Liikenteessä ärsyttää:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SamiJ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meganysväily heti kun lunta tulee hiutalekin maahan.

Jengi tuhnuttaa uusilla, kaikin elektronisin avuin varustetuin nykyautoin 60km/h 80 km/h alueella aiheuttaen vaaratilanteita edes normaalinopeutta ylläpitävien kannalta.

Siis tähän syyllistyvät nopeat tilannekatsauksen perusteella muutkin kuin mummot: suurin osa nysväilijöistä eilen oli kaikenikäisiä naisia ja taisi siellä pari miestäkin olla. Ois pitäny rekkarin perusteella selvittää ko. adonisten osoitteet ja lähettää hamekangasta ja hinausköysi perään.

Se on aika ikävä tunne kun jokun Micran takavalot ilmestyy moottoritienopeudessa yhtäkkiä lumipilven sisältä eteen ja sulla on vauhtia melkein tuplat (laillisesti) verrattuna siihen tuhnuun. Saa ihan tosissaan painaa jarrua kun pikku tuurilla toinen Micra ohittaa sitä toista 2 km/h kovemmalla vauhdilla (silti roimalla alinopeudella) ohituskaistalla blokaten siis senkin:nope:
 
Eilen iltamyöhällä kotiin palaessa kehä ykkösellä oli paha tilanne. Poliisi tuli yhdestä liittymästä eteen just niin, että oli pakko jäädä ajamaan sen perään 100m päähän. Ja sen ajo oli ihan sen oloista, että nyt haluavat pysäyttää jonkun viattoman autoilijan. Eikä ketään muita ollut liikenteessä.

Onneksi seuraavasta liittymästä tuli mitsubishi väliimme :D Pian sen jälkeen poliisi alkoi jarruttelemaan, ja painosti molemmat ohitsensa. Siirryin vasemmalle, ja ohitin 80 pintaan nopeudella molemmat. Mitsubishi huomattavasti enemmän epäröi ohittaa poliisiautoa. Lopulta asetelma oli se, että ajoin ekana, mitsu perässä vähän alle rajoituksen kelkasta jääden, ja poliisi perässään. Eikä kauaa mennykään kun punavalo syttyi mitsulle.

Huhhuh.
 
Se on aika ikävä tunne kun jokun Micran takavalot ilmestyy moottoritienopeudessa yhtäkkiä lumipilven sisältä eteen ja sulla on vauhtia melkein tuplat (laillisesti) verrattuna siihen tuhnuun.

Jos takavalot ilmestyy yhtäkkiä lumipilven sisältä eteen niin sillon on rajusti liikaa nopeutta. Tilannenopeutta. Piste.
 
Jos takavalot ilmestyy yhtäkkiä lumipilven sisältä eteen niin sillon on rajusti liikaa nopeutta. Tilannenopeutta. Piste.
Mitä jos siellä oliskin ollut valoton micra edessä poikittain...

Se on jännä miten jotkut keksivät omista töppäilyistään aina syyttää muita.

Ja varsinkin (ex-)micrakuskeja :mad_old:
 
Jos takavalot ilmestyy yhtäkkiä lumipilven sisältä eteen niin sillon on rajusti liikaa nopeutta. Tilannenopeutta. Piste.

Tuo on aivan tosi, peräänajaja on aina maksaja. Sitten toinen aihe, takasumuvalojen käytön osaamattomuus.....no vaikeaa se on varsinkin sellaisilta, jotka ei välttämättä tiedä edes autonsa merkkiä.
heh naiset
 
Tuo on aivan tosi, peräänajaja on aina maksaja. Sitten toinen aihe, takasumuvalojen käytön osaamattomuus.....[/COLOR]

Toi on muuten suuri epäkohta lainsäätäjn puolelta: Eli jos se micra paahtaa 20 km/h moottoritiellä lumipyryssä ja aiheuttaa (tietenkin) törkeällä alinopeudellaan peräänajon ennenpitkään, niin lähtökohtana on, että micrailija toimi oikeammin kun ei ajanut perään vaan hänen peräänsä ajettiin.

Siis jos todistajiksi löytyy vain micrakuski ja oikean auton ajaja; tilanne muuttuu tietysti jos oikean auton kuskilla oli apukuskina mukana lisätodistaja, joka pystyy todistamaan micran ajaneen törkeän hitaasti moottoritiellä.

Rajansa se on "tilanne"nopeudellakin; aika moni mummo, nainen ja nykyään jopa mieheksi itseään kutsuva henkilö ajaa tuolla sellaisia alinopeuksia, ettei niitä enää voi pitää millään tasolla turvallisina muiden autoilijoiden taholta.
 
Pitää ottaa huomioon, että ajokortti on lähes kansalaisoikeus, ja tuolla on oikeus ajaa vähän huonommilla taidoilla ja autoillakin. Se on hyvien ja taitavien kuskien velvollisuus selviytyä kolaroimatta huonojen kuskien ristitulessa, eikä toisin päin.
 
Mangeloinen höperehtii liikennetoikissa asiaa! Onko maailma muuten paikallaan? Uskallanko ulos?
 
Välillä vaan tuntuu että moni ajaa varmasti sillaltakin alas, jos kaiteessa olisi aukko:nope:
 
Mangeloinen höperehtii liikennetoikissa asiaa! Onko maailma muuten paikallaan? Uskallanko ulos?

Jos tarkkaan luet sekä rivin että välit niin huomaat, että sehän selvästi antaa ymmärtää olevansa itse näitä hyviä kuskeja.

Eli ei se ihan silkkaa asiaa ollut. Joten uskallat, muista pipo ja villasukat.
 
Toi on muuten suuri epäkohta lainsäätäjn puolelta: Eli jos se micra paahtaa 20 km/h moottoritiellä lumipyryssä ja aiheuttaa (tietenkin) törkeällä alinopeudellaan peräänajon ennenpitkään, niin lähtökohtana on, että micrailija toimi oikeammin kun ei ajanut perään vaan hänen peräänsä ajettiin.

No mitäs jos moottoritiellä on autojono pysähtyneenä, kun joku on ajanut oikealla autolla kolarin. Jos kalautat jonon viimeisen perään, niin pitäiskö siitäkin oikeastaan syyttää niitä jonossa olevia, kun ilmeisesti sun mielestä moottoritiellä kaikkien pitäisi liikkua vähintään 80 km/h?
 
Näin on.

Mulle opetettiin autokoulussa 80-luvulla, että oikea tilannenopeus ei suinkaan ole suurin sallittu tiekohtainen nopeusrajoitus, vaan se, että auton pystyy tarvittaessa pysäyttämään näkyvissä olevalla tiealueella.
Tällä neuvolla selviää mummosta kuin mummosta kolhuitta vaikká tämä liikkuisi 2 km/h.

Ei ole mummon vika jos itse ajaa tilanteeseen nähden ylikovaa.

Edit: Olen saanut sakot 20 vuotta sitten juurikin liian suuren tilannenopeuden käytöstä.
Ajoin tuolloin n. 50 km/h 60 km/h rajoitusalueella.
Jarrutus meni liukkaassa risteyksessö pitkäksi ja jouduin väistämään eteeni itseäni nopeammin pysähtynyttä poliisiautoa vastaantulijoiden kaistalle.
 
Viimeksi muokattu:

Niinpä. Jos näkee että moottoritielle joku tulee liittymästä viittäkymppiä, eikä pysty sitä vasemman kaistan liikennetilanteen vuoksi ohittamaan vasemmalta, ainoa oikea siirto on sopeuttaa nopeutensa liittyjän nopeuteen.

Vai mitä tekisit, jos liittyjällä olisikin alla micran sijaan täysperävaunuyhdistelmä?

:rolleyes:
 
Alinopeus on vaarallisinta silloin kun ajaa pimeällä valaisemattomalla tiellä ja perä edellä tulee vastaan auto josta on vasemmanpuoleinen takavalo pimeänä. On tullut joskus luultua mopoksi tuollaista ja vauhtia oli varmaan 40km/h yleisrajoitusalueella (80km/h). Jostain syystä sen auton etuvalot eivät valaisseet edessä olevaa osuuta niin, että olisin nähnyt edes varjostuksen autosta. Suuntaus pielessä tai jotain.

Täytyy varmaan hankkia night vision goggelit vastaavien tapauksien varalta :thumbfh:
 
Täytyy varmaan hankkia night vision goggelit vastaavien tapauksien varalta :thumbfh:

Joissain autoissahan on pimeänäkövehkeet lisävarusteena. Eivät kuulemma toimi ilman ajovaloja valitettavasti

Edit:Esim. S Class
 
Viimeksi muokattu:
Ylös