Mikä on kun mielialat tuntuu heittelevän ja tavallisin olotila viime aikoina on ollut kevyt vitutuksen ja uupumuksen tunne. Toivottavasti liittyy vaan siihen kun viime kuukausina on tapahtunut erilaisia muutoksia elämässä ja osittain tämän takia on myös pitänyt kiirettä. Jotakuinkin ainoat valopilkut tällä hetkellä tuntuu olevan liikunta ja ryyppääminen. En puhuisi tässä tilanteessa masennuksesta, mutta keskimäärin mieliala on aika matalalla. Kunhan ei vaan jatkuisi pidempään. 2,5 vuotta sitten oli vähän samaa ilmassa parin kuukauden ajan, mutta tuolloin pienempikin vastoinkäyminen tuntui aiheuttavan pahan romahduksen.