuseossa, kun velipojan työpaikalla/vieressä oli. Sielähän noita Kinnusen erilaisia kilpureita oli useitakin muistaakseni.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tuossa viimeksi ranskalaisilla foorumeilla kun kävin niin siellä tosiaan jostakin kumman syystä ihmeteltiin, että missä Leksan tuo F1-ajan yrityksen kilpuri on ja ihmeteltiin myös auton erilaista runkoa suhteessa muihin Surteesin omiin automalleihin ja myös muiden yksityistallien omiin automalleihin nähden niin tuo Leksan auton nuo rungon erikoisuudet taitavat juontaa juurensa juuri Kinnusen aikanaan heittämiin katiska ja testipenkki-heittoihin koska tuota autoahan käytettiin tehtaalla tosiaan melkoisena testipenkkimallina eikä sitä tietenkään olisi enää saanut radalle laskea oikein mielellään paljoa tuoda enää muutoinkaan lainkaan.

Pitkäänhän esimerkiksi Monsieur Pierre Ugeux oli Bernien Edeltäjänä lajin päättäjänä tai tällaisena kaupallisena oikeushaltijana kieltää ns. Sinivalkoisen Katiskan esiintymisen koko Belgiankaan kilpailuviikonloppuna yhdessä Kreivin eli tämän von Metternichin kanssa ennen kuin sitten kuitenkin arvelivat, että mitään vaaraa auto ei aiheuttaisi rakennevioistaan ja hitaudestaan huolimatta siinä mitä tavallaan noissa tuon ensimmäisen viikonlopun eli Nivellesin teknisissä tarkastuksissa ilmeni.

Aikaa vain valitettavasti toisen automallin hankintaankaan ei ollut ja kovaa työtä saivat kyllä tehdä, että muokatustakin automallista tuli edes jotenkin ajokelpoinen edes sen omaa surkeutta tai hitautta koskien ja mikäli se nyt ei olisikaan ollut niin hidas kuin yleensä oli aikanaan niin teknisiä ongelmia auto oli toki täynnä.

Aluksi tietysti vielä kun ei ollut millään tavalla oikein kokemusta F1-auton korjaamisesta mitenkään niin tilanne huomioiden oli kuitenkin ihailtavaa tallin mekaanikkotason kehittyminenkin ennen pitkää sillä lyhyelläkin sarjayrityksellä vaikkakin tosin koti-Suomesta käsin oli tosin helpompaa tavallaan tehdäkin niitä asioita rauhassa kuin jossakin Nivellesin tai Dijon-Prenoisin ylikansoitetun ahtaalla varikolla olisi ollut. Vaikka eipähän sitä mekaanikkojen mentoria eli Lentävää Aussia eli tätä Sheridanin Johnia paljon nähtykään auttamassa.:frank:

Huoltopuolen osalta tosiaan lyhyesti mainiten tuolla pientallilla oli kuorma-autojen lisäksi tuo yllättävän monen ihmisen muistama valkoinen peräkärrylavetti millä sitä Kinnusen autoa milloin minkäkin kokeilun päätteeksi valitettavasti rahdattiin pois radalta ja annettiin näkyä yleisölle Keimolassa.:wink:
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Tiedä nyt, mikä toi on, kun en muista mitä niissä plakaateissa luki sillon joskus. Ei toi nyt formula ford ainakaan ole :D

 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tiedä nyt, mikä toi on, kun en muista mitä niissä plakaateissa luki sillon joskus. Ei toi nyt formula ford ainakaan ole :D

]https://ron.1g.fi/kuvat/Museot/TS%20auto-%20ja%20viestint%C3%A4museo/20110925-20110925-DSC_9668.jpg/_full.jpg
Taitaa automalliltaan olla silmämääräisesti katsottuna TS16-01 joskin tuo kuvan automalli on juurikin melko vahvalla todennäköisyydellä se raskaasti muokattu malli Surteesin testipenkkimallista ja Surtees-tallin TS14-automallista. TS16-automallin eri runko-osia ja tyyppimalleja oli olemassa useita kappaleita kaikkiaan myös muiden tallien automallien osalta. TS16-01:n tavallinen versio on hieman tuosta Kinnusen ajamasta mallista erinäköisempi etenkin rungon, etujousituksen, etutasauspyörästön ja etusiiven osalta.

Myöhemmin kaudella 1974 Leksa yritti saada Österreichringin ja Monzan aikaan kumppaneineen itselleen uudemman automallin jäädessä rannalle Carlos Pacen aiemmin kaudella ajamaa TS16-02:sta jossa oli ainakin sellainen Leksan nimeämä nk. Kyttyrä tai Kyhmy siinä auton rungon lähellä ja jonkin verran tuosta 01:stä poikkeavampi etujousitus kunnollisine etutasauspyörästöineenkin, mutta John Surtees ei tunnetusti siinäkään tallia avustanut eikä myynyt edes sitäkään mallia Kinnuselle tai herra Ketoselle.:frank: Huolimatta siitä, että TS16-02 alkoi myös olla uusvanha automalli siinä vaiheessa kautta ja muutenkin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös