Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuolleista herättämistä, sukuelinten koskettelua, ihmeparantamista – uusi kirja kertoo sisäpiiristä käsin, millaisia ovat suomalaiset uskonlahkot (HS)

Todella mielenkiintoista ja vähän huvittavaakin lukea minkälaisia sekopäitä tässäkin maassa painaa menemään.

Itsemurhan tehnyttä miestä yritettiin herättää henkiin - Järkyttävä tilaisuus oli ystävälle liikaa

- Olen ollut lastenleirillä, jossa on yritetty saada kielillä puhumisen armolahjaa. Illalla nukkumaan menon sijasta kokoonnuttiin yhteen ja meillä oli selkeä ohje, että lausuu "kiitos, kiitos, kiitos" koko ajan nopeammin ja siitä pikkuhiljaa alkaa tämä kielillä puhumisen taito. En oppinut, Miettinen sanoo.

Miettiselle on jäänyt kokemustensa vuoksi traumoja.

- Isoin ongelma on ollut se tunne, että ei kelpaa. Se, että ei opi puhumaan kielillä, on minun kohdallani ollut hyvin ikävä kokemus. Ei kelpaa kaikkivaltiudelle. Se tunne minulle jäi lukuisten kokemusteni vuoksi.

Helluntailaisuudesta erottuaan Miettisen itsetunto on kasvanut roimasti

- Olen oppinut, että minussa ei ole mitään vikaa. Olen nyt onnellinen mies.

- Erilaiset lahkot voivat kaventaa ihmisen itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuuksia päättää omasta elämästään. Uskonyhteisöt sanelevat osin aika hienovaraisesti sen, mitä ihminen saa kokea, ajatella ja tuntea. Nykyään onnellisuuteni tulee siitä, että saan elää omannäköistä elämää ilman, että siinä on painostusta mihinkään suuntaan, Miettinen sanoo.

Tyypillä ei vaan oo kielipäätä. Mitenköhän tuo nyt pärjää, kun ei ole uskontoa ohjaamassa moraalia, liekö sisältöä elämässään lain.
 
Minua kiinnostaa näissä uskonlahkojen larppaajista se, saavatko itse päättää erikoiskykynsä vai määrätäänkö ne?
Tää vois nyt parantaa kosketuksella ja toi vois puhua kielillä Jessen kanssa.
 
Tyypillä ei vaan oo kielipäätä. Mitenköhän tuo nyt pärjää, kun ei ole uskontoa ohjaamassa moraalia, liekö sisältöä elämässään lain.
Tolla muksulla on kielipäätä: Patrick Tiainen "puhuu kielillä". Itse en kyllä kykene muutamaa sekuntia pidempään tota katsomaan (ja kuuntelemaan) ennen kuin iskee niin kova myötähäpeä, että pakko klikata pois.
 
Täällä peltipoliisi välähtää varmasti jo tänään – poliisi julkisti listan pääsiäisajan kärypaikoista



13-3-9561002.png


Vitostiellä saa Mika hanaa! Vai miten se sanotaankaan.

VT15 Rapojärvi oli se kun moikkasi minuu taannoin. Taisin siitä rapotakin. Ei ole kuulunut mitn..
 
Asia on toki tärkeä, mutta, kieli ja miten sitä käytetään, nostan hattua.
Oulun poliisilaitos
Eilen 6:15 ·
Joskus tuntuu, että teit kuinka vain, se ei kelpaa. Ei esimiehelle, ei asiakkaalle, ei suurelle yleisölle. Pitäisi olla enemmän, enemmän kaikkea. Samalla näkee ja kokee kamalia asioita. Liikaa. Sitä turtuu, kyynistyy. Kokee, että oma toiminta ei lopulta kuitenkaan vaikuta mihinkään. Mikään ei muutu.
Mutta.
Sitten tulee taas se yksi tehtävä, se joka särkee sydämen. Se tehtävä, jonka takia taas muistaa miksi haluaa tehdä tätä, kaikesta huolimatta. Se syy miksi haluaa olla se muutos.
Se tehtävä saa unohtamaan kaiken turhan. Asiat saavat taas oikeat mittasuhteet.
Minut herätti sekavasti käyttäytyvä amfetamiinin ja lääkkeiden vaikutuksen alainen nainen, joka ei ollut nukkunut useaan päivään. Nainen oli täysin kykenemätön huolehtimaan itsestään.
Se nainen oli äiti. Ja sillä äidillä mukanaan sylilapsi.
Tällä tehtävällä oli merkitystä. Nyt me vaikutimme ja olimme se muutos. Me olimme muutos tuon pienen lapsen elämässä. Tälle lapselle annettiin viranomaisten yhteistyöllä mahdollisuus parempaan elämään.
Kynisyys rapistuu ja palaset loksahtavat taas paikoilleen. Kohti uusia tehtäviä.
-Henkka-
 
Ylös