Vuoden 1996 F1-mestari
Damon Hill on kertonut kuulleensa viime aikoina toistuvasti tietoja siitä, että
Max Verstappen olisi siirtymässä Mercedeksen riveihin.
Hill sanoi F1-kollegalleen
Johnny Herbertille kaksikon Stay On Track -podcastissa, että Verstappen on edelleen Mercedeksen ykköskohde kuskimarkkinoilla.
Tilaa hänelle tekisi
George Russell, sillä
Kimi Antonelli, 19, on tallipomo
Toto Wolffin suojatti ja nauttii erityisasemasta Mercedeksellä. Russell on sen sijaan ollut Hillin mielestä koko ajan ”väliaikainen kuskiratkaisu”, vaikka onkin aloittanut kauden hyvin.
Nyt näyttää siltä, että 28-vuotias britti on jäämässä jalkoihin F1:n armottomassa tuolileikissä.
Russell lukeutuu F1:n parhaiden kuskien joukkoon, mutta silti ajajien välinen arvojärjestys sarjassa on selvä: Verstappen on aivan omaa luokkaansa.
Siksi Mercedes on ollut hollantilaisen perässä jo pitempään.
Hill kertoi huomioineensa saman, minkä muutkin asiantuntijat huomasivat viime vuonna: Mercedes aikaili tuntuvasti jatkosopimuksen solmimisessa Russellin kanssa.
Russell yritti maalailla hitaasti edenneitä sopimusneuvotteluja siihen tyyliin, että hän katseli itsekin muita vaihtoehtoja, mutta se oli teatteria.
Russell on kuin hallitseva maailmanmestari
Lando Norris: nopea ja erinomainen kuljettaja eri olosuhteissa, mutta ei sittenkään Verstappenin tasolla. Russellistakin voisi olla mestariksi, mutta silti Verstappen on se kuski, joka pystyy voittamaan tittelin muullakin kuin sirkuksen nopeimmalla autolla.
Russellin palkka Mercedeksellä on kova, yli 30 miljoonaa euroa vuodessa, mutta olennaisempaa jatkon suhteen on sopimuksen pituus. Fakta on, että Mercedes antoi Russellille sopimuksen vain tämän kauden loppuun saakka jatko-optiolla. Sitäkin hallinnoi Mercedes.
Jos saksalaistiimi olisi vakuuttunut siitä, että Russellilla olisi rahkeita tallin johtotähdeksi, britti olisi saanut saman tien monivuotisen jatkosopimuksen. Vaikuttaakin siltä, että Mercedes halusi nähdä, miten Red Bullin, Fordin ja Verstappenin yhteiselo sujuu tällä kaudella ennen sitoutumista pitkäksi aikaa Russelliin.
Alku on ollut kuoppainen. Red Bull aloitti kauden kelvollisesti Australiassa, mutta ongelmat paljastuivat seuraavassa kisassa Kiinassa. Verstappen oli siellä yhtäkkiä letkan häntäpäässä – eikä hän ole unohtanut, miten GP-autoa ajetaan. Kolmannessa kisassa Japanissa vaikeudet jatkuivat.
Verstappen on tehnyt selväksi sen, ettei hän jää ajelemaan jämäautolla sarjan keskikastiin. Hänellä on plakkarissa neljä maailmanmestaruutta, ja hän on jo muutaman vuoden ajan puhunut elämästä F1:n jälkeen. Mercedes on tämän hetken F1:n ykkönen ja varmasti houkuttelevin siirtokohde Verstappenille Ferrarin ohella.
Voisiko Mercedes hankkiutua eroon Russellista, vaikka tämä voittaisi mestaruuden tällä kaudella? Ainakin Damon Hill uskoo näin.
Ratkaisu ei olisi mitenkään ainutlaatuinen F1:n historiassa, ja Hill tietää, mistä puhuu. Hän roikkui 1990-luvulla Williamsilla pätkäsopimusten varassa, kun
Frank Williams kyttäsi mielestään parempia kuskeja. Lopulta britti sai lähtöpassit tallista mestaruuskautensa 1996 jälkeen.
Entä miksi tilaa Verstappenille ei tekisi nuori Antonelli? Siksi, koska häntä pidetään Mercedeksellä formula ykkösten ”seuraavana Verstappenina” ja talli haluaa vaalia häntä.
Lisäksi Russell ja Verstappen ovat vihoissa keskenään, eikä kaksikon yhteistyö samassa tallissa olisi sujuvaa. Britti ei voi tunnetusti sietää Verstappenin käytöstä ja ajotapoja.
Paras esimerkki tästä saatiin taannoin kuskien yhteisellä illallisella. Russell saapui illanviettoon myöhässä, ja muut kuskit jättivät jekkuna pöydän ainoan vapaan paikan Verstappenin viereen.
Kun Russell tuli paikalle ja näki vapaan paikan, hän otti tuolin ja kantoi sen toiselle puolelle pöytää.
Mihin Russell päätyy, jos hän joutuu tekemään tilaa Verstappenille? Red Bullin ykköshevosen paikalla saa kovan tilipussin, eikä talli varmasti jää laakereilleen lepäämään, mikäli Verstappen lähtee. Red Bull on siis yksi vaihtoehto.
Toinen mahdollinen osoite voisi olla Aston Martin. Se tarvitsee uuden johtokuskin ikääntyvän
Fernando Alonson tilalle. Siellä työsarka olisi kuitenkin valtava, mutta samalla Russell saisi tilaisuuden työskennellä legendaarisen
Adrian Neweyn kanssa.
Ferrari saattaisi sekin olla vaihtoehto, jos
Lewis Hamilton siirtyy eläkkeelle. Hamilton tosin näyttää löytäneen “Mario Kart” -autoista uuden kevään pitkälle uralleen.