Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Itsehän kävin rippikoulun vasta armeijassa. Oli hyvä veto, salskeassa nuorukaisporukassa melkein viikon verran loikoiltiin jossain järven rannalla, saunottiin ja palloiltiin. Varuskuntameininkiin verrattuna ihan messevää ajanvietettä, skippasin siinä samalla pari telttayötäkin. Tyttöjähän ko. leirillä toki ei hirveästi näkynyt, vaan eipä näkynyt jumalaakaan.

Mutta siis joo, noin muuten olen toki sitä mieltä että armeijan pitää olla suurta kärsimystä ja kurjuutta. MIESTEN KOULU, PERKELE!
 
Lahden vastaanottokeskuksen liepeillä protesti

kuklux%20turvapaikanhakijat%20lahti.jpg


Jaaha, aika mennä nukkumaan.
 
Itsehän kävin rippikoulun vasta armeijassa. Oli hyvä veto, salskeassa nuorukaisporukassa melkein viikon verran loikoiltiin jossain järven rannalla, saunottiin ja palloiltiin. Varuskuntameininkiin verrattuna ihan messevää ajanvietettä, skippasin siinä samalla pari telttayötäkin. Tyttöjähän ko. leirillä toki ei hirveästi näkynyt, vaan eipä näkynyt jumalaakaan.

Mutta siis joo, noin muuten olen toki sitä mieltä että armeijan pitää olla suurta kärsimystä ja kurjuutta. MIESTEN KOULU, PERKELE!

Ei helvetti, vaikea on tajuta, että joku käy rippikoulun parikymppisenä. Kommentti on HAHAHAHAHAHAHAAA!!!
 
Jos ihminen on käynyt peruskoulun, on vaikea ymmärtää miksi oppimäärän läpäissyt ja sisäistänyt henkilö edelleen kirkkoon kuuluu.

Mä olin 46 v kun kävin rippikoulun ja liityin ekaa kertaa kirkkoon sitten vuoden -63.

Peruskoulusta (itseasiassa olen käynyt keskikoulun, sinne pyrittiin erikseen) on sen verran aikaa etten muista mikä oli se aine, jossa opetettiin liitutaululla todistusten kera että Jumalaa ei ole olemassa?
Algebra, liikunta, piirustus, välitunti?

HUOM! JARNA-ANSA!
 

Isäm maan toivot olivat myös tosiveteraanien lailla ampuneet ilotulitteilla turvapaikanhakijoiden bussia ja heittäneet kivillä kohti SPR:n työntekijää (vai olikohan vapaaehtoista). Mitähän hemmettiä nämä urpot luulevat törkeyksillään saavuttavansa.

En löydä sanoja häpeän määrälle.
 
Se on onneksemme Suomen kansallinen perinne että sekä äärivasemmisto että äärioikeisto herättää kuvotuksen tunteita tasaisen varmasti enemmistössä.

Skinit ja takkulaiset saisi raijata jonnekin Bouvettiin kahisemaan keskenään.
 
Isäm maan toivot olivat myös tosiveteraanien lailla ampuneet ilotulitteilla turvapaikanhakijoiden bussia ja heittäneet kivillä kohti SPR:n työntekijää (vai olikohan vapaaehtoista). Mitähän hemmettiä nämä urpot luulevat törkeyksillään saavuttavansa.

En löydä sanoja häpeän määrälle.
Mä en oikein ymmärrä miksi itseni tarvitsisi hävetä joidenkin pölvästien touhuja.
 
Ylös