Lehti:
Hyvinkään yliajajalla rattijuopumustuomioita
3.7.2008 9:57
Hyvinkään kuolemaan johtaneen yliajon turmakuskilla on tilillään aiempia tuomioita rattijuopumuksesta, kertoo sanomalehti Aamuposti.
Lehden mukaan mies on tuomittu edellisen kerran vasta viime viikolla ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuoppoudesta, joka tapahtui maaliskuun lopulla. 17-vuotiaan naisen hengen vaatinut yliajo sattui tuomion saamisen jälkeen, saman viikon lauantain vastaisena yönä.
Mies on tällä hetkellä vangittuna. Hänellä on lisäksi sakkotuomio tammikuun lopun rattijuoppoudesta sekä edelleen oikeuskäsittelyssä oleva törkeä rattijuopumus vapunpäivältä.
Lehti kertoo myös, että poliisin ottaessa miestä kiinni hän oli uhkaillut kyydissään ollutta toista miestä.
STT
Kun tausta on tuollainen, kuolemantuottamuksesta on väärä. Tuollaisessa jatkuvasti kännissä ajelusta pitäisi tulla tuomio taposta, eihän se aiemmista kerroista mitään ole oppinut.Moe Szyslak sanoi:Tämmöinen panee vituttamaan ihan tosissaan:
Nyt sain toimimaan joten kuten - ainakin hetkellisesti. Kop kop.Mutku sanoi:Suorastaan ketuttaa. Tietokoneet, nuo nykypäivän helvetinkoneet!
Sain about kuukausi sitten vihdoin toimimaan videokameran ja Vistan välisen firewire-yhteyden ja nyt kun tänään olisi lähes 5h purettavaa matskua niin ei toimi Eikä vanha ajurinpoisto-menetelmä toiminut
stemppiä! :thumbup:Moe Szyslak sanoi:Naurattaa nämä forumin letkautukset mutta toisaalta vituttaa, kun mun tilastot ei stemmaa prismojen osalta.:jaska: :jaska:
Löyty vika, mutta pitää ajaa koko keskuskone kerran päivittäen läpi.Vellu sanoi:stemppiä! :thumbup:
Mulla tulee näitä vastaavia mokia, kun on välillä Sonera, Eliisan ja DNAn liittymissä, eikä muista vaihtaa lähettävän palvelimen osoitetta!:thumbfh:Formulanomi sanoi:No nyt tuli tehtyä turhaa työtä...samperi tämä sähköpostisydeemi on persiasta. 3-4 päivän LÄHTEVÄT sähköpostit oli jäänyt jumiin (mouse slip..ja määritykset muuttuivat..EIKÄ mitään virheilmoituksia)....joutui lähettelemään tärkeimmät uudestaan. :jaska:
EN TEHNYT MITÄÄN MOKAA ELI SE SIITÄ....hiiri vain lipsahti...:mad_old: :mad_old: :mad_old:Moe Szyslak sanoi:Mulla tulee näitä vastaavia mokia, kun on välillä Sonera, Eliisan ja DNAn liittymissä, eikä muista vaihtaa lähettävän palvelimen osoitetta!:thumbfh:
EI OO SATTUNUT YKS TAI KAKS KERTAA!:jaska: :jaska:
Minäpäs taas tein. Valkoharmaissa sukissani. Mallia varreton!:ahem: :frank:Formulanomi sanoi:EN TEHNYT MITÄÄN MOKAA ELI SE SIITÄ....hiiri vain lipsahti...:mad_old: :mad_old: :mad_old: