Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Jussi sanoi:
Vähän on mielet perheessä maassa. Avon siskon poika kuoli tapaturmaisesti perjantaina. 16-vuotiaana lähti :(

Syvät osanottoni. :(
 

Örfil

Guest
Avo on ihan puhki ja tällä viikolla on vielä koko viikon näyttökokeissa, valmistuu nyt jos nuo menee ok. Itkeskeli koko viikonlopun ja itte en voi edes ajatella koko asiaa. Paras työntää tapahtunut toistaiseksi takavasemmalle ja keskittyä omiin lapsiin. Ja olla kiitollinen että ne on olemassa. Lisäksi saven lapioiminen on hyvää terapiaa.

Joku tuossa ylempänä mainitsi että kuinka lähellä se olisi voinut olla omalla kohdalla. Sama täällä, periaatteessa mun pitäisi olla sormeton, kädetön, sokea ja kuuro. Mutta on pelottava tunne että joillain se tuuri loppuu heti alkuunsa. Lähinna on kamala huoli omista lapsista, kun tietää että että ne pahimmassa tapauksessa tekee samat toilailut kuin itte nuorena. No onneksi kumpikin on valistuneempi kuin isänsä aikanaan, joten pelko on pienempi.

Kuitenkin pelottava tunne, kuinka heikossa se elämänlanka voi olla ja seuraavan kerran kun ovikello/puhelin soi, se voikin olla se pahin uutinen. Se oli pelottava hetki kun kuuli puhelun että joku on kuollut ja ehti kelaamaan hetken että kuka, kuka on mennyt. Ja sitten se tieto isketään päin naamaa.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Osanotot Jussille, tuollainen tapaturma voi sattua kenelle tahansa. Useimmiten nuorilla on tuuria mukanaan, valitettavasti aina ei.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Itseironinen. Mitähän seuraavaksi tapahtuu tai kieltävät?:D
Ollut vähän hämäriä black outteja parin tuopin jälkeen. Nyt sitten sanoivat tänään, jotta ne on varmaankin epileptisiä oireita ja alkoholia pitäisi välttää. No sitten tuli sävellettyä uuden ja pirun terävän leipäveitsen kanssa ja tulin tikkauksesta. Ei saunaa melkeinpä kuukauteen:alppu:
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Raukea, juoksin viistoistasen ja nyt palkitsee. :ahem:
 

lara

Namupala
Liittynyt
12.5.2007
Viestit
6165
Sijainti
Onnela
:(
Jussille ja perheellesi voimia. Osanottoni.
Kylla se vaan niin on, etta jokaisesta paivasta kannattaa nauttia ja ilo ottaa irti aina kun se on mahdollista.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
'Lievästi' kärttyinen olo. Olin tehnyt töitä aamukolmesta alkaen ja vihdoin iltaviiden jälkeen asettauduin nokosille. Jätin uhkarohkeasti parvekkeen oven auki. Ensin joku huudatti lähimaisemassa moottoripyöräänsä niin, että ikkunat helisi. Kun sitten pääsin uneen, soi puhelin ja minulle kerrottiin suunnitelma minun huomispäivän ajankäyttöni suhteen. Soittaja kysyi tosin, että olinko nokosilla ja myönteisestä vastauksestani huolimatta jatkoi vaan. Voi pir*lauta, että minä en voi sietää sitä, että minun aikataulujani järjestellään. :doubtful:
 

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Jussi sanoi:
Vähän on mielet perheessä maassa. Avon siskon poika kuoli tapaturmaisesti perjantaina. 16-vuotiaana lähti :(
Mitä tuohon voisi sanoa yhtään mitään, osanottoni.
Ilkeää olisi sanoa, että se kuuluu elämänkiertoon ja opettele se. Olen kokenut sen kritisoinnin kerran ja voin kertoa, ettei se mukavaa ole. Mutta olen oppinut sen, että elämänkiertoon se kuuluu ja kaikki ei täältä hengissä lähde. Paras olisi vaan muistaa parhaat muistot kaverista ja jatkaa elämää sen mukaan eikä ajatella kuka kukin on pahaa sanonutkin ja muuta semmoista, ne olen unohtanut tykkänään. Jussi, olet hyvä ihminen kun järjestelet kaiken näköistä ja sanot sellaista, mistä voi naureskella, harvoin olet esittänyt vakavaa puhetta vaikka en pitkäikäinen forumisti olekaan.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
:frown: Jussille & co voimia!

Ja Kouvo lopettaa läträämisen, menee näköjään vaaralliseksi!
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
kouvotsvoni sanoi:
Itseironinen. Mitähän seuraavaksi tapahtuu tai kieltävät?:D
Ollut vähän hämäriä black outteja parin tuopin jälkeen. Nyt sitten sanoivat tänään, jotta ne on varmaankin epileptisiä oireita ja alkoholia pitäisi välttää. No sitten tuli sävellettyä uuden ja pirun terävän leipäveitsen kanssa ja tulin tikkauksesta. Ei saunaa melkeinpä kuukauteen:alppu:
No voi vittu. Nyt ei sitten Micra inahtanutkaan tai ei jaksanut edes sisävalo syttyä, vaikka akku vasta vaihdettu:doubtful: :doubtful: :jaska: :D
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
kouvotsvoni sanoi:
No voi vittu. Nyt ei sitten Micra inahtanutkaan tai ei jaksanut edes sisävalo syttyä, vaikka akku vasta vaihdettu:doubtful: :doubtful: :jaska: :D
Jätkä jättänyt valot päälle :D

Ei vaan tsemiä. Yritä löytää ongelmapaikka, mikä syö akun tyhjäksi.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Sam sanoi:
Jätkä jättänyt valot päälle :D

Ei vaan tsemiä. Yritä löytää ongelmapaikka, mikä syö akun tyhjäksi.
Eihän tuohon 3,5h mennyt että sain auton takaisin parkkiin latautumaan.:D Oli vilkun rele mennyt. Sen löytäminen olikin helppoa hommaa.. Harmaa mötikkä näkymättömissä polkimien suunnalla. Ois pitänyt vissiin guuglettaa.
 

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Jussi sanoi:
Avo on ihan puhki ja tällä viikolla on vielä koko viikon näyttökokeissa, valmistuu nyt jos nuo menee ok. Itkeskeli koko viikonlopun ja itte en voi edes ajatella koko asiaa. Paras työntää tapahtunut toistaiseksi takavasemmalle ja keskittyä omiin lapsiin. Ja olla kiitollinen että ne on olemassa. Lisäksi saven lapioiminen on hyvää terapiaa.

Joku tuossa ylempänä mainitsi että kuinka lähellä se olisi voinut olla omalla kohdalla. Sama täällä, periaatteessa mun pitäisi olla sormeton, kädetön, sokea ja kuuro. Mutta on pelottava tunne että joillain se tuuri loppuu heti alkuunsa. Lähinna on kamala huoli omista lapsista, kun tietää että että ne pahimmassa tapauksessa tekee samat toilailut kuin itte nuorena. No onneksi kumpikin on valistuneempi kuin isänsä aikanaan, joten pelko on pienempi.

Kuitenkin pelottava tunne, kuinka heikossa se elämänlanka voi olla ja seuraavan kerran kun ovikello/puhelin soi, se voikin olla se pahin uutinen. Se oli pelottava hetki kun kuuli puhelun että joku on kuollut ja ehti kelaamaan hetken että kuka, kuka on mennyt. Ja sitten se tieto isketään päin naamaa.
:frown:
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ihoa kihelmöi... beta-alaniinit kun heitin naamaan tossa hetki sitten.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Hämmentynyt-ratkiriemukas-nolo samanaikaisesti: eräät tavarat ovat olleet duunissa hukassa pitempään ja henkilö joka niistä vastaa on sanonut useasti, että ne eivät ole hänen takanaan olevassa kaapissa. Niitä on useasti etsitty. Kuukausi sitten ex-työntekijä muisti selvästi, että muutama vuosi sitten ne on todellakin olleet ko. kaapissa. Ei kuulemma ole. Nyt kun hän on lomalla kävin kropuamassa kaappia ja alle 5 min ja ne löytyivät :eek:
Tämä tulee aiheuttamaan sekä iloa (jippii kun vihdoin löytyi ja rahat säästyi uusien teettämisestä) että raivoa (miksei ole oikeasti etsitty).

Nyt mulla on vajaat pari viikkoa aikaa keksiä hyvä meriselitys miksi olen kropunnut kaappia jonne mulla ei ole asiaa. :eek:
 
Ylös