geiloord
Rajoittunut mieshenkilö
Helsingissä klo 15:56 Sokoksen ja S-marketin välisillä liukuportailla Forumin hahmo Bleu.
Ihka oikea Ibi Love ilmestyi tänään terrorisoimaan luentoamme tiara päässä ja ihmeelliset jutut mielessä. Saimmepahan ainakin "vähän" toisenlaista näkökulmaa aiheeseen. Laulu alkoi kyllä olla jo liikaa.
Kävin kerran Loimaalla, mutten jäänyt pitkäksi aikaa.
Mahtavaa - ei Runski ole minnekään häipynyt, se on siirtynyt bittiavaruuteen vaikuttamaan: katsokaa vaikka tota yläreunan banneria, jossa luvataan 5e ILMAISEKSI![]()
Mahtavaa - ei Runski ole minnekään häipynyt, se on siirtynyt bittiavaruuteen vaikuttamaan: katsokaa vaikka tota yläreunan banneria, jossa luvataan 5e ILMAISEKSI![]()
Missä on mun viitonen?
Missä on mun viitonen?
-Rukan Pyhävaaran hiihtoreitin varrella kotakahvilaa pitää nimimerkki 72. Siellä myi tuoretta pullaa ja kuumaa mehua ja maittoihan ne nääntyneille matkamiehille. Ihmetytti vain, että missä oli pikkulikka mutta kai se oli siinä naapurikodassa.
Hahmo Dominicin näköinen tyyppi notkuili epätoivoisen näköisenä BaanThai ravintolassa pöytää odotellen, tänään lauantaina klo 16.15, ennen kuin meidän perhe sai pakattua itsensä ulkovaatteisiin![]()
Mulla noissa bannereissa näkyy kyllä Jäämiesmainos ja Finnmatkojen matkailumainos. Kummassakaan ei luvata 5:iitosta ilmatteeksi! :mad_old:
Heti mulle viitosbanneri ilmaiseksi! Ja hapiaan!
Voi kyrpä, se oli hahmo Dominic. Pois mun ykkösravintolasta saatana!
Ilmeisesti olitte se lapsiperhe siinä, jonka lähtö oli NIIN TOIVOTTOMAN HIDASTA! Mä vaan tulin puolustamaan reviiriäni, kun muitakin notkujia oli ympäristössä.![]()