Paras mahdollinen kausi olisi minusta sellainen, jossa kaksi tai kolme tallia kävisi tiukan taistelun mestaruudesta, mielellään vaikka molempien kuskiensa voimin. Lisäksi muutamissa tietyissä kisoissa (Spa, Monza, Monaco) muutama talli voisi nousta mukaan voittotaisteluun. Lisäksi noiden all-round tallien välillä olisi pientä eroa siinä, millaisilla radoilla ne pärjäisivät, mukaan tulisi aspekti, että kuka selviää kunnialla vaikeimmista kisoista.
Tuota lähimmäksi pääsee minusta 2008, Mäkki ja Ferkku olivat top2-tallit, Ferkulta oli peräti kaksi mestarikanditaattia, ja Bemarikin haastoi parhaimmillaan voitosta, ja Kubica oli pitkään mestarikanditaatti. 2003 oli myös hyvä kausi, kolme tiimiä mestaruusskabassa, tosin Ferrarin heikko alkukausi vanhalla autolla ja myöhemmin käyttöön otettu uusi sarjan paras auto teki siitä hieman Ferrarin takaa-ajo-taistelun, kisojen voittaja oli loppukaudesta helppo arvata, riittääkö voitot Ferrarille oli toinen juttu.
Mutta tämä kausi ei minusta ole mitenkään erityisen hyvä, renkailla on liian suuri vaikutus. Rengastaktiikka on liian helppo laatia pieleen, jos sulla on taktiikkana ajaa kisa loppuun tietyllä setillä, renkaat saattavat loppua muutama kierros ennen maalia, ja menetät sen edun (ja enemmänkin) minkä sait yhdestä stopista vähemmän. Eikä tiimiä voi tuosta aina syyttää, toisinaan renkaan kuluminen ei ole tiimien tiedossa, jolloin rengastaktiikat menee lotoksi. Minusta autot ovat tänä vuonna kohtuu tasaisia. Uskon, että tämä kausi olisi ollut tasainen, vaikka renkaat olisivatkin olleet kestävämmät, lähinnä hulluilta kisan lopuilta olisi vältytty.