Runar ja Kyllikki
Next door to Alice
Eilen taas kotimatkalla aloin oikein pohtia, että mikä saa ihmisen syömään itsensä suoraan sanottuna possuksi.
Kaupan kassajonossa edelläni oli nainen, jonka pituus oli ehkäpä noin 160 cm ja 150 kg ei varmasti riitä mitä se ihminen painoi. Vatsa roikkui puolessavälissä reittä ja kaulaa ei erottanut. Pää jatkui yhtensä läskipötkömassana rintakehaan, josta alkoivat valtaisat riipputissit jotka ulottuivat ehkä napaan asti. Kaiken kruunasi iholla lelluva härskiintynyt ihon erittämä, kiiltävä rasvakerros. Sellainen ihminen on oikeasti oksettavaa katseltavaa. Kesähelteellä myös oksettavaa haisteltavaa.
Mikä ihme se on joka saa ihmisen syömään itsensä tuollaiseksi epäinhimilliseksi läskipalloksi?
Nyt joku tietenkin vetoaa siihen, että on aineenvaihdunnallisia häiriöitä, joissa ihminen kärsii sairaalloisesta ylipainosta.
Totta. Mutta ne eivät ole ollenkaan niin yleisiä kuin lihavat ihmiset haluavat uskotella.
Olen joskus aikoja sitten kun huomattava ylipaino oli isäni ongelma, keskustellut asiasta lääkärin kanssa ja hän sanoi että lähes 100% tapauksista käyttää kuviteltua aineenvaihduntaongelmaa tekosyynä lihavuuteensa.
Kuten oli isänikin tapauksessa. Hän väitti pokkana, ettei syö juuri mitään ja silti lihoo. Lähipiiri tiesi kuitenkin, että ateriat liikkuivat siinä jopa 4-5 kilon välillä per kerta. Sokerilimppareita saattoi mennä pullollinen, jopa kaksikin joka ainut päivä.
Normaalipaino hänellä on noin 85-90 ja painoa oli siinä puolentoistasadan kieppillä, joskus varmasti ylikin. Hän ei vaan aina suostunut kertomaan punnitustuolksia sekä myös kaunisteli niitä. Lääkäri lisäsi, että "Tosin sellaisen, jolla kyseessä on ihan oikea lääketieteellinen syy ylipainoon, erottaa muistakin ulkosista seikoista". Harmi vaan etten silloin älynnyt kysyä, että mitä ne muut ulkoiset seikat ovat.
Kuitenkin, hänen mukaansa on todella harvinaista että Suomessa kävelisi vastaan sellainen lihava ihminen, jolla oikeasti on kyse sairaudesta. Ja jos on kyseessä sairaus, niissäkin pystytään nykyisin ihminen "parantamaan" sekä erilaisilla lääketieteellisillä toimenpiteillä, kuten lääkityksellä, ääritapauksessa leikkauksella sekä tietty myös ruokavaliolla.
Kenenkään ei siis ole PAKKO olla lihava. On sairaus tai ei.
Tähän väliin vielä semmonen huomautus ennenkuin joku forumin tukevista ihmisistä ihmisistä ottaa nokkiinsa, että en tarkoita sellaista "normaalia" ylipainoa ja pulskuutta kuten on esim. hahmoilla Jaska ja Jonkki. Ja Jacqueskin lähes oli ennen, kuin hänestä tuli sorjakroppainen, sportti-jacques <3
Ei, mun mielestä tollanen lihavuus on lähes normaalin rajoissa. Jos haluaa tuon verran olla ylipainoinen ja pullea niin ei siinä mitään. Joitain ihmisiä lievähkö ylipaino jopa pukee paremmin kuin yletön laihuus. Usein vielä ton kaltainen ylipaino hiipii pikkuhiljaa ja henkilö ei välttämättä itse edes tajua olevansa lihava.
Tarkoitan siis sellaista ihan yletöntä lihavuutta joka haittaa jo elämää. Sellaista, jonka kyseinen henkilö varmasti tietää ja tiedostaa.
Kuulin (ja itseasiassa viime kesänä vilaukselta näinkin vilaukselta kyseisen ihmisen) entisestä avopuolisostani. Hän painoi 56-60 kiloa kun asuimme yhdessä siinä vuoden 1995 kieppeillä. Tutustuessamme hän oli kuvankaunis, erittäin kauniskroppainen ja kauniskasvoinen, tumma nainen, korpinmustine hiuksineen. Ulkonäöltään n. 1000% yli minun tasoni.
Nykytilanne on se, että painoa on varmastikin tuo 150-160 kiloa ja se on muuttanut ihmistä niin, että erään ystäväni meiliä suoraan lainatakseni kyseessä on nykysin: "sellainen hieman liikaa meikattu, musta tukkainen, liian tiukkoihin vaatteisiin ahdettu nainen. Tämä nainen painaa arvoilta sellaiset
150-160 kg ! (ihan todella), että sen verran on painoa, jotta polvetkin
ovat jo kääntyneet sisäänpäin ja kantapäät osoittavat ulospäin....."
Oisko teorioita siitä, miksi ihminen vartavasten syö itsensä tollaseksi vastenmieliseksi siaksi?
Ja sitten siihen ehkä pääasiaan: Miksi lihavuus on tabu?
Olin itse aikanaan kuolla erääseen suolistosairauteen ja painoni laski lähes puoleen normaalipainosta. Olin kuolla siihen sairauteen ja mm. silloinen avokumppanini valvoi sänkyni vieressä pitkät tovit koska oli varma että mulla on lähtö käsillä. Olin kuin luuranko ja sairaalasta päästyänikin useita kuukausia riuduin todella pahassa alipainossa, kunnes (lääkärin määräämät, nandroloni, Stanozol) anaboliset steroidit alkoivat purra ja muutos kohti normaalipainoa alkoi rajun kuntoilun kera.
Miksi sellaisessa tilanteessa, jossa ihminen on aivan liian laiha, siitä on ihan "asiallista" huomautella ja nälviä...mutta annas olla kun menet sanomaan samantyylisiä asioita läskille niin johan olet täysin paskapää joka pilkkaa ihmistä "asiasta jolle tämä ei itse mahda mitään".
Millä ihmeen logiikalla asia on väännetty noin päin; alipainosta joka suuremmalla todennäköisyydellä on sairauden aiheuttamaa saa vittuilla ja "mukaleikkimilisesti" nälviä ihan vapaasti, mutta lihavuudesta joka johtuu ihmisen omasta saamattomuudesta ja ruoan ahtamisesta kitaan ei saisi sanoa mitään?
Kaupan kassajonossa edelläni oli nainen, jonka pituus oli ehkäpä noin 160 cm ja 150 kg ei varmasti riitä mitä se ihminen painoi. Vatsa roikkui puolessavälissä reittä ja kaulaa ei erottanut. Pää jatkui yhtensä läskipötkömassana rintakehaan, josta alkoivat valtaisat riipputissit jotka ulottuivat ehkä napaan asti. Kaiken kruunasi iholla lelluva härskiintynyt ihon erittämä, kiiltävä rasvakerros. Sellainen ihminen on oikeasti oksettavaa katseltavaa. Kesähelteellä myös oksettavaa haisteltavaa.
Mikä ihme se on joka saa ihmisen syömään itsensä tuollaiseksi epäinhimilliseksi läskipalloksi?
Nyt joku tietenkin vetoaa siihen, että on aineenvaihdunnallisia häiriöitä, joissa ihminen kärsii sairaalloisesta ylipainosta.
Totta. Mutta ne eivät ole ollenkaan niin yleisiä kuin lihavat ihmiset haluavat uskotella.
Olen joskus aikoja sitten kun huomattava ylipaino oli isäni ongelma, keskustellut asiasta lääkärin kanssa ja hän sanoi että lähes 100% tapauksista käyttää kuviteltua aineenvaihduntaongelmaa tekosyynä lihavuuteensa.
Kuten oli isänikin tapauksessa. Hän väitti pokkana, ettei syö juuri mitään ja silti lihoo. Lähipiiri tiesi kuitenkin, että ateriat liikkuivat siinä jopa 4-5 kilon välillä per kerta. Sokerilimppareita saattoi mennä pullollinen, jopa kaksikin joka ainut päivä.
Normaalipaino hänellä on noin 85-90 ja painoa oli siinä puolentoistasadan kieppillä, joskus varmasti ylikin. Hän ei vaan aina suostunut kertomaan punnitustuolksia sekä myös kaunisteli niitä. Lääkäri lisäsi, että "Tosin sellaisen, jolla kyseessä on ihan oikea lääketieteellinen syy ylipainoon, erottaa muistakin ulkosista seikoista". Harmi vaan etten silloin älynnyt kysyä, että mitä ne muut ulkoiset seikat ovat.
Kuitenkin, hänen mukaansa on todella harvinaista että Suomessa kävelisi vastaan sellainen lihava ihminen, jolla oikeasti on kyse sairaudesta. Ja jos on kyseessä sairaus, niissäkin pystytään nykyisin ihminen "parantamaan" sekä erilaisilla lääketieteellisillä toimenpiteillä, kuten lääkityksellä, ääritapauksessa leikkauksella sekä tietty myös ruokavaliolla.
Kenenkään ei siis ole PAKKO olla lihava. On sairaus tai ei.
Tähän väliin vielä semmonen huomautus ennenkuin joku forumin tukevista ihmisistä ihmisistä ottaa nokkiinsa, että en tarkoita sellaista "normaalia" ylipainoa ja pulskuutta kuten on esim. hahmoilla Jaska ja Jonkki. Ja Jacqueskin lähes oli ennen, kuin hänestä tuli sorjakroppainen, sportti-jacques <3
Ei, mun mielestä tollanen lihavuus on lähes normaalin rajoissa. Jos haluaa tuon verran olla ylipainoinen ja pullea niin ei siinä mitään. Joitain ihmisiä lievähkö ylipaino jopa pukee paremmin kuin yletön laihuus. Usein vielä ton kaltainen ylipaino hiipii pikkuhiljaa ja henkilö ei välttämättä itse edes tajua olevansa lihava.
Tarkoitan siis sellaista ihan yletöntä lihavuutta joka haittaa jo elämää. Sellaista, jonka kyseinen henkilö varmasti tietää ja tiedostaa.
Kuulin (ja itseasiassa viime kesänä vilaukselta näinkin vilaukselta kyseisen ihmisen) entisestä avopuolisostani. Hän painoi 56-60 kiloa kun asuimme yhdessä siinä vuoden 1995 kieppeillä. Tutustuessamme hän oli kuvankaunis, erittäin kauniskroppainen ja kauniskasvoinen, tumma nainen, korpinmustine hiuksineen. Ulkonäöltään n. 1000% yli minun tasoni.
Nykytilanne on se, että painoa on varmastikin tuo 150-160 kiloa ja se on muuttanut ihmistä niin, että erään ystäväni meiliä suoraan lainatakseni kyseessä on nykysin: "sellainen hieman liikaa meikattu, musta tukkainen, liian tiukkoihin vaatteisiin ahdettu nainen. Tämä nainen painaa arvoilta sellaiset
150-160 kg ! (ihan todella), että sen verran on painoa, jotta polvetkin
ovat jo kääntyneet sisäänpäin ja kantapäät osoittavat ulospäin....."
Oisko teorioita siitä, miksi ihminen vartavasten syö itsensä tollaseksi vastenmieliseksi siaksi?
Ja sitten siihen ehkä pääasiaan: Miksi lihavuus on tabu?
Olin itse aikanaan kuolla erääseen suolistosairauteen ja painoni laski lähes puoleen normaalipainosta. Olin kuolla siihen sairauteen ja mm. silloinen avokumppanini valvoi sänkyni vieressä pitkät tovit koska oli varma että mulla on lähtö käsillä. Olin kuin luuranko ja sairaalasta päästyänikin useita kuukausia riuduin todella pahassa alipainossa, kunnes (lääkärin määräämät, nandroloni, Stanozol) anaboliset steroidit alkoivat purra ja muutos kohti normaalipainoa alkoi rajun kuntoilun kera.
Miksi sellaisessa tilanteessa, jossa ihminen on aivan liian laiha, siitä on ihan "asiallista" huomautella ja nälviä...mutta annas olla kun menet sanomaan samantyylisiä asioita läskille niin johan olet täysin paskapää joka pilkkaa ihmistä "asiasta jolle tämä ei itse mahda mitään".
Millä ihmeen logiikalla asia on väännetty noin päin; alipainosta joka suuremmalla todennäköisyydellä on sairauden aiheuttamaa saa vittuilla ja "mukaleikkimilisesti" nälviä ihan vapaasti, mutta lihavuudesta joka johtuu ihmisen omasta saamattomuudesta ja ruoan ahtamisesta kitaan ei saisi sanoa mitään?
