Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sinänsä jännä, että nyt ton uutisen innoittamana taisi olla eka kerta kun moisen Fruugon nettisivuille eksyin. Että sen verran hyvin markkinoitu.
 
Sinänsä jännä, että nyt ton uutisen innoittamana taisi olla eka kerta kun moisen Fruugon nettisivuille eksyin. Että sen verran hyvin markkinoitu.

Vaikka tuote olisi kuinka hyvä tahansa, mutta jos siitä ei tiedetä/tunneta, niin vaikea siitä on kaupallista menestystä tulla.

Luulisi tuollaisen kokemuksen omaavien tyyppien ymmärtävän mainonnan ja markkinoinnin merkityksen.
 
Sinänsä jännä, että nyt ton uutisen innoittamana taisi olla eka kerta kun moisen Fruugon nettisivuille eksyin. Että sen verran hyvin markkinoitu.
Totta.

Itseasiassa idea on sen verran hyvä, että voisin laittaa siihen kuukauden palkkani. Pakkohan tuon on toimia eli sellaisetkin tavarantuottajat, joilla ei ole intoa/resursseja ryhtyä perustelemaan omaa nettikauppaa pääsivät osalliseksi nettimyynnistä ja asiakkaat saavat netin sekatavarakaupasta Fruugosta kaiken mahdollisen. Hianoo!

Ihme, kun ovat tyrineet ton noin pahasti.
 
Huh, melkoinen muutos.
Pitkät hiukset ja lippa olivat Maria Sharapovan tavaramerkit pitkään.
Pitkät hiukset ja lippa olivat Maria Sharapovan tavaramerkit pitkään. (AP PHOTO/WILFREDO LEE)
LINKKI

Sharapovan uudet hiukset (Facebook)

Maria Sharapova on äänestetty moneen kertaa yhdeksi maailman seksikkäimmistä urheilijoista.

Eikä syyttä.

Kuvankaunis ja elegantti venäläinen on kasvoiltaan ja vartaloltaan upea. Paketin täydentävät kullankeltaiset pitkät kutrit.

Enää kutreja ei kuitenkaan ole. Sharapova kohautti ja leikkaisi hiuksensa lyhyeksi.

Tenniskaunotar paljasti uuden tyylinsä Facebook-sivuillaan.

- Mitä olette mieltä, hän kirjoitti.

- Itse tykkään todella paljon.

Katso kuvat Sharapovan uudesta tyylistä oheisesta linkistä.

IL
Itse asiassa se kysyi "mitä tykkäätte pojat". Ja pojathan tykkäs.
 
Politiikkaradiossa Matti Nojonen turinoi Kiinan taloudesta, vallanvaihdosta ym.. Kannattaa kuunnella.

http://areena.yle.fi/audio/1334317345911
Ei liity ko. ohjelmaan, mutta kysyisin markojiltä ihan muuten Politiikkaradion kuuntelijana, kuinka monta kertaa olet kuullut Turun seudulta (taisi olla Kaarinasta) soittavan isoäiti-ikäisen henkilön valittavan kaupungin rivitalon lumitöistä? Tai siis siitä, ettei niitä tehdä kaupungin puolelta eivätkä vanhat asukkaat jaksa.

Luulisin, että olen varmaan ainakin kolmen Päivän kansanedustaja -ohjelman aikana kyseisen henkilön litanian kuulemaan. Äsken se soitti johonkin sydänterveysohjelmaan...
 
Oon mä tainnu se jonku kerran kuulla. Päivän kansanedustajia ei tuu läheskään aina kuunneltua ja muutenkin kiinnostamaton löpinä menee usein ohi. Oon vähentäny Yle Puheen kuuntelua ja kuuntelen nykysi enämpi Ykköstä. Valikoidut asiaohjelmat sitte kuuntelen Areenasta RSS-otsikoiden innoittamana.
 
Ei liity ko. ohjelmaan, mutta kysyisin markojiltä ihan muuten Politiikkaradion kuuntelijana, kuinka monta kertaa olet kuullut Turun seudulta (taisi olla Kaarinasta) soittavan isoäiti-ikäisen henkilön valittavan kaupungin rivitalon lumitöistä? Tai siis siitä, ettei niitä tehdä kaupungin puolelta eivätkä vanhat asukkaat jaksa.

Ei se ollu "isoäiti" lain, se oli markoj itte :frank:
 
Karjalan prikaatin harjoituksissa läheltä piti -tilanne

Keskiviikko 18.4.2012 klo 15.39 (päivitetty klo 16.00)

Paukkupatruunoiden joukkoon eksynyt vääränlainen patruuna aiheutti läheltä piti -tilanteen keskiviikkona Karjalan prikaatin harjoituksissa Kouvolassa.

Tapaus sattui varuskunnan lähiharjoitusalueella aamulla kahdeksan jälkeen, kun henkilökuntaan kuuluva kouluttaja ampui rynnäkkökiväärillä prikaatin kenttähuoltoharjoituksessa paukkupatruunoita. Jostakin syystä joukossa oli todennäköisesti yksi kova patruuna.

Kouluttaja oli ampumahetkellä noin sadan metrin päässä koulutettavista. Laukauksia ei kohdistettu joukkoa kohti.

Karjalan prikaati tutkii tapausta.

STT

Siinäpä esimerkki, jottei pitäisi edes paukkupatruunoilla ladatulla aseella toisia osoiteltavan. Mitenköhän on tommonen lapsus onnistunut tapahtumaan?
 
Ei myynyt olutta romaneille - tarjoilijalle syyte syrjinnästä

Syyttäjä vaati tänään Oulun käräjäoikeudessa oululaiselle tarjoilijalle ja ravintolalle sakkorangaistusta ja vahingonkorvauksia syrjinnästä.

Kaksi romanimiestä yritti marraskuussa 2011 tilata oululaisessa ravintolassa tiskiltä olutta. Romanimiesten mukaan ravintolan tarjoilija oli tässä yhteydessä ilmoittanut heille, että ravintolassa oli tehty päätös olla tarjoilematta romaneille, koska heistä oli niin huonoja kokemuksia.

Tarjoilijan ilmoituksesta oli kehittynyt sanaharkka, jonka seurauksena romanimiehet tekivät tarjoilijasta rikosilmoituksen poliisille.

Tarjoilija on poliisin ensimmäisessä kuulemisessa kertonut puhelimitse poliisille, että kyseisessä oululaisessa ravintolassa on käytäntö olla tarjoilematta romaneille. Syyksi siihen, ettei ollut myynyt olutta kyseisille romanimiehille, tarjoilija oli kuitenkin kertonut sen, etteivät miehet olleet suostuneet näyttämään hänelle henkilöllisyystodistuksiaan.

Romanimiehet kiistävät, että heiltä olisi tiedusteltu henkilöllisyystodistuksia. He ovat syntyneet vuosina 1989 ja 1984. Omien sanojensa mukaan he eivät olleet nauttineet alkoholia ennen ravintolaan menoa.

Molemmat romanit vaativat vahingonkorvauksina 1300 euroa sillä perusteella, että heille ei ole tarjoiltu ravintolassa heidän etnisen taustansa vuoksi.

Tarjoilija vastustaa syytettä ja vaatii syytteen hylkäämistä. Myös ravintola kiistää syytteet ja katsoo että vahingonkorvaukset on hylättävä.

Puolustuksen mukaan teko on tahallinen.
Eikö ravintola saakaan itse valita asiakkaitaan?
 
Siinäpä esimerkki, jottei pitäisi edes paukkupatruunoilla ladatulla aseella toisia osoiteltavan. Mitenköhän on tommonen lapsus onnistunut tapahtumaan?

Olikse nyt jotain 50 metriä, jota lähempää ei saanut osoitella toista paukkupatruunoin ladatulla aseella.
 
Saa, mutta valintaperusteena ei saa käyttää etnisyyttä. Humalaisuus, liian alhainen ikä tai vaikkapa solmiopakko kelpaavat kyllä perusteiksi.

On noitakin nähty, että on räkälästä ohjattu pukupellet pois perusteella: anniskelupaikka saa valita asiakkaansa, ettekä te sovi tänne :thumbup:
 
Saa, mutta valintaperusteena ei saa käyttää etnisyyttä. Humalaisuus, liian alhainen ikä tai vaikkapa solmiopakko kelpaavat kyllä perusteiksi.

Sinänsä ihan positiivista edistystä, että menivät suoraan poliisille eivätkä ensin puhkoneet ravintoloitsijan keuhkoa.
 
Tiedän tapauksen, jossa eräässä hotellissa ei annettu viittomakielisten majoittua, vaikka huoneisto oli jo viikkoja etukäteen varattu. Vastaanotolla huomattiin viittomakieltä heiluteltavan ja sitten sanottiin noin vain: "Me ei majoiteta kuuroja", vaikka matkalaiset ovat pitkän matkan takaa tulleet yöpymään.

Tuollainen tapa ei oikeuta leimaamaan kaikkia viittomakielisiä samanlaisiksi ja jälkeenpäin tietoon on saatu, että kyseessä oli paikallinen nuori rettelöinyt oikein olan takaa. Yhden takia saadaan leimattua tuhansille porttikiellon hotellille.

Oikeinhan romanialaiset tekivät, jos vierailivat ekaa kertaa.

Mielenkiintoinen muistoni on se, että Enirolla näin kopeissa samanlaiset paperikopiot kiinnitettyinä seinään, jossa sanottiin:

"Jos tämä henkilö soittaa, niin ehdottomasti pitää vastata ei kyselyihin!"
En ole ajatellut kysyä taustaa, että miten tämä mustalle listalle päässyt on häiriköinyt?
 
Minun mielestäni on tärkeää leimata kaikki viittomakieliset ihmiset. Kuin myös vasenkätiset. Ja muuten vaan vajaat.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös