Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Suomalainen oikeusjärjestelmä perustuu oikeuspositivistiseen ajatteluun, jossa on vivahteita oikeusrealistisesta filosofiasta. Oikeuspositivistisessa ajattelussa lainsäätäjän asettamien normien perusteella voidaan rangaista oikeussubjektia. Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön omien moraalikäsityksien perusteella ei voida rangaista tai jättää rankaisematta teosta. Ajattelu perustuukin siihen, ettei oikeussubjektien omat moraalikäsitykset voi vaikuttaa oikeusperusteisiin. Suomessa noudatetaan myös tuomioistuinrealismia, koska saaduilla ennakkotapauksilla on vaikutusta tulevien tuomioiden ankaruuteen.

Suomeksi:

Suomessa rangaistaan sen perusteella, onko teko kriminalisoitu. Moraalisesti oikeutettu teko on yhtä rangaistava kuin moraalisesti vääränä pidetty teko.
 
Kolmen israelilaisteinin surmat johtivat Gazan kriisin tuoreimpaan kärjistymiseen.

Kolme teini-ikäistä israelilaispoikaa oli kotimatkalla kesäkuun 12. päivänä.

Yksi heistä piti koripallosta ja oli lahjakas muusikko, joka soitti sekä kitaraa että huilua. Toinen heistä tykkäsi leipoa kakkuja kaikille viidelle nuoremmalle siskolleen. Kolmas toi aina keksejä opiskelukavereilleen lukusaliin.

Tuona torstai-iltana Naftali Frankel,16, Eyal Yifrach,19 ja Gilad Shaar,16, olivat liftaamassa koteihinsa koulun jälkeen. Kello oli vartin yli kymmenen illalla ja he huomasivat lähestyvän auton.

Ei millään riitä 576 palestiinalaisruumista kostoksi noin kunnollisista ja anteliaista poitsuista. Olisivat nuorisorikollisia tappaneet niin oisivat vähemmillä vahingoilla selvinneet.
 
Olisivat nuorisorikollisia tappaneet niin oisivat vähemmillä vahingoilla selvinneet.
Ne nuorisorikolliset ja huonot oppilaat jotenkin aina onnistuvat välttämään kaikki epämiellyttävät kohtalot. Eivät aja kesällä aamuyöllä metsään tappaen itsensä ja seitsemän henkilöautoon ahtautunutta kaveriaan. Eivät jää junan alle oikaistessaan radan yli matkalla viulunsoittoharjoituksista shakkitreeneihin. Ne on aina kaikkien rakastamia monilahjakkaita ja reiluja kympin oppilaita, jotka epäonnekseen tai hetken ajattelemattomuuden seurauksena joutuvat tappavaan liriin.
 
Ehkä se on niin, että rikollisporukoissa oppii selviytymään ja olemaan luottamatta kehenkään. Tarpeeks tynnyrissä kun lapsuutensa elää niin uskaltaa mennä kylän pahimman kaaharin kyytiin (sanoi olevansa hyvä kuski) ja liftata israelilaistien varrella. Näin sen täytyy olla.
 
Haa

Ne nuorisorikolliset ja huonot oppilaat jotenkin aina onnistuvat välttämään kaikki epämiellyttävät kohtalot. Eivät aja kesällä aamuyöllä metsään tappaen itsensä ja seitsemän henkilöautoon ahtautunutta kaveriaan. Eivät jää junan alle oikaistessaan radan yli matkalla viulunsoittoharjoituksista shakkitreeneihin. Ne on aina kaikkien rakastamia monilahjakkaita ja reiluja kympin oppilaita, jotka epäonnekseen tai hetken ajattelemattomuuden seurauksena joutuvat tappavaan liriin.

Näilläkö oli aina paljon kavereita ja olivat aina iloisia, sekä hymy huulillaan.
 
Opiskelija hävisi taistelun Kelaa vastaan
Olihan tästä aiemmin forumillakin jotain, mutta nyt ylin taho päättänyt, että ihan oikein Kelan asiakkaan maksaa 1100 euroa työnantajan hidastelusta. Työnteko ja opiskelu kannattaa aina:)

Onhan se toki epäreilua, kuten elämä tuppaa olemaan, mut kyllä tässä on jo marttyyrimeininkiä:
Lopetin aikoinaan opiskelut, sillä se ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa, osin tämän tapauksen takia. Minusta ei tullut korkeasti koulutettua, kiitos näiden laintulkitsijoiden.

:D
Varmaan oliskin jatkanu nyt opiskeluja, jos päätös ois ollu toinen. Tämän lopullisen päätöksen jälkeen voikin sitten hyvällä syyllä ruveta puistokemistiksi. Samankaltaisia syitä varmaan löytyy penkkikavereiltakin.
 
Epispäätös kyllä asiassa, mutta haiskahtaa tekosyyltä lopettaa tonnin takia opiskelut (edes osasyynä). Eihän tossa ole järkeä.
 
Miksi nämä friikit on aina intialaisia? Lähes poikkeuksetta kaikki kaksipäiset ja kuusiraajaiset sun muut luonnonoikut syntyy tuolla.

indashit2.jpg
 
burb sanoi:
Miksi nämä friikit on aina intialaisia? Lähes poikkeuksetta kaikki kaksipäiset ja kuusiraajaiset sun muut luonnonoikut syntyy tuolla.
Tampere, tuo Suomen Intia :ahem:
 
Intialaisen pojan suusta löytyi todellinen yllätys: "En ole koskaan nähnyt vastaavaa"

Miksi nämä friikit on aina intialaisia? Lähes poikkeuksetta kaikki kaksipäiset ja kuusiraajaiset sun muut luonnonoikut syntyy tuolla.

Enstekseen intialaisia on jo pitkälti yli miljardi (1,2 mrd), joten jo todennäköisyyskiin puhuu pikkusen sen puolesta, toisekseen intialainen ex-duunikaveri kertoili siitä millaista on ilmanpuhtaus tuollapäin maailmaa (pyyhkäiset valkoisella hihalla hikeä naamaltas, minkä jälkeen huomaat hihan olevan lähes mustan), joten jos ja todennäköisesti kun sielläpäin muutenkin suhtaudutaan ympäristöongelmiin niin, ettei suhtauduta juuri lainkaan, niin eipä kai tuo ihme, jos siellä jos siellä sillointällöin muutama mutanttikin putkahtaa maailmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Taitaisi olla terveellisempää juoda suomalaista viemärivettä kuin paikallista juomavettä just noitten miljardin tyypin jokeen paskomisen ja miljoonien kaikki ympäristönormit alittavien tehtaiden takia.
 
Ylös