Maailman parhaat elokuvat - montako olet nähnyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Albert Oil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Montako leffaa allamainituista maailman parhaista on tullut nähtyä?

  • Äänestäjiä yhteensä
    47
En ole ihan varma missä kuolin, mutta kuolin kuitenkin. Täytyy tarkistaa tuo aika DVD:stä, joka on ihan tuossa vihkiraamatusta seuraava meidän kirjahyllyssä. Ja siinä lopun siltakohtauksessa olen yksi vartijoista.

Leffa on sikäli huvittava että siinä on koko Parolan ja Hämeenlinnan juoppokerma edustettuna extroina. Muistan kun näin leffan ekan kerran niin nauroimme aivan mutkalla koko porukka kun bongasimme tuttuja yksi toisensa jälkeen.
Kaks päivää juopoteltiin/tissuteltiin ja tehtiin mitä käskettiin kuvauksissa. Oli unohtumaton elämys silti olla "oikeassa" leffassa mukana. Tämä oli varmaan asian kertaus #6 ja alperttia harmittaa kun se oli silloin vasta 6v ja lapsivankien osia ei ollut tarjolla!!!
 
Kuvattiinko sun osuudet Leppäkoskella?
 
Jep. Arvaapa, kuka asui siinä ihan vieressä just silloin?
Mun kaikkien luokkakaverien isät näytteli kanssa ko. rainassa.
 
Jep. Arvaapa, kuka asui siinä ihan vieressä just silloin?
Mun kaikkien luokkakaverien isät näytteli kanssa ko. rainassa.

Olisko ollut Jouko Turkka?

Edit: huikeaa ajatella että olen saattanut nähdä Albertin jo vauvana!!!
 
Viimeksi muokattu:
Kymmenen vuoden välein Sight & Sound-lehti järjestää äänestyksen maailman parhaasta elokuvasta. Tänä vuonna arvovaltaisen raadin kymppikärki näytti tältä:

1.Alfred Hitchcock: Vertigo – punainen kyynel
2.Orson Welles: Citizen Kane
3.Yasujiro Ozu: Tokio Monogatari
4.Jean Renoir: Pelin säännöt
5.F. W. Murnau: Auringonnousu
6.Stanley Kubrick: 2001: Avaruusseikkailu
7.John Ford: Etsijät
8.Dziga Vertov: Mies ja elokuvakamera
9.Carl Theodor Dreyer: Jeanne d'Arcin kärsimys
10. Federico Fellini: 8 ½

Lisäksi ohjaajien listalla TopTeniin nousivat joidenkin jo mainittujen ohella:

Martin Scorsese: Taksikuski
Francis Ford Coppola: Ilmestyskirja. Nyt.
Francis Ford Coppola: Kummisetä
Andrei Tarkovski: Peili
Vittorio de Sica: Polkupyörävaras

Montako elokuvaa näistä 15:stä parhaasta olet sinä, arvoisa Forumisti, nähnyt? Puuttuuko listalta suosikkisi? Uuno Turhapuro? Ponterosa? Jäätävä polte?

Pakko sanoa, että katsoin Vertigon ja Citizen Kanen tämän takia.

Pidin enemmän Vertigosta. Katsoin sen jopa kahteen kertaan (restauroituna HD ja monikanavaäänellä) ja on pakko myöntää, että leffa on omalla tavallaan nerokas.

En ylenkatso nykyisiä leffoja. Niiden tarjonta on vaan valtava ja ne ovat kertakäyttökamaa joka menee kerralla sisään ja poistuu yhtä nopeasti.

Kriitikot on kriitikoita ja yleisö katsoo mitä lystää.
 
Vertovin Mies ja elokuvakamera on näkemättä. Se on Dreyerin leffan ohella ainut jota ei kokoelmastani löydy.
 
Teemalta alkoi eilen Elokuvan tarina, 15-osainen dokumentti Lumièren veljeksista ja Edisonista nykyhetkeen. Kannattaa katsoa, jos taidemuoto vähänkään kiinnostaa. Löytyy myös Areenasta.
 
Viimeksi muokattu:
Äijä kattelee telkkua eikä ole edesauttamassa visailumenestystä. Jota toki tuli ilmankin.
Tänään saattais joutaa edesauttamaan.

Eilisessä Elokuvan tarina -jaksossa käsiteltiin mm. tuota Carl Theodor Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimystä. Tuohon aikaan, v. 1928, elokuvat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, olivat lähinnä yliampuvissa lavasteissa ylinäyteltyä romanttista hömppää. Carl Theodor Dreyerin merkittävyys tuossa kontekstissa on nyt ihan ymmärrettävää.
 
Muutamasta en tosin ole ihan varma. Chaplinit merkkasin kaikki katsotuiksi vaikka Diktaattorista en kyllä muista mitään. Ja Citizen Kanekin on kysymysmerkki. Samoin Pans Labyrinth.
 
Ylös