Nuoria miehiä harvemmin kyllä pääsee ohittelemaan. Ajavat aina ylinopeutta.
Niin ajan minäkin, mutta aina löytyy 10 km kauppareissulla joku joka ajaa vielä kovempaa
Nuoria miehiä harvemmin kyllä pääsee ohittelemaan. Ajavat aina ylinopeutta.
Olen pannut merkille, että paikallisen kylän nuoriso aina harjoittaa tuota. Karvanoppakorolla pitää saada mahdollisimman lähelle ovea, josta lonnitaan koleen näköisenä sisään kahville. Oikeaoppinen ruutupaikoitus veisi katu-uskottavuuden täysin.Ei tämäkään sen kummemmin ärsytä, mutta hiukan mietityttää, että millä logiikalla päädytään johtopäätökseen: "Kats! Tuossa on keltaisella maalattu vinoraidoitettu alue. Siinäpä juuri minulle tarkoitettu pysäköintipaikka!"
![]()
Itsehän sain yksityiseltä vastaavan. Reklamoin, mutteivät noteeranneet reklamaatiota ja jatkoivat kiristystä ja uhkailua. Luulen kuitenkin että noteerasivat, koska eivät ole yrittäneet periä maksua. Yrittivät vain saada tyhmän maksamaan pelottelemalla.Liikenteessä ärsyttää: Parkkisakot sellasella alueella, jossa pysäköinti ei ole kielletty! Täytynee tehdä valitus.
Okei, ei ehkä liikenteeseen sillee liity.
Henkilöt, jotka jarruttavat ennen vilkuttamista kääntymisaikeissaan.
Mitäs helvettiä, mihin tästä on kadonnut parisataa sivullista Zaikkomin maailmanvalloitusta?
Lataat ihan liikaa jännitteitä liikennekäyttäytymiseen, mistä tietysti kertoo sekin, että itsekin tsekkasit sitten sen ohittajan ja vedit hänestä tuollaisia johtopäätelmiä (eli syyllistyit juuri siihen mistä häntä mielessäsi syytät - etkä edes tiedä ajatteliko hän noin).Ohittelijat, jotka juuri rinnalle päästyään vilkaisevat nähdäkseen, minkälainen kuski sitä ohitettavaa autoa oikein ajaa. Tyyliin tämänaamuinen: "Katohan prkl tota harmaata mitsua ajaa parikymppinen nuorimies eikä näköjään uskalla ajaa ton kovempaa onkohan tuo jätkä vähän nössö prkl lähtisköhän kisoille jos jään tähän eteen lonnimaan?"
Itteä on ruvennut enenevissä määrin tympimään ihmiset, jotka risteyksissä käyttävät bussipysäkkejä liittymiskaistoinaan.
Jotenkin nämä veijarit ajattelevat, että se jotenkin nopeuttaa liikenteen sujuvuutta ja helpottaa liittymistä. Usein menee kuitenkin niin että kun itse kääntyy suoraan kaistalle ja kiihdyttää toista rivakammin ehtiäkseen liikenteen vauhtiin, päätyy sitten jarruttelemaan kun sieltä bussipysäkin päästä tungetaan eteen.
Bussipysäkithän eivät todellakaan ole tarkoitettuja liittymiskaistoiksi, vaikka sellainen heti risteyksen jälkeen olisikin.
Nimenomaan. Varsinkin kun siinä joutuu joka tapauksessa himmaamaan miettiessään, että mitä vittua tuleeko se alle.
Lähinnä ihmetyttää, ei enää ärsytä tämä seuraava:
Hatanpäänvaltatiellä menee kaksi kaistaa per suunta. Kun ajat esim. tietä etelään ja otat vasemman kaistan (siitä käännytään mm. autoliikkeiden pihaan, motarille jne.) ja jos päädyt siinä vasemmalla "paalupaikalle" punaisissa, niin auta armias mikä kiihdytys tehdään siitä oikealta kaistalta kun valot vaihtuu! Jopa talvella toinen "paalupaikkalainen" lähtee niin että nastat lentää. Ei ole yks tahi kaks kertaa kun näin käy.
Onkohan täällä kylässä jokin poikkeuksellinen kilpailuvietti tai jotain muuta hämärää meneillään?
Mistähän tuollainen käytös ylipäätään opitaan? Ei muistaakseni ainakaan autokoulussa näin opetettu...
Meillä autokoulussa oikeen opetettiin että bussipysäkeejä EI saa käyttää kiihdytyskaistana. Tämän muistan vielä vaikka autokoulusta on muutama vuosi vierähtänyt.
Lähinnä ihmetyttää, ei enää ärsytä tämä seuraava:
Hatanpäänvaltatiellä menee kaksi kaistaa per suunta. Kun ajat esim. tietä etelään ja otat vasemman kaistan (siitä käännytään mm. autoliikkeiden pihaan, motarille jne.) ja jos päädyt siinä vasemmalla "paalupaikalle" punaisissa, niin auta armias mikä kiihdytys tehdään siitä oikealta kaistalta kun valot vaihtuu! Jopa talvella toinen "paalupaikkalainen" lähtee niin että nastat lentää. Ei ole yks tahi kaks kertaa kun näin käy.
Onkohan täällä kylässä jokin poikkeuksellinen kilpailuvietti tai jotain muuta hämärää meneillään?
Ne pelkää kuollakseen, että olet siinä vasemmalla kärkkymässä kiihdytysmahdollisuutta heidän edelleen. Ts. sitä, että kiilaisit eteensä oikealle kaistalle juuri ennen Rantaperkiöön ja Härmälään johtavaa yksikaistaista väylää. Sehän olisi väärin, sillä silloin saisit täysin perusteetonta etua ja helpottaisit katalasti omaa liikkumistasi. Ja sellaistahan ei suomessa auta saada eikä antaa.
Että totta vitussa ne kaasuttaa hampaat irvessä. Omalle kaistalle pyrkivän osapuolen aikeet on estettävä tavalla millä tahansa. Etenkin jos se perkele pyrkii minun ETEENI! Saatanas!