MotoGP-testit 2010

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Jo moottorit ärjyivät Malesiassa. Eipä suuria yllätyksiä näkynyt, Barbera nopea, Melnadri ei. Mutta vasta eka päivää ajettiin. Neloselta:

MotoGP-luokan tulokkaaksi viime kaudella kiirehtinyt Mika Kallio debytoi vauhdikkaasti Ducati GP10-pyörän puikoissa vuoden ensimmäisenä testipäivänä helteisessä Malesiassa. Lämpötila kipusi Sepangissa yli 30 asteeseen ja radan pinnasta sitä löytyi vielä parikymmentä enemmän.

Pramac Racing-tiimin vielä mustanpuhuvalla pyörällä ajanut suomalaiskuljettaja kiersi 5,5 kilometrin mittaisen radan torstaina nousujohteisesti 70 kertaa, eli useammin kuin kukaan muu.

Nopein kierros kulki ajassa 2.02,987, joka oikeutti yhdeksänteen sijaan. Kallion paras aika syntyi hänen viimeisellä kierroksellaan vähän ennen kuin taivaalta alkoi ripotella sadepisaroita.

“20 asteen pakkasesta
40 asteen lämpöön!”

- On aina hienoa palata radalle, mutta tänään oli todella vaikeaa: Suomessa oli pakkasta miltei 20 astetta ja täällä lämpöä lähes 40 astetta. Päivä oli raskas ja kaipaan nyt pitkät yöunet ollakseni kunnossa perjantaina, pudotteli Kallio.

Kallio vaikutti kuitenkin varsin tyytyväiseltä siihen, mitä hän sai radalla aikaan.

- Pyörä on kehittynyt merkittävästi viime kauteen nähden. Siitä kiitos kuuluu uudelle moottorille. Olen vakuuttunut siitä, että suunta on oikea kohti hyvää kautta. Huippunopeutta ja tehoa on himpun verran vähemmän, mutta moottorin vääntöalue on vastaavasti laajempi.

Uuvuttavan session parhaasta vauhdista vastasi hallitseva maailmanmestari, ennen testien alkua uutta Yamahaansa esitellyt Valentino Rossi pysäyttämällä kellot ajassa 2.01.411. Kallio jäi kärjestä 1,5 sekuntia.

- Ekana päivänä vedin vielä perussäädöillä uuteen pyörään tuntumaa hakien. Perjantaina kokeilen tehdä suurempia säätömuutoksia etupäähän ja muuttaa myös pyörän painopistettä. Saan myös käyttööni erilaisia seoksia takarenkaan osalta, joten silloin on eväät kovempiin kierrosaikoihin, suunnitteli Kallio.

Kallion uusi, aamupäivällä kertaalleen kaatunut tiimikaveri Aleix Espargaro ehti 11:nneksi reilun kymmenyksen suomalaisesta. Espargaro kirjautti tililleen Rossin tavoin 54 kierrosta.

Espargaro: “Apua!”

Espargaro on tottunut Espanjassa lämpimiin keleihin, mutta Sepangin helle ja korkea ilmankosteus oli hänellekin jo liikaa.

- Apua, täällä on uskomattoman kuuma!

Espargaro oli kuitenkin hänkin iloinen siitä, miten pyörä käyttäytyi.

- Ensivaikutelma pyörästä on varsin hyvä. Se ei ole enää yhtä aggressiivinen kiihdytyksissä. Ajoittain tuntuu, että tehoa ei olisi tarpeeksi, mutta siitä huolimatta pyörä on vähintäänkin yhtä nopea kuin viime vuonna. Tämä merkitsee isoa askelta eteenpäin.

Rossilla reipas
ero muihin

Rossi kukisti toiseksi ajaneen Ducatin Casey Stonerin puolella sekunnilla. Kolmantena kuljettajana alla 2.02:n kierrosajan alitti Yamahan satelliittitiimin Colin Edwards: 2.01,932.

Loris Capirossi säväytti Suzukillaan neljäntenä ennen Rossin tiimikaveria Jorge Lorenzoa, joka jäi pohjista 0,7 sekuntia.

Lorenzon ja Kallion väliin kiilasivat Hondan tehdastiimin kuljettajat Andrea Dovizioso ja Dani Pedrosa, sekä Stonerin tiimikaveri Nicky Hayden. Hayden oli vajaat kaksi kymmenystä Kalliota edellä.

Barbera nopein tulokas

Viides Ducati-kuljettaja, Aspar-tiimin Hector Barbera oli tulokkaiden nopein sijoittumalla heti Kallion jälkeen kymmenenneksi. Kallio kukisti Barberan 43 tuhannesosalla.

- Ajoin alussa kuin 250-kuutioisella, vaikka olinkin jo aiemmin ehtinyt tottua MotoGP-pyörään. Pystyin kuitenkin parantamaan suoritustani nousujohteisesti tehtyäni muutoksia säätöihin. Odotin, että leveällä Sepangin radalla olisi helpompi ajaa, mutta totuus osoittautuikin käänteiseksi, sillä kaikki tapahtuu tämän pyörän selässä niin nopeasti, puntaroi Barbera.

Uusien kuljettajien kuumimpana nimenä pidetty Ben Spies ajoi Yamahan satelliittitiimin kalustolla 12:nneksi 0,155 sekuntia Kallion takana.

Sepangin testit jatkuvat edelleen perjantaina.

Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan 1/2 testipäivä:

1. Valentino Rossi, Yamaha 2.01,411
2. Casey Stoner, Ducati 2.01,902
3. Colin Edwards, Yamaha 2.01,932
4. Loris Capirossi, Suzuki 2.02,102
5. Jorge Lorenzo, Yamaha 2.02,165
6. Andrea Dovizioso, Honda 2.02,630
7. Nicky Hayden, Ducati 2.02,792
8. Dani Pedrosa, Honda 2.02,866
9. Mika Kallio, Ducati 2.02,987
10. Hector Barbera, Ducati 2.03,030
11. Aleix Espargaro, Ducati 2.03,133
12. Ben Spies, Yamaha 2.03,142
13. Randy de Puniet, Honda 2.03,456
14. Alvaro Bautista, Suzuki 2.03,558
15. Marco Simoncelli, Honda 2.03,563
16. Marco Melandri, Honda 2.03,609
17. Hiroshi Aoyama, Honda 2.03,651
 

fan1

Well-known member
Liittynyt
12.5.2005
Viestit
292
Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan 2. testipäivä:

1. Valentino Rossi, Yamaha 2.00,925
2. Casey Stoner, Ducati 2.01,320
3. Jorge Lorenzo, Yamaha 2.01,680
4. Dani Pedrosa, Honda 2.01,822
5. Ben Spies, Yamaha 2.02,266
6. Andrea Dovizioso, Honda 2.02,272
7. Colin Edwards, Yamaha 2.02,479
8. Nicky Hayden, Ducati 2.02,493
9. Aleiz Espargaro, Ducati 2.02,647
10. Loris Capirossi, Suzuki 2.02,763
11. Marco Melandri, Honda 2.02,810
12. Hector Barbera, Ducati 2.03,032
13. Randy de Puniet, Honda 2.03,043
14. Hiroshi Aoyama, Honda 2.03,195
15. Marco Simoncelli, Honda 2.03,245
16. Alvaro Bautista, Suzuki 2.03,274
17. Mika Kallio, Ducati 2.03,359 :(
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Mikan pallo putosi, eikä hän löytänyt sitä koko päivänä! Kärki on aika odotettu, mutta Spiesin kyynärpäilyjä odotan suurella mielenkiinnolla.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18373
Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan 1/2 testipäivä.

1. Valentino Rossi, Yamaha 2.01,068
2. Casey Stoner, Ducati 2.01,268
3. Loris Capirossi, Suzuki 2.01,753
4. Colin Edwards, Yamaha 2.01,897
5. Andrea Dovizioso, Honda 2.01,899
6. Ben Spies, Yamaha 2.02,042
7. Marco Melandri, Honda 2.02,086
8. Dani Pedrosa, Honda 2.02,399
9. Hiroshi Aoyama, Honda 2.02,419
10. Alvaro Bautista, Suzuki 2.02,449
11. Hector Barbera, Ducati 2.02,485
12. Randy de Puniet, Honda 2.02,807
13. Nicky Hayden, Ducati 2.02,946
14. Mika Kallio, Ducati 2.03,262
15. Marco Simoncelli, Honda 2.03,338
16. Aleix Espargaro, Ducati 2.03,371


Mika Kallio etsii kuumeisesti toimiva säätöjä Ducatiinsa Sepangin radalla.

Kuninkuusluokan kuljettajista sairaslistalla on jo yksi nopea nimimies, eli kätensä motocrosspyörällä harjoitellessaan telonut Yamahan Jorge Lorenzo.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
No jo on Ducati hukassa. Honda sen sijaan on ryhdistäytynyt, etenkin Melandrin ja Aoyaman ajat olivat kelpoja.

Taitaa tulla Rossin ylivoimavuosi. Ei yleensä ole ollut näin selvä ykkönen testeissä.
 

oopi

Well-known member
Liittynyt
27.9.2006
Viestit
71
Päivän lopulliset tulokset:

Pos Rider Team Fastest lap Prev. Gap Lead. Gap Laps
1 Valentino Rossi Fiat Yamaha Team 2:01.068 - - 47
2 Casey Stoner Ducati Marlboro Team 2:01.219 +0.151 +0.151 33
3 Andrea Dovizioso Repsol Honda Team 2:01.631 +0.412 +0.563 52
4 Loris Capirossi Rizla Suzuki MotoGP 2:01.687 +0.056 +0.619 52
5 Ben Spies Monster Yamaha Tech 3 2:01.843 +0.156 +0.775 42
6 Colin Edwards Monster Yamaha Tech 3 2:01.897 +0.054 +0.829 35
7 Dani Pedrosa Repsol Honda Team 2:02.036 +0.139 +0.968 47
8 Mika Kallio Pramac Racing Team 2:02.038 +0.002 +0.970 76
9 Alvaro Bautista Rizla Suzuki MotoGP 2:02.078 +0.040 +1.010 34
10 Marco Melandri San Carlo Honda Gresini 2:02.086 +0.008 +1.018 52
11 Nicky Hayden Ducati Marlboro Team 2:02.221 +0.135 +1.153 61
12 Hiroshi Aoyama Interwetten-Honda MotoGP 2:02.419 +0.198 +1.351 57
13 Aleix Espargaro Pramac Racing Team 2:02.447 +0.028 +1.379 35
14 Hector Barbera Aspar Team 2:02.485 +0.038 +1.417 62
15 Randy De Puniet LCR Honda MotoGP 2:02.535 +0.050 +1.467 76
16 Marco Simoncelli San Carlo Honda Gresini 2:03.254 +0.719 +2.186 53
17 Yamaha O Yamaha O 2:04.681 +1.427 +3.613 51
18 Yamaha T Yamaha T 2:04.967 +0.286 +3.899 43

Lähde:
http://www.motogp.com/en/TestResults/MotoGP+Sepang+Test+2+2010
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Pahiten hukassa olikin tämä hahmo, sillä edelliset tulokset olivat vasta puolivälin testipäivän jälkeen. Hyvinhän Kallion Ducati liikkui. Simoncelli sen sijaan on vaisu.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Onneksi olit hukassa, Jupla, ja löydyit uudemman kerran! Aika hyvä veto Mikalta. Siinä edellä on ne kaikkein kovimmat ukot, takana muut kovat ukot, ja Mika keskellä, yksi kova ukko. Toiseksi nopein Ducati, eikä mitenkään tavattoman kaukana Stonerista. Rossin testinopeus on yllättävän kovaa. Ei hän yleensä ihan näin kiireinen ole testeissä ollut. Toinen minut yllättänyt oli Capirossi ja Suzuki ylipäätään. Vielä on vanhassa pollessa potkua.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Ihan hyvältä näyttää. Viime kauden alussakin tosin Mika oli ihan hyvässä vauhdissa. Toivotaan että pyörään löytyy hyvät säädöt ja Kallio pystyisi vakiinnuttamaan asemansa toiseksi parhaana Ducatina. Ainakin Espargaro on pakko pitää takana, ja ei tuo Haydenkaan niin ihmeellinen ole ollut jottei hänet voisi voittaa. Stonerin vauhti on vaan jotain ihan uskomatonta.

Siellä se Rossi näyttää edelleen olevan kukkulan kuningas. Lorenzo pieni kysymysmerkki. Taitaa olla taas kolmen kahina tuolla kärjessä. Ehkäpä Hondat pystyy välillä haastamaan. Suzukit yllättävän vikkeliä, ja vanha herra Capirossi kiusaa vieläkin nuorempiaan. Mielenkiinnolla odotan myös Spiesin esityksiä. Ja tuo Honda, Suzuki, Monster Yamaha porukka olisi kyllä se mihin Kallionkin pitäisi kauden aikana tunkeutua.
 

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Taitaa olla Honda tehty hiirenkokoisen Pedrosan tarpeisiin, kun ei Simoncelli kerkeä sillä mihinkään. Superbike kokeilussaan Simoncelli oli heti äärimmäisen kilpailukykyinen, eikä miehen lahjakkuutta voi kukaan täyspäinen epäillä.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Simoncellin valtava tukka aiheuttaa niin suuria pyörteitä, että piskuisen Hondan aerodynamiikka menee sekaisin. Luultavimmin ideana on lähettää hänet puolityhjällä tankilla muiden paitsi Pedrosan ja Dovin eteen, häiritsemään tukallansa sekä pyörteitä, että peittämään näkyvyyttä.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2210
Simoncellin valtava tukka aiheuttaa niin suuria pyörteitä, että piskuisen Hondan aerodynamiikka menee sekaisin. Luultavimmin ideana on lähettää hänet puolityhjällä tankilla muiden paitsi Pedrosan ja Dovin eteen, häiritsemään tukallansa sekä pyörteitä, että peittämään näkyvyyttä.
Simolla meni tänään ilmeisesti tukka sekaisin parin kierroksen jälkeen. :(
“I have a mark on my head because I broke my helmet in the fall, but I'm okay,”


Mika ajaa joka päivä todella paljon kierroksia. Testien ajat ei paljon kerro, mutta ei nyt kovin lupaavalta näytä. Ero Stoneriin ja Haydeniin suht jäätävä. :rolleyes:


Aoyama on ajanut pirteästi. Vain pari kymmenystä tehdaspyöristä.
Muuten Honda ei taida olla iskussa kun Pedrosa epäilee taistelevansa max. 3. sijasta.


Barberan keltainen Ducati tuo kivasti väriä ainakin lähtöruudukkoon. :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Simoncellin valtava tukka aiheuttaa niin suuria pyörteitä, että piskuisen Hondan aerodynamiikka menee sekaisin. Luultavimmin ideana on lähettää hänet puolityhjällä tankilla muiden paitsi Pedrosan ja Dovin eteen, häiritsemään tukallansa sekä pyörteitä, että peittämään näkyvyyttä.
Simoncellin kypärähän on melkein asuntovaunun kokoinen. Pää kuin pommi, tokaisi kapteeni Haddockin lumimiehen nähtyään.
 

S.A (Orginal)

Well-known member
Liittynyt
13.2.2001
Viestit
1018
Sijainti
Vantaa
Sen mitä juuri Nelosen tekstiteeveestä lueskelin; harmittaa tuo Kallion jatkuva "epäonni" Ducatin pyörän kanssa. Koskaan ei oikeen tunnu siltä, että se sopisi Mikan ajotyylille. Tänään ajetuissa testeissä tosiaan kertoili tuola tekstiteeveessä, että on vaikea ajaa ja ei sovi oikeen "käteen" vielä tuo uusi Ducati. Harmillista todella!
Onko tuo uusi Ducati sitten tehty Stonerin halujen mukaan, mene ja tiedä mutta onneksi Kallio ei ole ainoa joka on Ducatin Italialaisesta tempperamentista kärsinyt...........

Ja mitä Rossiin tulee, tästä kaudesta saattaa tulla super jännittävä. Stoner ei varmasti päästä Rossia helpolla ja jos Yamaha todella kulkee noin lujaa mitä se on kulkenut Sepangissa, niin Ducatilla saadaan paiskia töitä ja lujasti perässä pysymiseen.
 

oopi

Well-known member
Liittynyt
27.9.2006
Viestit
71
Qatarin kentilta treenituloksia...

Pos Rider Team Fastest lap Prev. Gap Lead. Gap Laps
1 Valentino Rossi Fiat Yamaha Team 1:55.402 +0.017 +0.254 62
2 Casey Stoner Ducati Marlboro Team 1:55.717 +0.315 +0.569 48
3 Ben Spies Monster Yamaha Tech 3 1:55.954 +0.237 +0.806 44
4 Colin Edwards Monster Yamaha Tech 3 1:56.540 +0.586 +1.392 59
5 Randy De Puniet LCR Honda MotoGP 1:56.588 +0.048 +1.440 54
6 Andrea Dovizioso Repsol Honda Team 1:56.811 +0.223 +1.663 62
7 Jorge Lorenzo Fiat Yamaha Team 1:56.838 +0.027 +1.690 45
8 Nicky Hayden Ducati Marlboro Team 1:56.855 +0.017 +1.707 74
9 Mika Kallio Pramac Racing Team 1:56.923 +0.068 +1.775 72
10 Loris Capirossi Rizla Suzuki MotoGP 1:57.099 +0.176 +1.951 40
11 Dani Pedrosa Repsol Honda Team 1:57.402 +0.303 +2.254 57
12 Marco Melandri San Carlo Honda Gresini 1:57.605 +0.203 +2.457 60
13 Hector Barbera Aspar Team 1:57.822 +0.217 +2.674 59
14 Hiroshi Aoyama Interwetten-Honda MotoGP 1:57.888 +0.066 +2.740 75
15 Marco Simoncelli San Carlo Honda Gresini 1:57.891 +0.003 +2.743 63
16 Aleix Espargaro Pramac Racing Team 1:57.898 +0.007 +2.750 64
17 Alvaro Bautista Rizla Suzuki MotoGP 1:57.960 +0.062 +2.812 56

Lahde: www.motogp.com
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Hmm.....Rossin vimmainen vauhti yllättää. Ei Vale yleensä jo näissä kinkereissä luukuta narut äärikireällä. Ben Spies tulee olemaan mielenkiintoinen seurattava. Vauhti on jo nyt hyvä, ja tuskin hän tuosta hidastuu! Kisatilanteissa Spies on myös varsin etevä.

Jorgen ei kannattaisi romuja jäseniänsä ja niiden terveyttä liikoja riskeerata. Jos onnistuu kaatamaan ja telomaan itseänsä lisää, siinä on helposti puoli kautta förbi.
 

oopi

Well-known member
Liittynyt
27.9.2006
Viestit
71
Mua huolestuttaa vasta, jos Kallion kisat menee persiilleen. Se mies on parhaimillaan "lappu" rinnassa, sen näytti viime vuosikin. Lisäksi huolta vähentää tieto, että kierrosajat kuluneillakin nakeilla pysyivät hyvinä, joten kisan kehittyessä parannusta voi odottaa.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Kannattaa myös muistaa, että Mikalla on vastassaan melkoisen tulivoiman omaava kilpailijajoukko. En tiedä montaakaan ajajaa, joka kurnuuttaisi samaa vauhtia kuin Rossi, Stoner, Lorentzo ja Pedrosa. Pitäisikö tuohon kohta lisätä Spieskin?

Pää kylmänä ja narut kireällä saa vetää joka ukko.
 

Ghetto

Well-known member
Liittynyt
27.5.2004
Viestit
893
Jep, ei toi nyt niin huonolta näytä.

Puol sekkaan kun vielä sais kärkeen viilattua niin sitten oltais jo todella hyväs vauhdissa. Ehkä vielä niin tapahtuu.

Oma fiilis kautta kohtaan on aika maassa nelosen maksatuspolitiikan takia.
 
Ylös