Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '10-'11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kananpaskasta on moneksi: Porokolarit lisääntymässä - kanankakka avuksi
Kanankakka ja koivutisle näyttävät pitävän porot pois maanteiltä.

Aineita on kokeiltu Lapissa parilla tieosuudella vuoden ajan, ja tulokset ovat lupaavia.

- Kanankakan ja koivutisleen tiedetään etovan poroja. Niitä ei voida kuitenkaan käyttää kaiken aikaa vaan täsmäaseina porojen karkottamiseksi, tieturvallisuusinsinööri Erkki Hulkko Lapin ELY-keskuksesta kertoo.

Uudet konstit porojen karkottamiseksi maanteiltä tulevat tarpeeseen. Ennakkotietojen mukaan porokolarit ovat tänä vuonna kääntyneet taas nousuun. Viime vuonna ne saatiin putoamaan jo alle 3 500:n. Tänä vuonna kolareiden määrä näyttäisi palaavan takaisin edellisvuosien lukuun eli liki 4 000:een.

Porokolariin voi joutua missä tahansa poronhoitoalueella. Talvisin alueella liikkuu noin 200 000 poroa.

Pahimmillaan Lapissa voi auton alle jäädä jopa parikymmentä poroa päivässä. Vahinkoja sattuu etenkin tähän aikaan vuodesta.

STT
:doubtful: Toisaalta, voi aika tehokkaasti pitää autoilijatkin pois tieltä jos oikein kunnolla kananpaska haisee. Jaa mutta, sittenhän vähenee kaikki kolarit jos ei tiellä ole autojakaan :idea:.
 
Eihän se vaan ole tehnyt koko lanta-aatelistosta kiihkoilevaisia asehulluja? Pelottaa jos lutuisella Lumipallolla onkin pössykkä pöydän kulmalla ja se vain peittelee vimmaansa taitavammin.


No ei tääläpäin kananpaska kyllä haise, ku lähimmälle kanatilalle taitaa olla matkaa joku +200km(?)
Ja lehmiäkää ei enää oo ku kahdessa talossa, joten paska ei ainakaa meidän markilla haise.

Ja mitä Lumipalloon tulee, niin siitä en tiedä, onko hänellä aseita vai ei.

Niin muuten, minä en aseita käytä muutakuin metsästykseen, aseella uhkailu sen jätän ihan rikollisten hoidettavaski.


Mutta ne jotka asuu kaupungissa, niitä sulla ja muulla kepu-nuorisolla on hyvä syy vihata?

Mahtavaa! Kuulostaa upealta. Oikea heinäkenkä urpo!

Pienenä tarkennuksena, vihaan niitä jotka aina rutisevat maataloustuista ja valittavat että ruoka on kallista, ja niitä jotka asuvat kehä kolmosen sisällä.
 
No ei tääläpäin kananpaska kyllä haise, ku lähimmälle kanatilalle taitaa olla matkaa joku +200km(?)
Ja lehmiäkää ei enää oo ku kahdessa talossa, joten paska ei ainakaa meidän markilla haise.

Ja mitä Lumipalloon tulee, niin siitä en tiedä, onko hänellä aseita vai ei.

Niin muuten, minä en aseita käytä muutakuin metsästykseen, aseella uhkailu sen jätän ihan rikollisten hoidettavaski.




Pienenä tarkennuksena, vihaan niitä jotka aina rutisevat maataloustuista ja valittavat että ruoka on kallista, ja niitä jotka asuvat kehä kolmosen sisällä.

En asu kehä kolmosen sisäpuolella, joten mua et voi siis vihata.:p

Eikä se ulkolainen ruoka ole kallista. Ja parempaa kuin suomalainen. Varmaan siksi kun ei ole mun verorahoilla kasvatettua.:D
 
Pienenä tarkennuksena, vihaan niitä jotka aina rutisevat maataloustuista ja valittavat että ruoka on kallista, ja niitä jotka asuvat kehä kolmosen sisällä.
Tulkitaankos tämä vihaaminen:
1) ("rutisevat maataloustuista" AND "valittavat ruoka on kallista") OR "asuvat kehä III sisällä" vai
2) "rutisevat maataloustuista" AND "valittavat ruoka on kallista" AND "asuvat kehä III sisällä"

Ja kuinkas voimakasta se viha onkaan. Esim. asteikolla 1-10.
 
Nyt kun suomikin osallistuu globalisaatioon, niin pitäisi miettiä maatalouspolitiikkakin uusiksi. Tämä lienee kuitenkin turha toivo. Vähän sama juttu kuin AY -liikkeen kanssa. On jumiuduttu jonnekin 1970 -luvulle.. ja siellä pysytään.
 
Finnair vaihtaa väritystä.

start_screen.jpg
 
Tulkitaankos tämä vihaaminen:
1) ("rutisevat maataloustuista" AND "valittavat ruoka on kallista") OR "asuvat kehä III sisällä" vai
2) "rutisevat maataloustuista" AND "valittavat ruoka on kallista" AND "asuvat kehä III sisällä"
Ruoan kalleus ei ainakaan maataloustuista johdu. Se on leivän hinnassa se ja sama vaikka tuet poistettaisiin ja viljantuonti (ja mahd. vienti) lopetettaisiin. Tukien tarkoitus lienee suojella eurooppalaista/kotimaista tuotantoa. Vähän niinkuin tuontitullit, jotka lienee nekin nykytrendisen vapaakauppasysteemin vastaisia?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös