MM-rallikausi 2022

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3607
Sijainti
JKL
Tämän päivän KSML:ssa taas juttua Jyväskylän tulevaisuudesta. FIA haluaisi Mattonin mukaan kaksi talvirallia ja se tuo ongelman Jyskälän suhteen. Kahta MM-rallia ei samassa maassa voi järjestää kuin poikkeusoloissa. Bitter AKK:sta toteaa että talouden kannalta Jyskälä on se ykkönen mutta jos vaihtoehto on joko Rovaniemi tai ei ollenkaan niin sitten on pakko mennä sen sen mukaan. Eli on mahdollista että FIA pakottaa Suomen MM-rallin Rovaniemelle. Tai ainakin talvelle. Kaupunginjohtaja Koiviston mukaan ralli Jyväskylässä talvella ei ole realistinen vaihtoehto. Minkä kannan ymmärrän hyvin koska kesäinen Jyskälä tuo miljoonien eurojen tulot tälle alueelle ja talvella vastaava on erittäin vaikeaa...
 
jabajee

Well-known member
Liittynyt
9.12.2019
Viestit
205
Eli on mahdollista että FIA pakottaa Suomen MM-rallin Rovaniemelle. Tai ainakin talvelle. Kaupunginjohtaja Koiviston mukaan ralli Jyväskylässä talvella ei ole realistinen vaihtoehto.
Turha tyyppi koko Koivisto, kun jo etukäteen tyrmää tuon vaihtoehdon. Jyväskylän ralli alkaa olemaan muutenkin niin väsynyttä kuin olla ja voi. 70 vuotta samoja hiton pätkiä ja ainoa uudistus on se, että nyt niitä ajetaan vähemmän ja kahteen kertaan. Hyvähän se on kaupunginjohtajankin paistatella, kun talkoolaiset järjestää ilmaiseksi koko tapahtunan ja rahaa virtaa kaupunkiin. Saisi siirtyäkin Rovaniemelle vähäksi aikaa niin olisi kaupunginjohtajallakin vähän tekemistä, että millä se ralli saadaan takaisin. Jos ei 70 vuoden kokemuksella saa yhtä talvikisaa aikaiseksi niin järjestäkööt ne muut sitten jotka osaa.
 
dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
392
On kyllä Actionia livessä kun kaikki pätkällä olevat kuskit ajelevat road modella terveisiä :D
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Tämän päivän KSML:ssa taas juttua Jyväskylän tulevaisuudesta. FIA haluaisi Mattonin mukaan kaksi talvirallia ja se tuo ongelman Jyskälän suhteen. Kahta MM-rallia ei samassa maassa voi järjestää kuin poikkeusoloissa. Bitter AKK:sta toteaa että talouden kannalta Jyskälä on se ykkönen mutta jos vaihtoehto on joko Rovaniemi tai ei ollenkaan niin sitten on pakko mennä sen sen mukaan. Eli on mahdollista että FIA pakottaa Suomen MM-rallin Rovaniemelle. Tai ainakin talvelle. Kaupunginjohtaja Koiviston mukaan ralli Jyväskylässä talvella ei ole realistinen vaihtoehto. Minkä kannan ymmärrän hyvin koska kesäinen Jyskälä tuo miljoonien eurojen tulot tälle alueelle ja talvella vastaava on erittäin vaikeaa...
:confused: on kyllä melkoinen dilemma.
 
Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
1010
Sijainti
Piilosa
Ohhoh. Pitää muistaa että Jyskälä jouduttiin perumaan ja Virolla on glooriaa siitä että vedettiin onnistuneesti korvikkeena, tänä vuonna Jyskälän merkitys korostuu kun on lähempänä kauden päätöstä Viro polkiessa paikallaan. Itse elättelen edelleen toiveita että Arctic olisi pohjoinen kisa jota ajettaisiin useamman maan alueella, vaikka sitten kiertävällä pääpaikalla.

Valitettavan isot saappaat sattui Bitterille.
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
https://www.rallye-magazin.de/wrc/artikel/kein-wm-lauf-in-deutschland-46770/
Kalenteri rakentuu...varmoja on Monte, Ruotsi, Viro, Akropolis, Sardinia, Japani, Safari, Portugali ja Katalonia. Pohjois-Irlanti, Jyskälä, Kroatia, Australia ja Uusi-Seelanti taistelee neljästä viimeisestä paikasta. Artikkeli myös mainitsee, että Saksaa oli valmisteltu ajettavaksi Nurburgringiltä käsin, mutta uusi ehdotus tuli WRC Promottorille liian myöhään.
 
Googol

Well-known member
Liittynyt
29.3.2009
Viestit
1007
Mitenköhän nuo Australia ja Uusi-Seelanti, onkohan mahdollista, että ajettaisiin molemmat. Täältä katsoen ne näyttää olevan niin lähekkäin, mutta käytännössä taitaisi olla niin, että välissä pitäisi ajaa muualla, että saataisiin kalusto siirrettyä. Ainakaan viime vuosina kahteen reissuun ei ole ollut innostusta.
 
JLunen

Well-known member
Liittynyt
9.10.2018
Viestit
564

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Kyllähän tuo sit Lapplandin paluulta haisee jos Ogier ei aja kuin maksimissaan muutaman rallin. Toivottavasti Sunisellekin löytyisi jostain jotain keikkahommia. Vaikka Toyotan II tiimissä Katsutan kanssa. Fordilla jatkaminen ei ole kovinkaan todennäköistä kun on jatkuvasti Millenerin silmätikkuna ja auto ei näytä käteen sopivan (toisin kuin Greensmithillä, joka on saanut hieroa sillä vuodesta toiseen)
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3897

Surullistahan tuossa on se että on silti nopeampi kuin Gus. Mutta toki ulos tuntuu käyvän tie Fordilla. Saas nähdä.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Surullistahan tuossa on se että on silti nopeampi kuin Gus. Mutta toki ulos tuntuu käyvän tie Fordilla. Saas nähdä.
Yksittäisellä pätkällä Suninen on varmaan nopeampi - mut voittajia juhlitaan maalissa ja Sunisella se maaliin pääsy on ollut vähän kivuliasta niissä kisoissa mitä ylipäänsä on päässyt ajamaan. Greensmith ja nyt Safarissa myös Formaux .

Formauxin saldo 5. 6. ja 5. WRC1-kalustolla, Sunisella yksi 8. sija ja kaksi stiplua. Greensmithin kolme parasta sijoitusta tällä kaudella 4. 5. ja 7. Kun Formaux ja Greensmith vielä tuovat rahaa Wilsonille kärrykaupalla, niin eipä tuossa yhtälöissä juuri ole epäselvää Sunisen roolista. Siirto Toyotan II tiimiin olisi askel eteenpäin.
 
Tottakai olisi eteenpäin. Mutta olen kyllä eri mieltä tuosta arviostasi. Jos ei näe eroa tulosten taakse Greensmithin ja Sunisen välillä niin se on sitten asia erikseen.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Mutta pisteistä ei ajeta (kuten Hyundain asiakastiimi).

Se, että tehdas tukee japanilaiskuskia, ei tarkoita, että suomalaista tuettaisiin.
 
Ylös