Formulanomi
Seksikäs rumä kääpiö
Tilanteen mukaan mennään.Eikös se ollutkaan foorumin ajo-johtaja ja aivoperse?
Tilanteen mukaan mennään.Eikös se ollutkaan foorumin ajo-johtaja ja aivoperse?
Jutun kirjoittajan pääomatulot oli vuonna 2010 0,3 miljoonaa euroa.
Kopra nousi julkisuuteen vuosi sitten (2009), kun Suomessa kohistiin Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen jättipalkkioista.
Kopra puolusti Liliuksen palkkioita, sillä optio-ohjelma oli hänen yrityksensä käsialaa, kuten suurin osa suomalaisten pörssiyhtiöiden kannustinjärjestelmistä.
Kopra ilmoitti Ajankohtaisessa kakkosessa, ettei kymmenientuhansien kuukausipalkka riitä johtajille kannustimeksi, vaan "se maksetaan ajankulumisen perusteella".
Kansanedustaja Ben Zyskowicz on rohkeasti pyrkinyt herättämään keskustelua asiasta. Zyskowiczin mukaan yritysjohdon paisuneiden palkkioiden takia tavalliset ihmiset eivät enää koe Suomea kohtuuden ja reiluuden yhteiskunnaksi. Hän näkee optiot eräänlaisena lottona, jossa onnella on suurempi merkitys kuin johtajien osaamisella.
Jonkinlaista polemiikkia onkin syntynyt kansanedustajan puheiden pohjalta, sillä johdon kannustusjärjestelmiä työkseen suunnittelevan Alexander Group Oy:n toimitusjohtaja Yrjö Kopra näyttää hermostuneen Zyskowiczille ja nimittelee kansanedustajaa äärioikeistolaiseksi. Saman firman toinen johtohenkilö Erkki Helaniemi on niin ikään ottanut julkisuudessa yhteen Zyskowiczin kanssa optio-järjestelyistä.
Optiojärjestelmiä ja muita kannustusjärjestelmiä myyvän yrityksen johtohenkilöiden motiivit ovat selvät. He myyvät järjestelmiä työkseen ja ilmeisen hyvällä hinnalla.
Tarpeellista olisikin nyt talouselämän sisällä analysoida, ovatko palkitsemisjärjestelmien kauppiaat saaneet liian suuren vaikutusvallan suomalaisessa yritysmaailmassa.
Jokainen meistä ottaa joskus suihin... kuumaa tai kylmää makkaraa. Mustaa tai vaaleata. Lötköjä tai vähän kovempia. Olen itsekin vedellyt naamaani...ja on siitä kait joku kerta kuviakin otettu. Pentuna tuli kerran syötyä yhreksän nakkia ja sen jälkeen pitikin istua tovin pöntöllä.Kato, kato. Jykähän ottaa suihin kuumaa makkaraa, aika mustaa vielä.
Jykä käy myös paskalla.
Älä sekoile! :doubtful:Luulin sen käyvän makkaralla, mutta tuo selittää kyllä ne aivopierut. HÄHÄ! Tajusikko? Niinku käy...silleen niinku auto bensalla...ikäänku niinku ihminenkin silleen käy...HÄHÄ?
Olis juu. Mulla ei vaan äkkiseltään tule mieleen kuin sellaisia kuvakäsitelyjä, joiden tuloksia ei taida viitsiä julkaistaJPP! Materiaalia!
Olis juu. Mulla ei vaan äkkiseltään tule mieleen kuin sellaisia kuvakäsitelyjä, joiden tuloksia ei taida viitsiä julkaista.
Palomies
![]()
Joo. Tai vaihtoehtoisesti jotain pökälettä paperiin.Ai niinku tätä tyyliä:
Pyrtsi voipi olla valitettavasti oikeassa. Keskimääräinen suomalainen taitaa olla ihan vitun perso viinalle.
Ja varsin tyhmä, koska ei alkoholi niin paljoa halvempaa jossakin Virossa ole Suomeen verrattuna, että keskisuomalaiselle sen hakeminen Virosta tulisi yhtään lähikauppaa halvemmaksi kun matkakulut otetaan huomioon vaan jopa kalliimmaksi.
Kyllä siinä pitkän pennin säästää, kun hakee isomman satsin kerralla.
Helppo on lukiolaisen huudella, kun asuu todennäköisesti vielä vanhempien helmoissa. Ja pääomatuloja enemmän kuin suurimmalla osalla korkeakouluopiskelijoista ikinä. :alppu:
Jos menee ensin junalla Keski-Suomesta Helsinkiin niin pelkästään junalippuihin menee 60-120 euroa ja siihen päälle tulee vielä laivaliput ei kyllä säästöä tule kovin paljoa.
Lentokoneella ja linja-autolla säästöä ei myöskään tule yhtään sen enempää kuin junallakaan ja pakettiautollakin menee pelkästään polttoaineeseen vähintään 40 euroa, joten ei siinäkään voi mistään isosta säästöstä puhua.
Kyllä siinä pitkän pennin säästää, kun hakee isomman satsin kerralla.
Nallen ja kumppaneiden kuten myös kaikkien kasvua tavoittelevien yrittäjien verotus aleni.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkis...++edessa+kaikkien+aikojen+osinkokevat/a888870Nykyisellä yritysveroprosentilla yhtiön voitoista jää piensijoittajalle käteen noin 60 prosenttia, jos koko tulos jaetaan osinkoina.
Kun yritysvero laskee 20 prosenttiin ja mikäli osinkojen verovapaa osuus poistetaan, käteen jää noin 56 prosenttia.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/tavalliset+osakesaastajat+paatyvat+maksajiksi/201303387127”Jos huomioidaan sekä yhteisöverokannan lasku että osinkoverotuksen nousu, pörssiyhtiöiden omistajien kokonaisverorasitus nousee nykyisestä 40,4 - 41,4 prosentista 44 - 45,6 prosenttiin.”
Hallituksen linja sai EK, Kauppakamarin ja Suomen yrittäjien tuen.
60 000 verovapaa osinko oli ajastaan jäljessä oleva kasvun este.
Tuo osinkojen veronkiristys ei siis kattanut kuin pienen murto-osan yritysveron alennuksen vaikutuksesta.
Aino Kopra elää ilmeisesti pyhällä hengellä.
Tämä homma ei ole ollenkaan noin yksinkertainen. Osa yrittäjistä hyötyy, osa ei. Aika monen alle 60 000 euroa vuodessa osinkoja nostavan yrittäjän verotus kiristyi, mutta monen tuon rajan ylittävän yrittäjän verotus keveni.