Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onneksi en asu yhdenkään maan pääkaupungissa. Jos alkaa ryskyä, niin menen makuuasentoon ojanpohjalle, ja vedän sadeviitan ja havunoksia suojakseni, ja syön ojanpohjalla matoja.
 
Pieni välihuomio tuohon koulukiusaamista koskevaan keskusteluun ja varsinkin opettajia kohtaan tunnettuun katkeruuteen. Opettajat, vanhemmat ja muut yhteisöissä toimivat aikuiset voivat parhaassakin tapauksessa vaikuttaa säännöillään, esimerkillään ja arvoillaan kiusaamiseen varsin rajallisesti. Syynä tälle on se, että lapset, sanotaan nyt vaikka 4-16 -vuotiaat, luovat oman sosiaalisen kulttuurinsa, jossa aikuiset ovat ulkopuolisia. Ja näin se menee kaikissa ihmisyhteisöissä ja on aina mennyt. Ja yksilön kohdalla on pitkälle tuurista kiinni millainen lasten kulttuuri omalle kohdalle sattuu.

Voiko asioille sitten tehdä mitään? Kyllä. Lasten varhaiskasvatukseen, sosiaalistumiseen jne. pitäisi panostaa paljon nykyistä enemmän.
 
Ei kai se nyt ihan tyhjiössä synny? Aika paljon nuorten maailma peilaa aikuisilta opittuun. Noin muuten suunnilleen samaa mieltä.
 
Jos muistelee lapsuuden ja nuoruuden kavereita, niin kyllähän heillä oli samoja arvoja kuin vanhemmillaan. Suhteessa moneen asiaan, kuten kielenkäyttö, politiikka, ruoka, tupakka, urheilu, yms.
Niinpä. Kotoa ne asiat opitaan. Jos hölmöillään niin kotona se saadaan loppumaan jos on pohjatyö kunnossa
 
Ei kai se nyt ihan tyhjiössä synny? Aika paljon nuorten maailma peilaa aikuisilta opittuun.

Kyllä, aiheellinen korjaus. Tuo tuurista kiinni oli ihan liian epämääräisesti ilmaistu, paremmin tuohon olisi sopinut kulloisestakin paikallisesta kulttuurista kiinni. Ja senhän luovat edeltävät sukupolvet. Tuurilla taisin tarkoittaa sitä, minkälaiset tyypit lasten keskuudessa dominoi.
 
Ylös