Mielisairauden vaikutus presidentin tehtävien hoitoon/ siirretty vaalikeskustelusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja haju
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mosse kysyi, että mikä on siinä on niin syntistä. Silloin tietenkin ainoa pätevä peruste on Raamattu, sillä mikä muu muka määrittää synnin? :wink:

Suomen laki?

En mä ihan osaa kaikkien kirjojen oppien mukaan elää. Noita uskontoja on pilvin pimein ja kuka sanoo, mikä niistä on se oikea?

Da Vinci-koodi on ihan hyvä peruste epäillä koko raamatun tarkoitusperiä.
 
Epistä kun naisille jää enemmän vapauksia.

Roomalaiskirje 1:24-27

"24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. 25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. 26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."
 
Suomen laki?

En mä ihan osaa kaikkien kirjojen oppien mukaan elää. Noita uskontoja on pilvin pimein ja kuka sanoo, mikä niistä on se oikea?

Da Vinci-koodi on ihan hyvä peruste epäillä koko raamatun tarkoitusperiä.

Ei jumalauta!:D Tiesitkö, että myös Da Vinci-koodi on fiktiota?
 
Mosse kysyi, että mikä on siinä on niin syntistä. Silloin tietenkin ainoa pätevä peruste on Raamattu, sillä mikä muu muka määrittää synnin? :wink:

Oletkos koskaan tosissasi pohtinut, että mihin sellaista syntiä tarvitaan? Siis käsitteenä.

Moraali ei automaattisesti kuitenkaan perustu synnin ja synnittömyyden käsitteisiin.
 
Da Vinci-koodi on ihan hyvä peruste epäillä koko raamatun tarkoitusperiä.
Just. Yhdellä huuhaalla käy kumoamaan toista.
facepalm.gif
 
Viimeksi muokattu:
Toi ei oikeesti muuten oo Housen "sanoma" juttu vaan sen sarjan käsikirjottajien.

Eikä semmosta "Housea" oo oikeasti edes olemassa, se on ihan tv-sarjahahmo vaan.
 
Toi ei oikeesti muuten oo Housen "sanoma" juttu vaan sen sarjan käsikirjottajien.

Eikä semmosta "Housea" oo oikeasti edes olemassa, se on ihan tv-sarjahahmo vaan.

Ai sekin on fiktiota?
 
Toi ei oikeesti muuten oo Housen "sanoma" juttu vaan sen sarjan käsikirjottajien.

Eikä semmosta "Housea" oo oikeasti edes olemassa, se on ihan tv-sarjahahmo vaan.

Ihan sama. Pääasia, että uskottomat pääsee auktoriteetteihin vetoamalla mollaamaan uskovien uskovien auktoriteettien vetoamista.
 
Homous on yksilöstä itsestään riippumaton ominaisuus. Uskonnollisuutta sen sijaan voi perustellusti verrata mielisairauteen.

Tällainen mielipide osoittaa sinulla olevan vakavan tunnehäiriön. En tiedä, johtuuko se siitä, että olet jollain tavalla kateellinen uskoville, vai siitä, että et jollain tapaa ole kokenut tulleesi hyväksytyksi ja siksi purat pahaa oloasi em. tavalla

Enhän minä kirjoittanut, että tukeutuminen johonkin aatteeseen olisi verrattavissa mielisairauteen. Mistä sellaista sait päähäsi? Jos ihmisen elämän keskeinen tukipylväs on vanha tarinakokoelma - tai no vaikka ihan uusikin - niin mielestäni on perusteltuja syitä epäillä henkilön mielenterveyden olevan vakavassa häiriötilassa.

Hmm, tässä on nyt jotain ristiriitaa, vai olenko käsittänyt väärin?
Kirjoitelmastasi siis paistaa läpi ristiriitaisuus tunne-elämässäsi. Hieman kyllä säälittävää tuo sinun purkautumisesi tällä tavalla. Toivon paranemisia, ja heräämistä elämään.

Toivottavasti sinullekin joskus tapahtuu jotain hyvää elämässäsi ja tunnet jonkun lähimmäisesi rakkauden, vaikkapa ihan vain jossain arjen pikkuasiassa, ja huomaisit samalla, että luottamus ystävän apuun on samaa kuin uskominen siihen, että ystävä on tukenasi. Siitä se lähtee.
 
Ai sekin on fiktiota?

Eihän toki. Pidän vain vähintään yksinkertaisina kaikkia, jotka katsovat vieraalla kielellä tehtyjä televisio-ohjelmia.

Ihan sama. Pääasia, että uskottomat pääsee auktoriteetteihin vetoamalla mollaamaan uskovien uskovien auktoriteettien vetoamista.

Oikeastaanhan tärkeintä on se, että joku valmistaa ne quotet, joilla quoteilla argumentoivat pääsevät myöhemmin argumentoimaan. Jollei näitä quoteja olisi aiemmin valmistettu, jäisivät poloiset keskustelussa muuten vallan lapsipuolen asemaan.
 
Eihän toki. Pidän vain vähintään yksinkertaisina kaikkia, jotka katsovat vieraalla kielellä tehtyjä televisio-ohjelmia.

Ei se ole mulle ollenkaan vieras kieli... Osaan englantia varsin hyvin.
 
Ylös