Mika Häkkinen - Yksi suurista

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Otetaanpa esimerkki siitä, mitä tarkoitan. Joku voisi sanoa , että Alonso voitti mestaruuden kaudella 2005, koska oli Kimiä onnekkaampi. Ikäänkuin olisi olemassa jokin miss Fortuna, joka oli Alonson puolella. Itse en tälläiseen taikauskoon usko.
No yleensä sanotaan niin, että kuljettajalla on ollut huonoa tuuria, koska talli on jättänyt oman leiviskänsä hoitamatta auton kanssa. Jos kuljettaja häviää mestaruuden tallin mokien takia, niin sitä voi pitää huonona tuurina kuljettajan kannalta. Kuskit eivät kuitenkaan sanele sitä, ketkä ne 500+ muuta työntekijää tallissa ovat.

Mutta kyllä teknisistä vioista voi silloin tällöin syyttää huonoa tuuriakin. Vaikka tehtaalla olisi prosessit kuinka täydellisiä tahansa, niin joskus voi sattua niin, että kriittisessä komponentissa on valmistusvika, jota ei mikään laaduntarkkailun menetelmä voi saada kiinni. Muistaakseni kaudella 2005 Räikkönen keskeytti San Marinossa pyörän venttiilin hajottua. Vika saattoi olla siinä, että mekaanikko oli pyörää käsitellessään vaurioittanut venttiiliä, tai sitten venttiili vain antoi periksi rakenteellisen vian vuoksi. Mestaruus ei kuitenkaan ratkennut yksin siihen, onneksi.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4567
Mites jos homma menisi kuvitteellisesti niin päin, että Bottas missaa jarrutuspaikan ja kolaa ainostaan Hamiltonin ulos eikä ketän muuta. Olisiko Hamilton silloin epäonninen vai Bottas pelkästään kelvoton? ;)
Näytä mulle yks F1-kuski, joka ei ole missannut jarrupaikkaa.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3751
No yleensä sanotaan niin, että kuljettajalla on ollut huonoa tuuria, koska talli on jättänyt oman leiviskänsä hoitamatta auton kanssa. Jos kuljettaja häviää mestaruuden tallin mokien takia, niin sitä voi pitää huonona tuurina kuljettajan kannalta. Kuskit eivät kuitenkaan sanele sitä, ketkä ne 500+ muuta työntekijää tallissa ovat.

Mutta kyllä teknisistä vioista voi silloin tällöin syyttää huonoa tuuriakin. Vaikka tehtaalla olisi prosessit kuinka täydellisiä tahansa, niin joskus voi sattua niin, että kriittisessä komponentissa on valmistusvika, jota ei mikään laaduntarkkailun menetelmä voi saada kiinni. Muistaakseni kaudella 2005 Räikkönen keskeytti San Marinossa pyörän venttiilin hajottua. Vika saattoi olla siinä, että mekaanikko oli pyörää käsitellessään vaurioittanut venttiiliä, tai sitten venttiili vain antoi periksi rakenteellisen vian vuoksi. Mestaruus ei kuitenkaan ratkennut yksin siihen, onneksi.
Ymmärrän pointtisi toki. Kimihän joutui kaudella 2005 keskeyttämään San Marinon GP:n lisäksi vielä Hockenheimissa kilpailun kärjestä tekniseen vikaan. Ja moottorinvaihtoon liittyviä rangaistuksia oli Silverstonessa, Ranskassa ja Monzassa. Ehkä McLarenilla oli filosofiana vaan rakentaa mahdollisimman nopea auto luotettavuudenkin kustannuksella.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Filosofisesti voi todeta että onnella on suuri merkitys elämässä, olipa sitten onnea tai epäonnea ihmisellä.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2908
Hami kokeilee harjoituksissa paljon erilaisia jarrupaikkoja ja poikkeavia ajolinjoja. Varmaan moni muukin, mutta tämän optimilinjojen haku osunut muutaman kerran silmään. Tekee yllättävän paljon duunia kisan ja aika-ajojen eteen harkoissa.
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Joskus oli juttu et Häkkisen elämäntyyli 90-luvun menestysvuosina oli mattinykäsmäistä,mutta tämä salattiin visusti..

Ja jotain oli et Keke "kouli" Häkkisestä herrasmiehen,jolla käytöstavat ym..
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Joskus oli juttu et Häkkisen elämäntyyli 90-luvun menestysvuosina oli mattinykäsmäistä,mutta tämä salattiin visusti..
Häkkisen aktiivivuosista en tiedä mitään, mutta joskus 5–7 vuotta hän tilasi "keltaiselta sivustolta" tsekkiläisen huoran (ellei useampiakin) omiin bileisiinsä. Taidettiin siitä uutisoida Seiskassakin ja netissä tiedettiin tytönkin henkilöllisyys. Ja eikös tuo vaimokin löytynyt strippibaarista ja nimenomaan esiintymislavalta.
 

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Joskus oli juttu et Häkkisen elämäntyyli 90-luvun menestysvuosina oli mattinykäsmäistä,mutta tämä salattiin visusti..

Ja jotain oli et Keke "kouli" Häkkisestä herrasmiehen,jolla käytöstavat ym..
90-luvulla elettiin jonkinlaista murrosta julkisuuskuvan ja elämäntapojen osalta. Yleisesti yli lajirajojen katsoen monenkin urheilijan suupielessä kärysi tupakka ja miestä väkevämmät maistuivat, mutta julkisuuteen tarjottiin puhtoisempaa vaikutelmaa.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2908
Jotain aika railakkaita kuviakin levisi aikanaan Häkän juhlista
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Häkkisen aktiivivuosista en tiedä mitään, mutta joskus 5–7 vuotta hän tilasi "keltaiselta sivustolta" tsekkiläisen huoran (ellei useampiakin) omiin bileisiinsä. Taidettiin siitä uutisoida Seiskassakin ja netissä tiedettiin tytönkin henkilöllisyys. Ja eikös tuo vaimokin löytynyt strippibaarista ja nimenomaan esiintymislavalta.
Erja lieni vähän sivistyneempi jne? :)
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Paras mitä on jäänyt mieleen oli Imola 2000 aika-ajo. Schumi nykäs paalulle viimeisessä yrityksessä ja Häkä lähti viimeiselle vedolle, niin lipsautti aavistuksen leveäksi yhdesäs mutkassa. Hiekat vaan pöllysi. Kollo tietenkin huusi että siinä meni mahis ja itsekin ajattelin että noh sinne meni kaks kolme kymppää. Ei onnistu paalu, mutta viiminen sektori oli niin huikea, että häkä repäs kympän erolle paalulle. Oi sitä fiilistä ja huutoa ja tunnetta.


Ai perkele tms huuto kuulu takaa. Olikohan tomi tuominen joka huusi vai eki hmm...
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Toki myös saman kauden belgian huikea ohitus, mutta siittä ei jaksa jauhaa enään. Niin monta kertaa käsitelty, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt tuo imolan suoritus samalta vuodelta.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Häkkisen äiti sanoi Mikan elävän kadotettua nuoruuttaan,kun otti kuppia uran jälkeen..
Muistan kun häkä selitti tästä kun lopetti niin tuli tyhjyys uran jälkeen. Kun koko elämä oli ollut autourheilua niin alko täyttään tyhjyyttään istumalla monacon baareissa illasta toiseen.

Sinällään ei ihme että moni ammattiurheilija alkoholisoituu uran jälkeen kun rahaakin monilla on että ei tarvi edes sitä miettiä.
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Muistan kun häkä selitti tästä kun lopetti niin tuli tyhjyys uran jälkeen. Kun koko elämä oli ollut autourheilua niin alko täyttään tyhjyyttään istumalla monacon baareissa illasta toiseen.

Sinällään ei ihme että moni ammattiurheilija alkoholisoituu uran jälkeen kun rahaakin monilla on että ei tarvi edes sitä miettiä.
Ihmisiä neki vaan on..kun arki ja rutiinit löystyy,ni helppohan se on istua baarissa..
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Ihmisiä neki vaan on..kun arki ja rutiinit löystyy,ni helppohan se on istua baarissa..
Sepä... Häkkinenkin keräs aika määrän kiloja myös. Sanoi myös siittä että painoakin alko tulemaan kun ei tarvinnut urheilla enään jne.
 
Ylös