Lehdistö moraalipoliisina
Lauantai 12.9.2009 klo 00.54
Kolumni 12.09.2009
Suomi on maailmankaikkeuden ainoa maa, jossa huumori on kriminalisoitu. Nyt on tulilinjalla kirjailija Jari Tervo, jonka kirja Koljatti on laajalti tuomittu.
Jo vuosia sitten Stakes julisti vitsit seksuaaliseksi ahdisteluksi. Audi-johtaja Esko Kiesi menetti työpaikkansa vertailtuaan autoa ja naista, kun sitä häneltä kysyttiin.
Itse olen saanut potkut Helsingin Sanomista huumorimielellä kirjoitetun Tamminiemen Pesänjakajien vuoksi. Yleisradiosta sain potkut, kun kirjoitin Hyvät Herrat -ohjelmaa, vaikka olin saanut sen tekemiseen luvan mennessäni Yleisradioon.
Huumori on tullut maksamaan minulle lähes 20 000 euroa sakkoina ja vahingonkorvauksina tosikoille. Kerrankin jouduin maksamaan 5 000 euroa naistoimittajalle televisiotarinasta, jossa pilkattiin sovinistista puoluesihteeriä, kun hän selän takana puhuu halveksien naistoimittajasta, mutta mielistelee häntä edessäpäin.
Julkisen sanan neuvostossakaan ei huumori ole korkeassa kurssissa. Stasin ilmiantajana toiminutta lääkäriä ei saanut nimittää myöhempien aikojen tohtori Mengeleksi, vaan siitä tuli langettava tuomio.
Demarin edesmennyt pakinoitsija Aimo Kairamo sai käräjäoikeudelta tuomion, kun hän irvaili kansanedustajalle, joka oli kolmevuotiaana saanut sirpaleesta naarmun päähänsä. Hän oli hankkinut sotainvalidin statuksen, kun vahinko sattui Lapissa, joka oli sotatoimialuetta. Kairamo irvaili kansanedustajalle, kun tämä nautti vielä yli 60-vuotiaana sotainvalidien ilmaisista hoidoista hiihtokeskuksissa "panemalla puujalallaan komeasti monotansseissa". Oikeus totesi, ettei kansanedustajalla ollut puujalkaa.
Pasilan poliisiasema on tullut tutuksi, kun joutuu käymään kuulusteluissa. Herkimpiä loukkaantujia ovat toimittajat, jotka tekevät pikkuasioista tutkintapyyntöjä. Eräskin A-studion toimittaja, joka teki ohjelmassaan arkkiatri Arvo Ylpöstä natsin, ei kestänyt itseään koskevaa paljon hellävaraisempaa pilkkaa, vaan teki rikosilmoituksen.
Meillä nauretaan islamilaisille maille niiden moraalipoliiseista, jotka valvovat naisten pukeutumista. Suomessa ei tarvita moraalipoliisia, koska meillä sen tehtävän hoitaa lehdistö, radio ja televisio.
Johtavan moraalipoliisin aseman on vallannut itselleen Helsingin Sanomat, jonka saavutukset tällä alalla ovat kunnioitettavat. Lehti sai savustetuksi Veikkauksen toimitusjohtajan Matti Ahteen pois työstään seksuaalisilla ahdisteluväitteillä, joista ei esitetty minkäänlaisia todisteita eikä asiaa edes tutkittu asiallisesti.
Joukko mieskansanedustajia leimattiin seksuaalisiksi ahdistelijoiksi, kun Hesarin moraalipoliisit ottivat kelvottoman tutkimuksen avukseen. Joku nipistelytieteen dosentti oli tulkinnut seksuaaliseksi ahdisteluksi senkin, kun jotakin neitosta oli eduskunnan hississä katsottu rintoihin.
Itsekään en enää uskalla hississä katsoa kansanedustajan avustajan rinnalla roikkuvasta nimilapusta, kenen avustaja hän on, ettei katsetta tulkita rintojen arviointiin kuuluvaksi ahdisteluksi.
Median moraalipoliisien ahdasmielisyys on levinnyt poliisin tutkijoihin, käräjäoikeusiin ja Julkisen sanan neuvostoon, jonka puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on sentään noudattanut jotain kohtuutta, mutta hänkin häviää äänestyksissä neuvoston feministeille.
AARNO LAITINEN