Muiden maiden kommentit Suomen vaalituloksesta

  • Viestiketjun aloittaja Örfil
  • Aloituspäivämäärä

Örfil

Guest
Tänne aiheesta.

Henk.koht. ihmetyttää ruotsalaisten hötkyily asiasta. Maa, joka ei suostu ottamaan itse edes Euroa käyttöön, kommentoi negatiivisesti kansan äänestämästä tuloksesta.

Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen aloitti maanantaina pääkirjoituksensa otsikolla "Släpp inte Soini in" (Älkää päästäkö Soinia sisään).

Expressen-lehden pääkirjoituksen mukaan Katainen on vaikean valinnan edessä.
Ruotsin Bildt huolissaan Suomen vaalituloksesta
Pohjoismainen media pohtii Soinin "tyrmäysvoittoa"
Lehden mukaan perussuomalaisten nousu kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi on surullista mutta totta. Vastuu on lehden mukaan muilla puolueilla, jotka eivät vihreitä lukuun ottamatta kieltäytyneet mahdollisuudesta istua samassa hallituksessa populistien kanssa.

Lehden mukaan Jyrki Kataisen on nyt valittava ruton ja koleran väliltä: Soini hallituksessa vai oppositiossa.

Pääkirjoituksessa kuitenkin huomioidaan, kuinka 80 prosenttia äänesti muuta kuin perussuomalaisia.

- Niinpä heidät voi ja pitäisi jättää ulkopuolelle. Hallitus, joka päästää populistit mukaan ei vain tee oikeutetuksi heidän politiikkaansa, vaan tapana on myös saada tartunta yksinkertaisten ratkaisujen tyranniasta, Expressen kirjoittaa.

Expressenin mukaan Portugalin lainapyyntö tuli vaalispurtin aikana vauhtia menettäneelle Soinille kuin lahjana taivaalta
...hallituskokoonpanoa sanellaan jo niin idästä kuin lännestä :(

Eiköhän tämä ole ihan meidän oma asia?
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
...hallituskokoonpanoa sanellaan jo niin idästä kuin lännestä :(

Eiköhän tämä ole ihan meidän oma asia?
Eiköhän tuo ole sitä samaa oksennusta, mitä tulos on herättänyt tiettyjen kotimaisten poliittisten ryhmien kannattajissakin. Tunteella reagoivat asiaan, ja hakevat jo suurinpiirtein ulkomailta turvapaikkaa.
 
Niin, itse en persuja äänestänyt mutta eipä tässä nyt silti ole maan vaihto sen takia ollut mielessä.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
J sanoi:
- Niinpä heidät voi ja pitäisi jättää ulkopuolelle. Hallitus, joka päästää populistit mukaan ei vain tee oikeutetuksi heidän politiikkaansa, vaan tapana on myös saada tartunta yksinkertaisten ratkaisujen tyranniasta, Expressen kirjoittaa.
Ruotsalaisilla on mielenkiintoinen näkemys demokratiasta ja sen toimivuudesta.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Eiköhän tuo ole sitä samaa oksennusta, mitä tulos on herättänyt tiettyjen kotimaisten poliittisten ryhmien kannattajissakin. Tunteella reagoivat asiaan, ja hakevat jo suurinpiirtein ulkomailta turvapaikkaa.
Radio Aallolla Kristiina Komulainen on täysin shokissa ja maalailee piruja seinille. Kyselee nouseeko täällä nyt ihmiset barrikaadeille ja muuta negatiivista. Ei tainut vaalitulos miellyttää?
 
Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Tänne aiheesta.

Henk.koht. ihmetyttää ruotsalaisten hötkyily asiasta. Maa, joka ei suostu ottamaan itse edes Euroa käyttöön, kommentoi negatiivisesti kansan äänestämästä tuloksesta.

...hallituskokoonpanoa sanellaan jo niin idästä kuin lännestä :(

Eiköhän tämä ole ihan meidän oma asia?
Saa kai sitä kommentoida. Kyllä suomessakin joskus muitten maitten vaalituloksia kommentoidaan, se on sitten eri asia kiinnostaako se ketään, mitä täällä kommentoidaan. Eikä noista ruotsalaistenkaan kommenteista ole kukaan, joka asioihin vois jotain vaikuttaa, tainnu neuvoa ottaa. Sois eri asia, jos jostainpäin alettas pakottamaan johonkin, mutta siitähän ei oo kyse.
 
Örfil

Guest
Kuten mediassa on toistettu: Suomessa protestoidaan äänestämällä, ei nousemalla barrikadeille ja tappamalla toisiamme. Pitäis kelvata Komulaisellekin. Vai onko niin että jos demokratiassa äänestystulos ei miellytä, niin sitten tehdään kuten banaanivaltioissa?
 
Rogue

Jää(telö)mies
Liittynyt
30.7.2009
Viestit
1203
Sijainti
Banned
Ruotsalaisilla on mielenkiintoinen näkemys demokratiasta ja sen toimivuudesta.
Tuleepa mieleen case Ruotsidemokraatit.
Eiköhän ne ole astetta pahempia tallukoita kuin jytky-puolue meillä.

Tavoitteenaan palata yksikulttuuriseen 1950-luvun Ruotsiin. :frank:
 
Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Saa kai sitä kommentoida. Kyllä suomessakin joskus muitten maitten vaalituloksia kommentoidaan, se on sitten eri asia kiinnostaako se ketään, mitä täällä kommentoidaan.
Niinpä, on täälläkin joku joskus saattanut jotain lipsauttaa liittyen esim. Jenkkien presidentinvaalituloksiin tahi Italian Silvioon. :eek:

Politiikalla on aina kansainvälisiä seurauksia. Ei voi olettaa ettei muita kiinnostaisi. Ja puhutaan kuitenkin ilmiöstä, jonka voidaan katsoa olevan yhteydessä siihen mitä esim. Ruotsissa ja Hollannissa on viime aikoina tapahtunut.
 
Örfil

Guest
Ääri-ilmiöt Ruotsissa ovat olleet 5 kertaluokkaa pahempia.

Olisi ehkä hyvä putsata se oma pesä ja sitten vasta komentoida tänne päin.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Tuleepa mieleen case Ruotsidemokraatit.
Eiköhän ne ole astetta pahempia tallukoita kuin jytky-puolue meillä.

Tavoitteenaan palata yksikulttuuriseen 1950-luvun Ruotsiin. :frank:
Mun mielestä on parempi kun äänestämisellä ja vaalituloksella on merkitystä hallituspohjaankin, ennen kuin protestipuolue saavuttaa ehdottoman enemmistön parlamentissa.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Jenkeissä nostetaan stetsonia vaalitulokselle.
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Amerikkalaislehti Suomen vaalitulos voi heiluttaa jo dollaria/art-1288383843050.html
Amerikkalaislehti: Suomen vaalitulos voi heiluttaa jo dollaria
Vesa Moilanen
Julkaistu: 19.04.2011 10:41
Kommentteja ()

San Francisco Chroniclen mukaan sijoittajat ovat jo pitkään miettineet, mikä vihdoin nostaisi dollarin kurssia euroon nähden. Lehti pitää mahdollisena, että juuri Suomen vaalitulos ja sen seuraukset olisivat tässä avainasemassa.
Perussuomalaisten ja demareiden vaalimenestys saattaa siivittää dollarin kurssin uuteen nousuun, kirjoittaa amerikkalaislehti.

San Francisco Chroniclen mukaan kaksi Suomen vaaleissa menestynyttä puoluetta, sdp ja perussuomalaiset, ovat esittäneet kriittisiä kannanottoja Suomen osallistumisesta ongelmiin ajautuneiden Euroopan maiden auttamiseen.

Jutun mukaan demarit ja perussuomalaiset tulevat jatkossa vaatimaan, että hallituksen päätöksissä otettaisiin aiempaa paremmin huomioon myös kriittiset kannanotot.

Jutussa arvioidaan, että sdp:n ja perussuomalaisten menestys on saanut muiden Euroopan maiden johtajat huolestumaan.

Johtajat miettivät, voidaanko jatkossa enää luottaa siihen, että Suomi tarjoaa apuaan Portugalin talouskriisin kaltaisissa ongelmatilanteissa.

Tämän arvellaan pahimmillaan heikentävän euron kurssia, jota kautta dollari vahvistuisi.

Jutun mukaan sijoittajat ovat jo pitkään miettineet, mikä vihdoin nostaisi dollarin kurssia. Lehti pitää mahdollisena, että juuri Suomen vaalitulos ja sen seuraukset olisivat tässä avainasemassa.
 
Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Kaikki tämä ihmisten facebook-sekoilu ja muu vastaava kyllä ihmetyttää. Tuntuu etteivät kovimmat huutajat ymmärrä poliitikasta edes vähää. Samoin tuo Ruotsi. Jos 39/200 muka kaataa läntisen maailman niin on se tavallaan ihme.
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki

no jaa'a.. Tottahan tuossa on se, että 81% suomen kansalaisista vastustaa Soinin politiikkaa, joten sen takia on minun mielestäni pöyristyttävää ja todella törkeää väittää, että kansa haluaa Soinin joukot hallitukseen..

Edit: sen verran toki täsmennän, että toki persut on vaalivoittaja ja ansaitsee paikkansa hallituksessa.. ei siinä mitään.. Mutta se että tämä on muka kansan tahto? Vain viidesosa kansasta haluaa tätä.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mutta se että tämä on muka kansan tahto? Vain viidesosa kansasta haluaa tätä.
Äänestystuloksesta voi päätellä, että vähintään viidesosa tahtoo näin. Hallitukseen pitää kuitenkin saada useita puolueita ja äänestää saattoi vain yhtä. Voi siis hyvinkin olla mahdollista, että yli puolet kansasta haluaa persut hallitukseen.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Ja tässä on niiden varteenotettavien hallituskombinaatioiden määrä kuitenkin aika vähissä.

Olen Banskun kanssa samaa mieltä, että jos Kokoomus on hallituksessa niin seuraukset pysyisivät todennäköisesti kohtuuksissa. Samaa on tullut ulistua jo tuolla yleisellä osastolla.
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Äänestystuloksesta voi päätellä, että vähintään viidesosa tahtoo näin. Hallitukseen pitää kuitenkin saada useita puolueita ja äänestää saattoi vain yhtä. Voi siis hyvinkin olla mahdollista, että yli puolet kansasta haluaa persut hallitukseen.
Mutta haluaako yli puolet kansasta niitä asioita, joita persut ajavat? Väitän: ei varmasti!
 
Ylös