Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joku voisi tähän kertoa pidemmälti, että miksi tuolla Aasian suunnalla tuntuu olevan epävakaata jatkuvasti.
 
Joku voisi tähän kertoa pidemmälti, että miksi tuolla Aasian suunnalla tuntuu olevan epävakaata jatkuvasti.

Auringossa on kuuma olla. Suomalaisetkin alkaa rähinöidä kesäisin ventovieraiden kanssa ihan eri malliin.
Talvella taasen hypitään junien alle tai laitetaan perhe kylmäksi.
 
Tuossa mietin asioita kun eilen uutisia kattelin ja siellä puhuttiin laivojen päästöjen vähentämisestä. Todettiin, että loppupeleissä näillä nykyisillä polttoainelaaduilla saadaan hyvin pieniä tuloksia aikaan, kun oikeasti pitäisi keskittyä siihen, että laivat liikkuisivat pienemmällä enegiamäärällä, esim. laivojen pohjat tehtäisiin ns. virtaviivaisemmiksi. Avain sana oli ENERGIATEHOKKUUS.
Sillä välin kuitenkin hyvä veruke lisätä veroja ja tuhlausta.
 
Hyrynsalmella ollu totiset paikat tossa päivemmällä.
Fyysinen hyökkäysmetodi herätti hieman hilpeyttä.

Mies puri naapuria sormiin pihatöitä koskevassa kähinässä Hyrynsalmella lauantaina iltapäivällä.

Poliisin mukaan mies kävi naapurinsa kimppuun rivitalon pihalla, jossa he riiteleivät ruohon leikkaamisesta.
Tappelu alkoi sanaharkkana, jonka seurauksena mies puri naapuriaan sormiin.
 
Taitaa olla tuollaisia jo käytössäkin?

beluga-skysails-kites-002.jpg

Wau, vaikka idis on vanha niin hieno keksintö :ahem:
 
Valmetille 200 miljoonan euron tilaus Ruotsista

Suomalainen selluyhtiö valittiin Ruotsin Södra Cellin sellutehtaan uudistuksen päätoimittajaksi.

Suomalainen sellu- ja paperiteollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja Valmet on saanut 200 miljoonan euron arvoisen tilauksen Ruotsista. Yhtiö on valittu ruotsalaisen selluyhtiö Södra Cellin Värossa sijaitsevan sellutehtaan uudistamisen ja uusien laitteiden päätoimittajaksi.

Tilaus on osa ruotsalaisen Södra Cellin yhteensä 400 miljoonan euron investointeja Väron tehtaan tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi 425 tuhannesta tonnista 700 tuhanteen tonniin. Valmetin toimitukseen sisältyy muun muassa uusi jatkuvan keiton keittämö sekä useiden tehtaan laitteistojen ja tuotantolinjojen uudistustyö.

Väron tehdas on yksi maailman suurimmista pitkäkuituista sulfaattisellua valmistavista tehtaista. Uudistetun tehtaan odotetaan käynnistyvän vuoden 2016 loppupuolella.
Vaihteeksi hyviäkin uutisia!
 
Valmetin toimitukseen sisältyy muun muassa uusi jatkuvan keiton keittämö sekä useiden tehtaan laitteistojen ja tuotantolinjojen uudistustyö.

Jumalauta, traktorissa sellunkeitin. Kaikkea se ihminen keksii.
Tyyris on kyllä ja pitkä matka jyrryyttää.
 
Ylös