MM Rally Estonia 4.-6.9.2020

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Ainakin Viking Linen systeemit ja Paytrail olivat jokin aika sitten ihan tuhannen jumissa, eli autokansi voi toimia pullonkaulana poroille. Vähän tökkivä käännös, mitä siellä meinataan touhuta, mutta bookkasin nyt auton ja kuskin ylitykselle, täytyy käydä sitten poimimassa vaikka marjoja.

– Oletamme, että syyskuussa ei ole enää rajoituksia, mutta emme järjestä rallia ilman rajoituksia. Meidän pitää olla valmiina ja meidän pitää pystyä järjestämään kilpailu ilman katsojia. Meillä on eri suunnitelmia rinnakkain, kilpailunjohtaja Urmo Aava kertoi Viron yleisradioyhtiön ERR:n mukaan.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Virolainen ahneus nostanu päätään. Bookingin kautta ihmiset varaillu huoneita n. 120€ 3yötä. Nyt vuokraajat on perunnu huoneita yksipuoleisesti ja ovat vedonneet mm. remonttiin. Sitten huoneet on tullu uudestaan vuokralle jonnin verran eri hinnoilla:
1594207583415.png
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4960
Sijainti
Parc Fermé
Telttamajoitus on myös aina toimiva vaihtoehto.

Mutta joo. Kovasti nyt veljeskansa hyppii varpaille...
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Vahva huhu on että 15000 lippua myydään koko vkl ja ne ovat ennalta määrätyille pätkille ja paikoille. Ts. nyt on oikeasti karsinat kyseessä. Voi olla että paikalliset vie liput.

Ei myöskään pääsyä huoltoparkkiin.
 

MVRX

Well-known member
Liittynyt
28.10.2017
Viestit
794
Sijainti
Manselainen syrjäisellä etelärannikolla
Vahva huhu on että 15000 lippua myydään koko vkl ja ne ovat ennalta määrätyille pätkille ja paikoille. Ts. nyt on oikeasti karsinat kyseessä. Voi olla että paikalliset vie liput.

Ei myöskään pääsyä huoltoparkkiin.
Saattaa tarvita Natojoukot sulkemaan metsät ja pellot fanaattisilta Eestiläisiltä. Mahtaa Moutonin kasetti olla koetuksella safety autossa. Jännä nähdä kuinka toteutetaan.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Taitaa tulla tv:n kautta katseltua tämä kisa. Harmi sinällään kun nyt olisi mahdollista nähdä mm-ralli taas "lähellä".

No toivotaan että ehtisi saamaan liput mutta on tässä muuttujia kyllä vielä.
 

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Saattaa tarvita Natojoukot sulkemaan metsät ja pellot fanaattisilta Eestiläisiltä. Mahtaa Moutonin kasetti olla koetuksella safety autossa. Jännä nähdä kuinka toteutetaan.
Jyskälässä on ollut ns. töissä sellaisen 5000 henkilöä, eli jos tuohon 15000 katsojaan laittaisi rajan ja yrittää estää 100000 innokkaan fanin nähdä ralliautoja, niin äkkiä siellä saa olla sitten enemmän järkkäreitä kuin katsojia. Ongelma voi tulla kassavirran suunnasta, pääsponssia ei näytä olevan mutta pienempää kyllä senkin eestä. Jännä nähdä meneekö omat eurot kauppamerenkulun tukemiseen, eipä tuossa toisaalta tappiolle jää jos pääsee vaan autolla laivasta ulos hakemaan tuliaiset.

Näyttäisi järjestäjä reagoineen majoituksen ylilyönteihin ja alkanut organisoimaan majoituksia jotta hintataso pysyy kohtuullisena.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Virolainen ahneus nostanu päätään. Bookingin kautta ihmiset varaillu huoneita n. 120€ 3yötä. Nyt vuokraajat on perunnu huoneita yksipuoleisesti ja ovat vedonneet mm. remonttiin. Sitten huoneet on tullu uudestaan vuokralle jonnin verran eri hinnoilla:
No tuossa ei kyllä yksityiset majoittajat ajattele yhtään omaa kusikaartaan pitemmälle. Yhden asiakkaan voi saada kiskurihintaan tuurilla, mutta entäs se seuraava asiakas?

Hyvä sana kun kulkee lyhyen matkaa, paha sana noin kymmenen kertaa pitemmälle.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11178
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Näyttäisi järjestäjä reagoineen majoituksen ylilyönteihin ja alkanut organisoimaan majoituksia jotta hintataso pysyy kohtuullisena.
Olimme 2.7 Tartossa hotellimme (2.7-5.7) terassilla kun tieto MM-rallista tuli. Yritimme heti bookata kisan ajalle huonetta, mutta meille kerrottiin että hotellimajoitukset hoidetaan keskitetysti. Saimme e-mail osoitteen, joka ei ole ikinä vastannut. Nyt huoneen voisi varata hotellin omalta sivulta, hinta 270€/yö. Viime viikolla maksoimme 73€/yö. Aika kova korotus. Eipä taida olla Estonia syyskuun lomallamme kohteena.
 

Vämpylä

Well-known member
Liittynyt
2.10.2005
Viestit
1016
Sijainti
South Park
Juu eipä tarvitse ees harkita tolla menolla tuonne lähtemistä. Ihan jo protestina moiselle meiningille.

Nooh, historiallisista syistä johtuen virolaiset vieläkin ilmeisesti hieman harjoittelevat kapitalismia. Rallilisää hintoihin joku +30-50% tjsp. tuossa tilanteessa olisi ollut ok mutta nyt mopo keuli ihan täysillä suoraan rotkoon.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2208
Tarton seutu ja Otepään ympäristö (sieltä kai ne pätkät löytyy?) on tosiaan aika tukossa ja hinnoissaan. 20-30km päästä pelipaikoista löytyy edelleen ihan edullista majoitusta. Miksei samantien menisi vaikka Latvian puolelle yöksi?
 

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Mäkin katsoin että 50km säteellä löytyy ihan ok hintaisia kämppiä mm. Airbnb:stä
 

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Tavallaan kisalla on nyt "title sponsor", eli Viron valtio laittoi puolitoista miljoonaa euroa tiskiin.
Ennen sillä oli oikeasti, eli Shell jäi pois tässä yhteydessä. Löysin jostain jotain lukujakin viime viikolla, mutta en enää muista, mutta valtio sponssasi jo viime vuonna luokkaa vajaalla miljoonalla, ja nyt jäi Shell pois. Eli kyllä siellä minusta tarvitaan lipputulojakin, koska kuvittelen tarvittavan kynnysrahankin nouseen kun kisan status nousi.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Nappasin tuolta toiselta foorumilta.
Eli 16000 lippua. 16 erilaista pakettia joita jokaista on siis 1000kpl.
16 erilaisesta paketista valitaan, jotka sisältää viisi erikoiskoetta ja eri paikat. 65€ maksaa paketti.

Jos ymmärsin oikein, niin esim. näin olisi ollut suomessa jos tuo sama formaatti olisi. Eli valitset itsellesi oman paketin:
Paketti 1: Kakaristo risteys 1&2, Laajavuori maali, Oittila pikkutie 1&2
Paketti 2: Pihlajakosken maali 1&2, Laajavuoren lähtö, Oittilan risteys 1&2
jne.

Idea tuossa on että sama 1000 porukka on aina samassa paikassa. Toki tuon valvonta voi olla vaikeaa, jos jengi alkaa sooloilee metsiin.
 

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Nappasin tuolta toiselta foorumilta.
...
Idea tuossa on että sama 1000 porukka on aina samassa paikassa. Toki tuon valvonta voi olla vaikeaa, jos jengi alkaa sooloilee metsiin.
Vois pitää kutinsa, tapahtuman kotisivulta:

The 3-day event will keep the whole family entertained with unbeatable fan experience in the rally world. By implementing innovative solutions the rally will be made even more convenient and safe for the spectators to watch from the spectator areas. The start and finish ceremony will take place on the territory of the Estonial National Museum in Tartu, where also Service Park and Rally HQ are located and a Special Stage is run on 2 days.

Rally Pass sale will start 10.08

Due the worldwide health crisis there will be very limited quantity of Rally Passes for 2020 Rally Estonia.


Ei tuon perusteella ihan auennut miten sä ostat koko perheelle ne liput.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Ei tuon perusteella ihan auennut miten sä ostat koko perheelle ne liput.
Joo, en myöskään tiiä, mikä on sallittu määrä per ostaja. Tuo ahneus kun tuolla on nostanut päätään, niin se että yksi ostaja saa ostaa esim. 6 tai jopa 10 lippua takaa sen että mustapörssi rehottaa. Tuohon "yleisö"ek:lle ei ilmeisesti päästetä yleisöä kuten ei service parkkiin. Ja aikovat tukkia tiet jo reilusti ennakkoon, ettei tuonne alueelle eksyisi liputtomia kun niitä lippuja ei voi ostaa paikan päältä, mutta voisin kuvitella että tuolla jengi majailee metsissä jo viikkoa ennen kisaa.
 
Ylös