Antsa Rieppo
Well-known member
Taitaa Amerikan Yhdysusa vetäytyä kuin Fagerholm huulilta, Pariisin ilmastosopimuksesta.
Varmaan siellä jo Sipilä on lupaamassa että ei hätiä, Suomen kansa kyllä mielellään korvaa.
Mutta sitku pitäisi asiasta äänestää, kyseessä onkin omantunnonasia.
Kerron leiskautuksestani jutussa mainitusta Kukonnokan pikkumäestä 20.1.1961.
Kiintoisa mysteeri tämä tapaus Saku Inomaa
Eeva-Helena Inomaa haluaa painottaa kadonneiden etsinnässä alkuvaihetta. Inomaan mukaan olisi tärkeää saada välittömästi katoamisen jälkeen ihmisiä etsintä- ja kartoitustoimiin.
Hänen mielestään poliisilla voisi olla erillinen yksikkö tätä varten. Myös jokin vapaaehtoisryhmittymä voisi toimia äidin mukaan vapaammin. Näin voitaisiin voittaa aikaa ratkaisevasti joissain tapauksissa.
Eiköhän siinä ole vain ruumis löytämättä. Tuossa ei kerrottu, mut aiemmin ollu juttua että kaverilla oli tapana saada paniikkikohtauksia ja siks varmaan jääny bussista kesken matkan.
Alpunkuja on vielä brutaalimpi.Brutaalein tamperelainen kadunnimi on Kalmonkatu.
Vaikken nyt erityisemmin ole uutta taidemuseota Tampereelle osannut kaivatakaan, katselinpa tuossa huvikseni museon kilpailuehdotukset läpi pikakelauksella. Suurimmasta osasta syntyi ensivaikutelma, että tässä on nyt suunniteltu taidemuseo - ja sellaistahan ei pitäisi syntyä. Omaperäistä ajattelua havainnoivat synapsini värähtivät oikeastaan vain Roots in to the futuren ja Woodyn kohdalla, mut ehkäpä noista pitäis nähdä muutakin kuin edullisimmasta kulmasta mallinnettu kuva.