Mikä on oikea työpaikka

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaska
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Miten on

  • 25h/vko cittarin kassalla ei ole oikea työpaikka

    Äänet: 15 29,4%
  • 25h/vko cittarin kassalla on oikea työpaikka

    Äänet: 36 70,6%

  • Äänestäjiä yhteensä
    51
No aika moni työ on tekijälleen pelkkä ansaintakeino. Nettipokeri on tienaamista omalla osaamisella, kuten aika moni työksi luokiteltava asia.

Siis työn määritelmä sinulle on, että jonkun muunkin pitää hyötyä kuin työn tekijän?

Minusta työ on pikemmin oman toimeentulon takaamiseksi uhrattua aikaa ja osaamista.

Jatkan vielä, että kyllä mun työmotivaatioon vaikuttais laskevasti se, jos tietäisin ettei tekemästäni työstä ole kenellekään mitään hyötyä. Siirtäisin vaikka koko päivän samaa kuormalavaa paikan a ja b välillä.

Meillä annetaan hyvin nihkeästi palkattomia vapaapäiviä, koska se päivän palkka, jonka firma siinä säästäisi on mitättömän pieni rahamäärä siihen verrattuna, että tehtaan tuotantomäärä olisi yhden tuotantotyöntekijän poissaollessa noin 17 prosenttia vähemmän (meitä on 6 tuotannossa ja sillä tuotantomäärällä pitäis pyörittää noin 20 hengen firmaa). Siitä oon päätelly, että ehkä minut on sinne palkattu muusta syystä, kuin ansaitsemaan itselleni elantoa.
 
Haa

Tästäpä tuli mieleen, että onko työntekijän mahdollista tuottaa firmalleen katetta n. 240 euroa tunnissa. Tai onhan tuo varmaan mahdollista...

Gpxxjjrrrmtfffty....

Muotoilenpa kysymyksen uudelleen. Onko 240 euron tuntikate työnantajalle hyvä, vai huono tulos?
 
Jatkan vielä, että kyllä mun työmotivaatioon vaikuttais laskevasti se, jos tietäisin ettei tekemästäni työstä ole kenellekään mitään hyötyä. Siirtäisin vaikka koko päivän samaa kuormalavaa paikan a ja b välillä.

Meillä annetaan hyvin nihkeästi palkattomia vapaapäiviä, koska se päivän palkka, jonka firma siinä säästäisi on mitättömän pieni rahamäärä siihen verrattuna, että tehtaan tuotantomäärä olisi yhden tuotantotyöntekijän poissaollessa noin 17 prosenttia vähemmän (meitä on 6 tuotannossa ja sillä tuotantomäärällä pitäis pyörittää noin 20 hengen firmaa). Siitä oon päätelly, että ehkä minut on sinne palkattu muusta syystä, kuin ansaitsemaan itselleni elantoa.

Minä kun olen aina olettanut, että yritykset palkkaavat työntekijöitä enemmänkin siksi, että yritys siitä hyötyy, eivätkä siksi, että työntekijät saisivat elantonsa. :o
 
Gpxxjjrrrmtfffty....

Mä tiedän ainoastaan sen, että pörssiyhtiön kertoessa tuloksestaan julkisuuteen, tulos on erinomainen, hyvä tai pelättyä vähemmän tappiollinen. Pörssiyhtiön kertoessa tuloksestaan työntekijöilleen, tulos on raskaasti tappiollinen, huono ja hälyyttävä tai plaanattua huonompi ennätystulos.
 
Minä kun olen aina olettanut, että yritykset palkkaavat työntekijöitä enemmänkin siksi, että yritys siitä hyötyy, eivätkä siksi, että työntekijät saisivat elantonsa. :o

:doubtful: Niin mähän kirjoitin, että "muusta syystä, kuin ansaitsemaan itselleni elantoa. Eli ikäänkuin tuota samaa tarkoitin.
 
Oikea työpaikka on tietysti sellainen, jossa kykenee osana työyhteisönsä hyvin rasvattua koneistoa tuottamaan omistajalleen kunnolla voittoa.
Muunlaiset työpaikat ovat heikosti kestävällä pohjalla nykymuotoisessa markkinataloudessa.

;)
 
Mä tiedän ainoastaan sen, että pörssiyhtiön kertoessa tuloksestaan julkisuuteen, tulos on erinomainen, hyvä tai pelättyä vähemmän tappiollinen. Pörssiyhtiön kertoessa tuloksestaan työntekijöilleen, tulos on raskaasti tappiollinen, huono ja hälyyttävä tai plaanattua huonompi ennätystulos.

Sinällään ois kiva kuulla esimerkkejä moisista. Useat pörssiyhtiöt lähettävät henkilöstölleen samat pörssitiedotteet, joten moinen muunnos on hieman hankala toteuttaa.
 
Meillä annetaan hyvin nihkeästi palkattomia vapaapäiviä, koska se päivän palkka, jonka firma siinä säästäisi on mitättömän pieni rahamäärä siihen verrattuna, että tehtaan tuotantomäärä olisi yhden tuotantotyöntekijän poissaollessa noin 17 prosenttia vähemmän (meitä on 6 tuotannossa ja sillä tuotantomäärällä pitäis pyörittää noin 20 hengen firmaa). Siitä oon päätelly, että ehkä minut on sinne palkattu muusta syystä, kuin ansaitsemaan itselleni elantoa.

Onko tämä sinusta siis epäreilua / vähentää työmotivaatiotasi?
 
Jatkan vielä, että kyllä mun työmotivaatioon vaikuttais laskevasti se, jos tietäisin ettei tekemästäni työstä ole kenellekään mitään hyötyä.
Sinulle kuitenkin. ;)
Siitä oon päätelly, että ehkä minut on sinne palkattu muusta syystä, kuin ansaitsemaan itselleni elantoa.
Tietenkin. Mutta tässä keskustelimme nimenomaisesti sellaisesta työstä joka ei ole palkkatyötä vaan ansaintaa jollain muulla keinolla. Mutta johon kuitenkin tarvitaan urhattua aikaa ja osaamista, ihan kuten muussakin työssä.
 
Oikea työpaikka on tietysti sellainen, jossa kykenee osana työyhteisönsä hyvin rasvattua koneistoa tuottamaan omistajalleen kunnolla voittoa.
Muunlaiset työpaikat ovat heikosti kestävällä pohjalla nykymuotoisessa markkinataloudessa.

;)

Kyllä. Hyväntahtoisuudesta osakkeenomistajia kohtaan siellä raadetaan ja ollaan onnellisia , että saadaan sen verran palkkaa, ettei työmatkat mene tappion puolelle. Minähän toki painaisin duunia vuorokaudet läpeensä, mutta iltakuudelta menee varashälytin päälle ja minun avaimellani sitä ei sammuteta, joten Rintintin joutuisi ahkeran haalarimiehen työpisteeltään pois retuuttamaan.
 
Sinällään ois kiva kuulla esimerkkejä moisista. Useat pörssiyhtiöt lähettävät henkilöstölleen samat pörssitiedotteet, joten moinen muunnos on hieman hankala toteuttaa.

No eipä ole pörssitiedotteita kukaan minulle kiikuttanut ja tietokoneen kanssa en ole töissä tekemisissä. Tarkoitin sitä miten esimies palaverissa suullisesti tulkitsee sitä lukulistaa tuloksesta.

Sitä paitsi en mä niistä meijän firman virallisista pörssitiedotteista paljoa ymmärtäisi, kun ei niitä ole suomeksi saatavilla. Mutta yleisesti pörssiyhtiöt yrittävät tietysti aina tiedottaa asioistaan julkisuuteen positiivisessa sävyssä. Kritisoin vaan sitä, että jos oikeasti hyvin menee niin saisi sen kertoa työntekijöillekin eikä vaan mainita, että pitäisi mennä paremmin, pitäisi tehdä vielä suurempi tuotantoennätys. "Ei tästä nyt mitään ylimääräistä palkintoa tule, kun tuotantoennätyksen piti olla suurempi". Tuommoisenkin olen joskus palaverissa kuullut.

Meillä annetaan hyvin nihkeästi palkattomia vapaapäiviä, koska se päivän palkka, jonka firma siinä säästäisi on mitättömän pieni rahamäärä siihen verrattuna, että tehtaan tuotantomäärä olisi yhden tuotantotyöntekijän poissaollessa noin 17 prosenttia vähemmän (meitä on 6 tuotannossa ja sillä tuotantomäärällä pitäis pyörittää noin 20 hengen firmaa). Siitä oon päätelly, että ehkä minut on sinne palkattu muusta syystä, kuin ansaitsemaan itselleni elantoa.
Onko tämä sinusta siis epäreilua / vähentää työmotivaatiotasi?
Ei. Sehän oli vain päättelyketju.
 
Mutta tässä keskustelimme nimenomaisesti sellaisesta työstä joka ei ole palkkatyötä vaan ansaintaa jollain muulla keinolla. Mutta johon kuitenkin tarvitaan urhattua aikaa ja osaamista, ihan kuten muussakin työssä.

Niin. No nämä romanikerjäläisetkin uhraavat aikaansa ja osaamistaan kerjäämällä kadunkulmassa ja ansaitsemalla. Murtovaraskin uhraa aikaansa ja osaamistaan keikalla ansaitakseen elantonsa. Minäkin uhrasin tänään aikaa ja osaamistani tiskaamalla ja ansaitsemalla puhtaat astiat. Kai nekin sitten on oikeaa työtä. :D
 
Tottahan toki kassana työskentely on oikeaa työtä. Miksi veessä ei olisi, siksikö kun toimitusjohtajat tienaa enämpi?

Ja jatkokysymys, pitäisikö toimitusjohtajan saada yhtä hyvää palkkaa kuin cittarin kassan? Vai toisten päin...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös