Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vihainen ja turhautunut :mad_old:

Tyttökaveri oli menossa pikkujouluista kotiin kaverinsa kanssa, kun kaksi tummaihoista miestä tuli heitä pyörillä vastaan. He pysähtyivät tyttöjen eteen ja sanoivat että "oisko tytöille pienet..." *tähän elekieltä josta ei voi erehtyä* Toinen tarttui tyttökaveria olkapäästä, jolloin hän riuhtaisi itsensä irti, jonka jälkeen tytöt juoksivat pirua kyytiä toisen kotiin, joka sattui suureksi onneksi olemaan ihan lähellä.

Äijät lähtivät perään, mutta suureksi onneksi pyörän päältä nousemiseen meni sen verran aikaa, että tytöt saivat etumatkaa. Onnea myös siinä, että tytöt ovat molemmat urheilijoita ja juoksevat lujaa, toki adrenaliinin sävyttämän, sekä siinä että pikkujouluissa ei paljoa tullut nauttineeksi juomia ja ennen kaikkea siinä, että koti oli lähellä.

Geiliksen porukoille myös jaksamisia! Toivottavasti isseen ongelmat selviävät, että moiseen ei tarvi enää ryhtyä.
 
No huh.. Onneksi pääsivät pakoon. Onko poliisille ilmoitettu?

Eipä ne varmaan tee asialle mitään ennenkuin jotain ikävää tapahtuu. Vihaksi pistää täälläkin. :mad_old: :mad_old:
 
:thumbfh:
Hyvä kun pääsivät karkuun ja toivottavasti ovat ilmoittaneet poliisille, tai ainakin ilmoittavat. Tuskinpa tuosta kiinni jäädessään tekijöille sakkotuomiota kummempaa tulee, mutta onpa ainakin poliiseilla heti epäillyt valmiina jos jotain pahempaa sattuu ja voi säikäyttää tekijät tarpeeksi, että eivät edes yritä vastaavaa toiste.
 
Itsekin ajelen monen muun forumistin kanssa radalla kilpaa, jotta tuo ajokortti pysyisi taskussa. Miksei tuo naistenahdistelija soveltaisi samaa himoihinsa ja vetäisi vaikka käteen....
 
No huh.. Onneksi pääsivät pakoon. Onko poliisille ilmoitettu?

Eipä ne varmaan tee asialle mitään ennenkuin jotain ikävää tapahtuu. Vihaksi pistää täälläkin. :mad_old: :mad_old:

On ilmoitettu. Nimetkin tiedossa ja heistä on tehty paljon vastaavia ilmoituksia. Ikävää on se, että heidät on ostettu erääseen paikalliseen urheilujoukkueeseen, joten tämä ilmeisesti asettaa heidät lain yläpuolelle. Tuttuja asuu paljon tuossa kyseisessä kaupungissa, ja he ovat kertoneet, että poliisi on pariinkin kertaan puhutuellut näitä tyyppejä, mutta ei auta. Ikävää että urheilumenestys priorisoidaan korkeammalle kuin ihmisten terveys.
 
:thumbfh: Kyllä tässä nyt joutuu peukkualas-hymiöitä käyttämään, ihan pistää vihaksi moinen apinointi poliisin taholta.
Ei muuta kuin vihjettä asiasta iltapäivälehdille. Joukkueen nimi kun yhdistetään lehtijutussa moiseen asiaan, ei joukkueelle paljon jää vaihtoehtoja miten toimia asian suhteen..
 
Joo, ja saadaan vielä rasistinleima kaupan päälle.
 
Ylös