Näkökulma: Raumalainen sotaveteraani puhui asiaa - "Liian helppo sosiaalisaalis saa velttoilemaan"
Alkaa vituttamaan ihan saatanasti tää nykymeininki, missä köyhiä syyllistetään. Oikein veteraanikorttia käytetään. Mä elin viisi vuotta sossutuilla ja joutui olla kerran ainakin viikossa syömättä, kun ei rahat riittänyt. 400 euroa kuussa elämiseen. Hurjia summia saatana. Iltalehti kehtaa väittää olevansa poliittisesti sitoiutumaton, mutta sieltä tulee pelkkää kokoomus paskaa. Kokeile Koskinen elää puolvuotta sossutuilla. Vitun pelle.
Mistä tuo kokoomus tuohon tupsahti tähän asiayhteyteen mukaan? Tuo juttu oli yhden vanhan ihmisen ja yhden toimittajan näkökulma, ei minkään puolueen ohjelmajulistus. On populismia väittää muuta.
Enkä usko että kirjoituksella toxia tarkoitettiin lainkaan. Itsekin elänyt nyt osin valtion rahoilla, enkä minkäänlaista pistoa sydämessäni ole siitä tuntenut jutun luettuani tai aiemmin.
Eikä mitään sukupolvea voi velliperseiksi yleistää, jokaisessa ikäpolvessa on ja tulee jatkossakin olemaan omat velliperseensä, jos sellaisiksi ihmisiä nyt välttämättä halutaan nimittää.
Tuossa on aimo annos faktoja, joilla perustellaan näkemys. Koskisen jutusta ne puuttui liki täysin. Pelkkä kokoelma mielipiteitä ja asenteellisuuta.Ihan samaan kategoriaan menee kuin se mitä kommentoi. Molemmissa asiaa, mutta kun menee tunteen puolelle niin menee yli. Juo hieman vappusimaa ja uutta suoleen, tai menee sikiöasentoon wc:n lattialle.
Liikuntatunnitkin tuli suoritettua näytettyään palkintoa cheerleadingistä 5 vuoden takaa.![]()
Saisinkohan liikunnanopettajan pätevyyden vilauttamalla KKWCS-pokaalejani?
Alppukin sais töitä, jos haluais.
Siwasta ja siivousfirmoista mut nauretaan pihalle ylikouluttautuneena.
Tuossa on aimo annos faktoja, joilla perustellaan näkemys. Koskisen jutusta ne puuttui liki täysin. Pelkkä kokoelma mielipiteitä ja asenteellisuuta.
Voi kun jollain olisi jotain rakentavaa kerrottavaa. Samaa paskaa joka tuutista, mutta toinen kiinteää ja toinen ripulia.
NiinpäÄäripäät taas vauhdissa. Toinen laita viemässä työttömiltä ihmisoikeudet ja toinen laita sanoo näitten edellisten menevän yli suunnitelmineen.
Ääripäät taas vauhdissa. Toinen laita viemässä työttömiltä ihmisoikeudet ja toinen laita sanoo näitten edellisten menevän yli suunnitelmineen.