Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2012-2013

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oikeustaisto lisätöistä: Työntekijät voittivat ABC:n

Viitasaaren ABC:n työntekijät ovat voittaneet oikeuskiistan lisätöistä.

Keski-Suomen käräjäoikeus selvitti, saako työnantaja käyttää vuokratyövoimaa samaan aikaan, kun yrityksen omat osa-aikaiset työntekijät olisivat halunneet lisätunteja.

Käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli rikkonut lisätyön tarjoamisvelvollisuutta. Tuomion sai S-ryhmän osuuskauppa Keskimaa, johon Viitasaaren ABC kuuluu.

Työnantaja ei ole ilmoittanut, valittaako se päätöksestä hovioikeuteen.

- Tämä on yritysten omien, osa-aikaisten työntekijöiden kannalta merkittävä päätös. Käsitykseni mukaan asiasta ei ole aiempia oikeuden ratkaisuja, arvioi Palvelualojen ammattiliiton PAMin lakimies Arja Pohjola STT:lle.

Käräjäoikeus tuomitsi Keskimaan maksamaan seitsemälle työntekijälle yhteensä yli 9 300 euroa.

Hähä! Härski osuuskauppa sai nenilleen. Vaikea käsittää tuollaista hinkua haalia listoilleen työvoimareserviä ja silti käyttää vuokratyövoimaa. Erinomaista, että löytyi työntekijöiltä rohkeutta.
 
Uijjumalauta.
Nyt kostoksi KAIKKI höyläämään raivokkaasti S-korttia,
vedetään noilta sioilta porukalla kassa ihan kuiviin bonusten maksupäivänä!
Konkkaan menee koko puulaaki niiden maksujen edessä!

1288508446088.jpeg
 
Mua vituttaa jos toi ämmä saa puolet Kimin rahoista, jos huhut ovat totta, että ei ole avioehtoa.
Mua ei, tolla äijällä menee silti hyvin, ja aikanaan ovat tehneet (tai eivät) ehtojaan niinkuin parhaaksi nähneet.
 
Ylös