Liikenteessä ärsyttää:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SamiJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Esimerkiksi ottamassani tilanteessa tarkoitin juuri vastaavanlaista tapausta. Eli rekka tulee esim. vihreillä valoilla risteykseen, mutta joutuu keskellä risteystä odottamaan vuoroaan muun liikenteen takia, valot ehtii vaihtua ja etuajo-oikeutetut eivät pääse rekan läpi etenemään.. Alkaa tööttäyskonsertti.
Zaikomin jo kertomaan jatkona, pääopasteen vihreillä ohittaneella ja risteysalueella vuoroaan odottavalla on etuajo-oikeus näihin valojen vaihtumista odottaviin nähden myös valojen vaihtumisen jälkeen. Tätä ei vaan tunnuta tiedostavan, mikä johtaa joskus aika sekopäisiin tilanteisiin. Rekan ratissa voisin kuvitella risteykseen ajamisen tuossa tilanteessa olevan muutenkin pakkorako, tai risteys on rekan tulosuunnasta tukossa hyvin pitkään.
 
Eilen jotakuta taisi vähän ärsyttää, kun kiihdytin paremmin moottoritielle oikeaa kaistaa, ja vaihdoin kaistaa eteensä vasemmalle, ohittaakseni oikealla matelevan jonon. Ajoi nimittäin aika lähellä perässä. Ja ilme kuin happoa nielleellä :alppu:

No vaihdoin oikealle kun pidempi väli tuli, kummasti sillä roikkujalla kiire sitten loppui, kun olinkin vuorostani hänen perässään. Luulenpa että kuski sai noottia vaimoltaan siinä, kun siirtyi oikealle ja lopetti pelleilyn. Ihmeellistä toimintaa. On se niin vaikea ajaa omaa ajoaan, ja antaa muiden ajaa omaansa.
 
Hänhän nimeomaan ei voinut ajaa omaa ajoaan, koska sä vaihdoit kaistaa takaa tulevan, eli hänen, eteensä. Toisin sanoen, sulla oli ongelma, se hitaampi edessä, joten vaihdoit kaistaa ja siirsit itsesi muiden ongelmaksi. Ts. laitoit vahingon kiertämään ja muut joustamaan, sen sijasta että itse joustaisit.

Mutta täähän oli jo tuttua tarinaa.
 
Viimeksi muokattu:

Ymmärsit väärin. Hän selkeästi ärsyyntyi siitä, kun vaihdoin kaistaa joustavasti eteensä, mitenkään hänen ajoaan kuitenkaan haittaamatta. Eli pahoitti mielensä/provosoitui ilman syytä.
 
Ymmärsit väärin. Hän selkeästi ärsyyntyi siitä, kun vaihdoin kaistaa joustavasti eteensä, mitenkään hänen ajoaan kuitenkaan haittaamatta. Eli pahoitti mielensä/provosoitui ilman syytä.

Vaihdoit siis liian lähelle, jos se kerran oli heti perässä kiinni.
Turvavälihän pitäisi olla moottoritie nopeksissa sellainen satametriä, joten lähemmäksi tulo lasketaan kiilailulksi. Varsinkin kun kaistaa vaihtava on se väistämisvelvollinen :frank:
 
Näin juuri kuten tmoi asian totesi.. Yllättävän moni tuntuu vaihtavan ohituskaistalla ihan viime hetkellä, jolloin itse jo valmiiksi ohittamassa olevana tulee kiire jarrulle. Turvavälit pitäisi kyllä tsekata.
 
Tässä olikin tilanne se, että kaistaa eteenvaihtavalla oli vauhtia enemmän, joten mitään tarvetta mennä jarrulle ei ollut. Tais pikemminkin löytää kaasupolkimesta uuden ulottuvuuden se toinen ;)
 
Tässä olikin tilanne se, että kaistaa eteenvaihtavalla oli vauhtia enemmän, joten mitään tarvetta mennä jarrulle ei ollut. Tais pikemminkin löytää kaasupolkimesta uuden ulottuvuuden se toinen ;)

Mutta änkesit silti pieneen väliin. Närpeehän se!
 
Mutta änkesit silti pieneen väliin. Närpeehän se!
Kyllä pakko myöntää että muakin närpee joskus kun joku onnistuu ajamaan paremmin, vaikka sen ajo ei yhtään mitenkään olis haitannut mun ajoa. Mutta pidän erittäin typeränä toimintana jos siinä lähtee osoittamaan mieltään sille, joka ajaa paremmin. Henkistä heikkoutta.
 
Jos edes muotoilisit toisin (esim "tilanteen hyödyntäminen" tjsp), niin vois olla samaa mieltä, mutta ei ihan tätä voi allekirjoittaa.
 
Tänään tuli liikenteessa ensimmäistä kertaa oikee "confrontation" autokuskin kanssa.

Tulin TYKS:n edustalla mäkeä alas skuutterilla. Edessä oli vähähämeenkadun risteys jonka jälkeen hämeenkadun valoristeys. Vähähämeenkadulla on STOP-merkki.

Olin ajamassa tästä kuvakulmasta näkyvän harmaan auton kohdalla:
http://maps.google.fi/maps?f=q&sour...oid=iWETm7DQ6kPIxm4r3YDF_g&cbp=12,321.96,,0,5

Vasemmalta STOP-merkin takaa lipui valkoinen auto tielle. Pidin oman vauhdin samana ja valmistauduin jarruttamaan, että meinaako se eteen tulla. Risteyksen kohdalla kaveri lipui niin lähelle, että oli tulla törmäys. Jouduin tekemään jarrutuksen ja tööttäsin. Säikähdin tilanteessa, hieman.

No pysähtyin edessä olevien valojen jonoon, jolloin tämä valkoinen pienehkö auto lipui kyljelle. Konepelti näkyi silmäkulmaan, joten käännyin katsomaan, että mistä on kysymys. Samalla sieltä autosta äijä veivaa ikkunaa auki, peruutin puoli metriä että kuulen, mitä sillä on sanottavaa. Aattelin, että pyytää anteeksi tai jotain ettei nähnyt tms. Mitä vielä. Kommentti autosta oli tämä: "ONKO SULLA JOTAIN ONGELMIA". Johon vastasin, että meinasitko sä päälle ajaa?! Tämän jälkeen en saanut enää kaverin puheesta selvää, mutta jotain kommenttia raivonvallassa tuli moposta. No samalla edellä oleva jono lähti liikkeelle, joten aattelin että ton kaverin kanssa on aivan turha tästä jatkaa. Kiihdytin letkan perään, niin tämä auto kiihdytti edelleni ja koukkasi eteen, että jouduin jarruttamaan. No ei siinä mitään.

Valoista päästyä kaveri jatkoi raivokasta ohittelua liikenteessä ilman vilkkua vaihdellen kaistoja noin metrin marginaalilla toisten autojen eteen.

Kaveri siis tuli STOP-merkin takaa melkein kylkeen. Ja mitä käsitin, niin hänen pointti oli se, että pieni mopo väistää autoa, vaikka auto tulisi STOP-merkin takaa.

En tiiä, jotenkin luottamus tiellä liikkujiin laski kertaheitolla paljon.

Ja jälkeenpäin asia vaivaa jostain syystä vieläkin. Mistä vitusta tollaisa idiootteja sikiää. Oikeen piti huutamaan vielä tulla.

PS. Kommunikointia hankaloitti myös radio joka soi nappikuulokkeilla korvissa. Sen sulkeminen keskellä liikennettä olisi ollut turhan haastava toimenpide.
 
Viimeksi muokattu:
Joku amishomo ei tykännyt joustavasta ajostani ja näytti keskaria. Siinähän sekoilee, ei kiinnosta.
 
Liikennerikkomus bongattu Dominicin kuvasta. Kamera-auto ei päästänyt jalankulkijoita suojatielle.
 
Liikennerikkomus bongattu Dominicin kuvasta. Kamera-auto ei päästänyt jalankulkijoita suojatielle.

Aika verkkaista tuo heidän suojatien ylitykset, kun auton päästyä jo 100m päähän, edelleenkin törröttävät suojatien reunalla.
 
Ylös