Merkityksettömät ilmoitukset 1/2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pakko vielä kysyä, että ovatko häät jotenkin erityisen pienet? Kuulostaa vähän jännältä ratkaisulta esim. kaveripariskuntien suhteen.

Ei ne mitkään kovin isot ole. 40-50 henkeä.
4/8 kavereista on sinkkuja, yhden puoliso ei ilmaannu koskaan paikalle jos läsnä on yli 5 ihmistä ja 2 on niin tuoreessa suhteessa, että pärjäävät vielä yksinäänkin. Ainoastaan tämä yksi tuotti pientä päänvaivaa.
Sisaruksistanikin kutsuin paikalle 1/3, joten kaverin vaimo jonka kanssa en tule toimeen olisi ollut jopa sangen erikoinen vieras.
 
Tuossa Fagerholmin käytännössähän nimenomaisesti korostetaan avioitumista, ollen ainoa paikalla oleva pariskunta. Sinänsä hämminkiä ja närää voi tuottaa päätettäessä kutsutaanko morsiusparin vanhemmista paikalle isä vai äiti.
 
Täällä maalla alle 100 vierasta rinnastuu maistraatissa käyntiin. Parisataa niin puhutaan kunnon häistä
 
Olin kerran kuokkavieraana pohjalaisissa häissä. Aamukuuteen asti debatoimme pastorin kanssa nuotion äärellä teologiasta. Kivaa oli eikä kukaan kysellyt kuka oikein olen.
 
Tuosta tuli mieleen fmej:n kipale pappi, talonpoika ja mustalainen.
 
Sama siinä notskilla istuessa päässäni soi - semminkin kun seurueen kolmas jäsen, silloinen ystäväni menisi elämäntapojensa puolesta kaalesta.
 
Tuossa Fagerholmin käytännössähän nimenomaisesti korostetaan avioitumista, ollen ainoa paikalla oleva pariskunta. Sinänsä hämminkiä ja närää voi tuottaa päätettäessä kutsutaanko morsiusparin vanhemmista paikalle isä vai äiti.

Oon itse laskenut vanhemmat sukulaisiksi. Mutta kukin tyylillään.
 
Olin kerran kuokkavieraana pohjalaisissa häissä. Aamukuuteen asti debatoimme pastorin kanssa nuotion äärellä teologiasta. Kivaa oli eikä kukaan kysellyt kuka oikein olen.

Mun 50iiskymppisillä oli joku hattupää kanssa paikalla. Kyseli PA-laitteita ja hönki sitten mikrofoniin levottomia. Tais olla PA itse?
 
Ihan parasta. Paitse se, että Fagerholmi on menossa nähtävästi naimisiin, niin myös se, että häät on just noin. Että paikalle vaan sinkkuja tai pariskunnista ainoastaan toinen. Se, jonka kanssa tullaan paremmin toimeen.

Häissä kun ruukaa mutenkin olla seksuaalimoraali hieman löyhä, niin näistähän on tulossa ihan varsinaiset pillun pieksäjäiset. Aivan mahtavaa. Pohjolan häät sano. Kaikki kaikkia vastaan on jaot.

Sanontoina tää jää salettiin elämään. "Siisti pino niinku Fagerholmien häissä".

Ja myöhemmin jengi kertoo kuinka oli todellakin paikalla näissä legendaarisissa bakkanaaleissa. Niinku Hendrixin Kultsan keikalla on ollu kymmenen kertaa enemmän väkee kuin sinne sais pakattua edes paloina. "Fagerholmien häissä kato kun menin ulos rösselille niin kuulosti kuin ois Jukolan viestin suo-osuutta juostu siinä lähimettissä nääs".

Onnea Fagerholmeille.
 
Päk päk päk päk päkkä päkkä päkkä päk päk päk päkkä päkkä päkkä päk päk päk päkkä päkkä päkkä päk
 
Pitäis varmaan alkaa maanrakennusfirmalle tarjouslaskijaksi.
Meinasin hiekkalaatikkoon hakea muutaman 25kg säkin hiekkaa ja rokrok, vaan oikea vastauspa oli 2700kg.
 
Pitäis varmaan alkaa maanrakennusfirmalle tarjouslaskijaksi.
Meinasin hiekkalaatikkoon hakea muutaman 25kg säkin hiekkaa ja rokrok, vaan oikea vastauspa oli 2700kg.
:D

Minä tilasin aikanaan lasten hiekkalaatikkoa varten kuorma-auton lavallisen tavaraa - toki oli tarve vähän muuallekin sitten myöhemmin :rolleyes:
 
Ylös