Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2013-2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Pikkutytön leikkihetki muuttui vaaratilanteeksi

Se on jo itsessään melko idioottimaista, että antaa paristoilla täytetyn pussukan kaksivuotiaalle leikkikaluksi (äkkiäkös penska keksii avata vetoketjun ja paristot on suussa), mutta että sitten vielä ilmoittaa siitä omalla nimellään iltapäivälehteen, kun paristo menee oikosulkuun ja kuumenee. :facepalm:

Kieltämättä olen viime vuosina useampaankin otteeseen jäänyt ihmettelemään sitä, mikä ihme saa suomalaiset ottamaan yhteyttä paskalehtiin:
- Iik, mun keitossa on hius! Soitanpa Iltikseen!
- Voi kauhia, meitin pikkuinen Marko-Petteri olis saattanu kompastua maassa makaavaan osksanpätkään, onneksi emme kuitenkaan olleet edes paikkakunnalla, mutta kyllä läheltä piti. Soitanpa varmuuden vuolksi Iltalehteen!
- Kattokaa, Loiri jua olutta. Jumalauta, soitanpa Seiskaan!

Mitä helvettiä siellä Suomessa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut? Voin tietysti erehtyä, mutta ei kansa mun mielestä vielä 90-luvun alussa ihan noin jumalattoman uusavutonta ollut? :(
 
Viimeksi muokattu:
Paristoista.

Ikean paristot ovat lähes poikkeuksetta suoltaneet sisältönsä mm. kaukosäätimen paristolokeroon. Muiden brändien kanssa ei vastaavaa ongelmaa ole ollut.

Noi Ikean patterithan on hinnaltaan edullisempia kuin kilpailijat...olisi mukava tietää mistä syystä.

Meinaan riippumatta siitä, pitäisikö lapsille antaa vanhoja paristoja leikkikaluiksi, on itselläkin nimenomaan noista Ikean paristoista aika erikoisia kokemuksia.

Tehtiin jo meidän huushollissa päätös, että jatkossa saavat nuo ristot jäädä hyllylle.

Raportoin erikseen tänne jos muut brändit alkavat myös ulostaa.
 
Kieltämättä olen viime vuosina useampaankin otteeseen jäänyt ihmettelemään sitä, mikä ihme saa suomalaiset ottamaan yhteyttä paskalehtiin:
- Iik, mun keitossa on hius! Soitanpa Iltikseen!
- Voi kauhia, meitin pikkuinen Marko-Petteri olis saattanu kompastua maassa makaavaan osksanpätkään, onneksi emme kuitenkaan olleet edes paikkakunnalla, mutta kyllä läheltä piti. Soitanpa varmuuden vuolksi Iltalehteen!
- Kattokaa, Loiri jua olutta. Jumalauta, soitanpa Seiskaan!

Mitä helvettiä siellä Suomessa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut? Voin tietysti erehtyä, mutta ei kansa mun mielestä vielä 90-luvun alussa ihan noin jumalattoman uusavutonta ollut? :(

Ja toinen lehtiin soittamisen syy on, kun joku firma, virkamies tai muu taho on kohdellut kaltoin niin siitä pitää kertoa lehdille liioiteltu tarina, mieluiten tapahtuma on aiheuttanut lapselle kärsimystä. Tai ainakin liikuntakyvyttömälle vanhukselle. Siitä kun väsätään yksipuolinen uutinen niin alla on heti kymmeniä kommentoijia kaltoin kohdeltua symppaamassa ja kaltoin kohtelijan selitys on aina tekosyy, jos nyt on edes toisen puolen kommenttia kysytty. Eikä juurikaan ole eroa onko iltapäivälehti vai maakunnan sanomalehti.
 
Noi Ikean patterithan on hinnaltaan edullisempia kuin kilpailijat...olisi mukava tietää mistä syystä.

Esim. siitä syytä, että Ikean paristot ovat lähes poikkeuksetta suoltaneet sisältönsä mm. kaukosäätimen paristolokeroon. Muiden brändien kanssa ei vastaavaa ongelmaa ole ollut.
 
Eikä juurikaan ole eroa onko iltapäivälehti vai maakunnan sanomalehti.

Voi hyvinkin olla, tulee vaan pääasiassa lueskeltua netistä noita iltapäivälehtiä (vois tietysti kysyä miksi... no perkele, ajankuluksi ja viihdytykseksi tietenkin :doubtful:) ja niiden kohdalla olen pannut tuon suuntauksen merkille. Väittäisin jopa, että tämä on kuitenkin suhtkoht uusi virtaus, ei toi mun mielestä ollut vielä 10 tai edes 5 vuotta sitten ihan karmeeta, mutta voin jälleen erehtyä.

Huomautan kuitenkin tässä yhteydessä, että pääosin itävaltalaiset lehdet ovat vielä huomattavasti paskempia kuin suomalaiset, olkootkin että tämä juuri esilletuomani asia tuntuu olevan varsin suomalainen ilmiö.
 
Kieltämättä olen viime vuosina useampaankin otteeseen jäänyt ihmettelemään sitä, mikä ihme saa suomalaiset ottamaan yhteyttä paskalehtiin:
- Iik, mun keitossa on hius! Soitanpa Iltikseen!
- Voi kauhia, meitin pikkuinen Marko-Petteri olis saattanu kompastua maassa makaavaan osksanpätkään, onneksi emme kuitenkaan olleet edes paikkakunnalla, mutta kyllä läheltä piti. Soitanpa varmuuden vuolksi Iltalehteen!
- Kattokaa, Loiri jua olutta. Jumalauta, soitanpa Seiskaan!

Mitä helvettiä siellä Suomessa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut? Voin tietysti erehtyä, mutta ei kansa mun mielestä vielä 90-luvun alussa ihan noin jumalattoman uusavutonta ollut? :(

Eikös ainakin Seiska maksa rahaa "juttuvinkeistä"? Varmaan ihan puhdas ahneus vaikuttaa asiaan, samoin kuin mahdollsuus saada oma vartti julkisuudessa.
 
Maksaa kuulemma. Onhan meillä täällä forumillakin hahmo, joka aika avoimesti kehuskeli soittelevansa Seiskaan julkkiksia hieman poikkeavimmissa olosuhteissa bongailtuaan ja kertoi myös saavansa siitä rahallisen korvauksen :rolleyes:
 
Kehen viitannet, kun ei muistu mieleen? Kuulostaa ihan Knoukkarilta.
 
Siinä taitaa nyt joku vedättää koko maailman lehdistöä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014020318002918_ul.shtml

Tältäkö näyttää siis mies, joka on ajelehtinut puolisentoista vuotta veneessä Tyynellä valtamerellä ja sammuttanut janonsa virtsallaan ja kilpikonnien verellä?
miesjuttu0302MH_503_ul.jpg
.

"lääkärin mukaan kyse on ruumiin turpoamisesta vaikeissa olosuhteissa."

Vaikeat olosuhteet varmasti myös syynä sille, että iho on varsin hyvässä kunnossa eikä edes varsinaisesti ruskettunut? :rolleyes:
 
Ittelle tuli kans tuota kuvaa kattoessani että täytyy olla hoax. Ei vaan voi...mittarit värähtelee rajusti.

Sitä paitsi, joko ne ehti siltä parrankin siistiä?

Ja että oikea hoitaja/lääkäri stetoskoopin kanssa työntelee äijää eteenpäin. Mitäs vittua nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös