Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pohjoismaista kivihiili on jo poistunut tai poistumassa. Juhannuksen jälkeen ilmoitettiin kahden Suomen viimeisistä kolmesta kivihiililauhdevoimalaitoksesta sulkemisesta. Jäljelle jäänyttäkään ei sähköverkossa ole tänä vuonna näkynyt. Yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa kivihiiltä tietysti vielä käytetään. Norjassa on pelkkää vesivoimaa, Ruotsissa vesi- ja ydinvoimaa.

Keski-Euroopastakin kivihiiltä yritetään poistaa päästökaupalla. Sen tavoite on, että maakaasu korvaisi kivihiilen. Muusta maailmasta en mittään tiijjäkkään, paitsi näin uutisen jonka mukaan 2013 ja 2014 olivat tilastoidussa historiassa ensimmäiset vuodet, joina maailmanlaajuiset sähkön ja lämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt eivät kasvaneet vuosien välillä.
 
Otetaan tuet pois kaikilta ja katsotaan sen jälkeen uudestaan mikä kannattaa ja mikä ei. Ei ole mitään järkeä tarkastella kannattuvuutta tilanteessa jossa markkinat ovat todella vääristyneet valtion tukien vuoksi.

Mikäköhän se halvin olisi?

Itse veikkaan kivihiiltä.
 
Kaleva kertoo asiasta laittaen syyllisten nimet esiin. Turun Sanomat samoin.
Iltalehti ja -sanomat sekä Aamulehti ilman nimiä.
Hesari ja Uusi Suomi ei kerro asiasta lainkaan. (en ainakaan löytänyt)

Uskotko että joissakin medioissa hyssytellään mamujen/vierasperäisten henkilöiden tekemiä rötöksiä? Vai onko joissakin lehdissä syyllisten nimeäminen tarkoitushakuista?
Vai onko tämä vain lehtien erilaisista käytännöistä kiinni että jotkut kertovat kaiken, jotkut sensuroivat nimet syystä tai toisesta, ja jotkut sensuroivat koko uutisen?

Kyllä. Aina kun rikoksentekijänä on maahanmuuttaja niin ainakin Iltasanomissa on kommenttiosio suljettuna. Ja jos syyllisestä/epäillystä ei vielä ole varmuutta mutta netissä "lähes varmat" huhut jo että maahanmuuttaja/taustainen on tekijä niin silloinkin kommenttiosio on heti kiinni.
 
Kyllä. Aina kun rikoksentekijänä on maahanmuuttaja niin ainakin Iltasanomissa on kommenttiosio suljettuna. Ja jos syyllisestä/epäillystä ei vielä ole varmuutta mutta netissä "lähes varmat" huhut jo että maahanmuuttaja/taustainen on tekijä niin silloinkin kommenttiosio on heti kiinni.

Sääli. Näissä tapauksissa kun menetetään hirmuinen määrä asiallista ja rakentavaa keskustelua aiheesta.
 
Komp oldez. Ydinvoima on korkeintaan ylimenokauden energialähde, uusiutuvat ovat ainoa järkevä kode satsata. Tulkoon vaikka kalliimmaksi kuin fossiiliset tai uraani, mutta kun ne loppuu kuitenkin ja paskan syytäminen ilmakehään olisi aiheellista lopettaa asap.

Miksi fuusio ei ole järkevä kohde satsata?
 
Miksi fuusio ei ole järkevä kohde satsata?

Fuusioreaktori, jota voidaan käyttää energiantuotantoon, lienee yhtä lähellä kuin se, että burb saa naista. Eli en ainakaa omia rahoja laittaisi asian toteutumiseen kiinni.
 
Ylös