Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jutun kirjoittajan pääomatulot oli vuonna 2010 0,3 miljoonaa euroa.

Aino Kopran iskä Yrjö Kopra on rikastunut tekemällä kannustinpalkkiojärjestelmiä pörssiyhtiöille, jos joku sitä jäi pohtimaan. Joo, kyllä sitä vaan erikoisilla duuneilla voi porvarinriistäjämaassamme rikastua.

"Palkkaerot saisivat olla isommat"

Kopra nousi julkisuuteen vuosi sitten (2009), kun Suomessa kohistiin Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen jättipalkkioista.

Kopra puolusti Liliuksen palkkioita, sillä optio-ohjelma oli hänen yrityksensä käsialaa, kuten suurin osa suomalaisten pörssiyhtiöiden kannustinjärjestelmistä.

Kopra ilmoitti Ajankohtaisessa kakkosessa, ettei kymmenientuhansien kuukausipalkka riitä johtajille kannustimeksi, vaan "se maksetaan ajankulumisen perusteella".

Yritysjohtajien edut menneet överiksi

Kansanedustaja Ben Zyskowicz on rohkeasti pyrkinyt herättämään keskustelua asiasta. Zyskowiczin mukaan yritysjohdon paisuneiden palkkioiden takia tavalliset ihmiset eivät enää koe Suomea kohtuuden ja reiluuden yhteiskunnaksi. Hän näkee optiot eräänlaisena lottona, jossa onnella on suurempi merkitys kuin johtajien osaamisella.

Jonkinlaista polemiikkia onkin syntynyt kansanedustajan puheiden pohjalta, sillä johdon kannustusjärjestelmiä työkseen suunnittelevan Alexander Group Oy:n toimitusjohtaja Yrjö Kopra näyttää hermostuneen Zyskowiczille ja nimittelee kansanedustajaa äärioikeistolaiseksi. Saman firman toinen johtohenkilö Erkki Helaniemi on niin ikään ottanut julkisuudessa yhteen Zyskowiczin kanssa optio-järjestelyistä.

Optiojärjestelmiä ja muita kannustusjärjestelmiä myyvän yrityksen johtohenkilöiden motiivit ovat selvät. He myyvät järjestelmiä työkseen ja ilmeisen hyvällä hinnalla.

Tarpeellista olisikin nyt talouselämän sisällä analysoida, ovatko palkitsemisjärjestelmien kauppiaat saaneet liian suuren vaikutusvallan suomalaisessa yritysmaailmassa.
 
Viimeksi muokattu:
1288550055862.jpg

Kato, kato. Jykähän ottaa suihin kuumaa makkaraa, aika mustaa vielä.
 
Kato, kato. Jykähän ottaa suihin kuumaa makkaraa, aika mustaa vielä.
Jokainen meistä ottaa joskus suihin... kuumaa tai kylmää makkaraa. Mustaa tai vaaleata. Lötköjä tai vähän kovempia. Olen itsekin vedellyt naamaani...ja on siitä kait joku kerta kuviakin otettu. Pentuna tuli kerran syötyä yhreksän nakkia ja sen jälkeen pitikin istua tovin pöntöllä.

ps. Jykä käy myös paskalla.
 
Jykä käy myös paskalla.

Luulin sen käyvän makkaralla, mutta tuo selittää kyllä ne aivopierut. HÄHÄ! Tajusikko? Niinku käy...silleen niinku auto bensalla...ikäänku niinku ihminenkin silleen käy...HÄHÄ?
 
Pyrtsi voipi olla valitettavasti oikeassa. Keskimääräinen suomalainen taitaa olla ihan vitun perso viinalle.

Ja varsin tyhmä, koska ei alkoholi niin paljoa halvempaa jossakin Virossa ole Suomeen verrattuna, että keskisuomalaiselle sen hakeminen Virosta tulisi yhtään lähikauppaa halvemmaksi kun matkakulut otetaan huomioon vaan jopa kalliimmaksi.
 
Ja varsin tyhmä, koska ei alkoholi niin paljoa halvempaa jossakin Virossa ole Suomeen verrattuna, että keskisuomalaiselle sen hakeminen Virosta tulisi yhtään lähikauppaa halvemmaksi kun matkakulut otetaan huomioon vaan jopa kalliimmaksi.

Kyllä siinä pitkän pennin säästää, kun hakee isomman satsin kerralla.
 
Kyllä siinä pitkän pennin säästää, kun hakee isomman satsin kerralla.

Jos menee ensin junalla Keski-Suomesta Helsinkiin niin pelkästään junalippuihin menee 60-120 euroa ja siihen päälle tulee vielä laivaliput ei kyllä säästöä tule kovin paljoa.

Lentokoneella ja linja-autolla säästöä ei myöskään tule yhtään sen enempää kuin junallakaan ja pakettiautollakin menee pelkästään polttoaineeseen vähintään 40 euroa, joten ei siinäkään voi mistään isosta säästöstä puhua.
 
Jos menee ensin junalla Keski-Suomesta Helsinkiin niin pelkästään junalippuihin menee 60-120 euroa ja siihen päälle tulee vielä laivaliput ei kyllä säästöä tule kovin paljoa.

Lentokoneella ja linja-autolla säästöä ei myöskään tule yhtään sen enempää kuin junallakaan ja pakettiautollakin menee pelkästään polttoaineeseen vähintään 40 euroa, joten ei siinäkään voi mistään isosta säästöstä puhua.

Jos sä Keski-Suomesta omalla autolla (varsinkin pakettiautolla) menet, ja tuot sen mitä sinne kyytiin mahtuu, niin varmasti voi puhua säästöistä. Isoista säästöistä.
 
Ajatteleppa jos jois 31* tuontiviinoja, niin koko ajan vaan tulis halvemmaksi.

Hurraa, winwin!

*24 ja 7
 
Suomalaiset matkailevat Tallinnassa vetoreissuilla enivei. Kauheita perseitä kun on niin halpaa. Rahaa pankkiin. Jos sillä samalla reissulla kaapii pakun täyteen kaljaa, niin ollaan jo voitolla. Sillä ei ole merkitystä, että kokonaiskulutuksensa on kaksinkertainen verrattuna jos ostaisi ohransa pelkästään Suomesta. Ollaan säästetty, jopa nakitettu voittoa. Soijaa pukkaa.
 
Nallen ja kumppaneiden kuten myös kaikkien kasvua tavoittelevien yrittäjien verotus aleni.

Kannattaisi sinunkin ottaa asioista selvää ennen kuin kirjoitat ihan puuta heinää.

Nousihan tuo verotus Nallen kohdalla, koska hänen osinkotulonsa (ainakin pääosin) tulevat pörssilistatuista firmoista. Osinkoveron korotus koskee Nallen lisäksi satoja tuhansia listattujen yhtiöiden suomalaisia omistajia. Suomessa listattujen firmojen osinkojen kokonaisverotus on jatkossa 44-45,6%, kun se on nyt 40,4-41,4%. Tämä koskee siis Suomessa verovelvollisia osinkojen saajia, ulkomaiset omistajat selviävät yleensä huomattavasti pienemmällä osinkojen kokonaisverotuksella, jos omistavat suomalaisia listattuja yhtiöitä.

Virossa listattujen firmojen osinkojen kokonaisveroprosentti on muuten 21%.


Tässä rautalankaa:
Nykyisellä yritysveroprosentilla yhtiön voitoista jää piensijoittajalle käteen noin 60 prosenttia, jos koko tulos jaetaan osinkoina.

Kun yritysvero laskee 20 prosenttiin ja mikäli osinkojen verovapaa osuus poistetaan, käteen jää noin 56 prosenttia.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkis...++edessa+kaikkien+aikojen+osinkokevat/a888870

”Jos huomioidaan sekä yhteisöverokannan lasku että osinkoverotuksen nousu, pörssiyhtiöiden omistajien kokonaisverorasitus nousee nykyisestä 40,4 - 41,4 prosentista 44 - 45,6 prosenttiin.”
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/tavalliset+osakesaastajat+paatyvat+maksajiksi/201303387127
Hallituksen linja sai EK, Kauppakamarin ja Suomen yrittäjien tuen.

Entä sitten?

60 000 verovapaa osinko oli ajastaan jäljessä oleva kasvun este.

Samalla logiikalla myös jyrkkä progressiivinen tuloverotus on palkansaajille este kasvattaa tulojaan. NIinhän se varmasti joidenkin kohdalla tekeekin. Sitäkin voidaan siis pitää keinotekoisena tulojen kasvattamisen esteenä, joka pitäisi poistaa.

Tuo osinkojen veronkiristys ei siis kattanut kuin pienen murto-osan yritysveron alennuksen vaikutuksesta.

Tämä homma ei ole ollenkaan noin yksinkertainen. Osa yrittäjistä hyötyy, osa ei. Aika monen alle 60 000 euroa vuodessa osinkoja nostavan yrittäjän verotus kiristyi, mutta monen tuon rajan ylittävän yrittäjän verotus keveni.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä homma ei ole ollenkaan noin yksinkertainen. Osa yrittäjistä hyötyy, osa ei. Aika monen alle 60 000 euroa vuodessa osinkoja nostavan yrittäjän verotus kiristyi, mutta monen tuon rajan ylittävän yrittäjän verotus keveni.

Mutta miten MÄ hyödyn siitä, että makeis-, sähkö- ja alkoholiveroa kiristetään?

Kerroppa se!
 
Ylös