Netflix, Viaplay & Filmnet - Tulevaisuutta muille, todellisuutta edelläkävijöille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Katseltiin Netflixistä eka kausi ja toisen alkua. Siinä kohtaa lopahti mielenkiinto, kun huomasi, kuinka moneen jaksoon kakkoskausi (verrattuna ykköseen) oli venytetty. Aiemmin en ole katsonut.

Juu, huomasin kyllä, että kakkoskausi on aika pirun pitkä, 23 osaa :eek!:

Täällä tuota muuten ei ole Netflixissä, en ainakaan löytänyt.

No katsotaan kuinka pitkä katseluprojekti tästä tulee.
 
Ihan kuin Netflixin kataloogi olisi köyhtynyt alkuvuodesta, jolloin viimeksi palvelun ostin? Tuntuu, että kaikki leffat jotka laitoin mieleeni muistiin "katsonpa joku päivä" -lokeroon, ovat hävinneet pois.
 
Tekivät hiljattain linjauksen, että sieltä ei tarvitse löytyä kaikkea, vaan laatu korvaa määrän. Ja varsinaisesti kun laatua ei nyt ole tarjolla, niin en sitten tiedä. Ehkä luottavat vain, että ihmiset unohtavat perua tilauksensa?

Terminaattoreiden poistaminen valikoimasta oli virheliike. Videovuokraamo ilman Terminaattoria. Heh.
 
The Fall vaikuttaa kahden jakson perusteella aika mielenkiintoiselta rikossarjalta, eikä ole jaksojakaan hirvesti.
 
Tekivät hiljattain linjauksen, että sieltä ei tarvitse löytyä kaikkea, vaan laatu korvaa määrän. Ja varsinaisesti kun laatua ei nyt ole tarjolla, niin en sitten tiedä. Ehkä luottavat vain, että ihmiset unohtavat perua tilauksensa?

Terminaattoreiden poistaminen valikoimasta oli virheliike. Videovuokraamo ilman Terminaattoria. Heh.

Jep joo kippis. Kiitos muistutuksesta. :wall:
 
Katsoin jostain kumman syystä taannoin The Ridiculous 6:n trailerin ja huomasin tutun nimen lopputeksteissä: siellähän lukee MacDonald! Maailman hauskin mies tekee samantapaisen pienen roolin kuin on aiemminkin tehnyt huonoissa komedioissa. Eilen sitten päätin tsekata tuon leffan, kun Netflixin tilauskin loppuu tänään. Koko alkuelokuvan odotin innoissani, kädet vähän hikoillen, että millonkohan sieltä tulee villin lännen Norm tekoparrassa ja silmälaseissa kertomaan kullivitsejä. Koko keho oli valmiina nauramaan ja kahviakin täytyi juoda monta kuppia, että hupailukohdassa olisi varmasti kahvit suussa pois pärskäytettäväksi.

Noin puolessa välissä kahden tunnin elokuvaa se sitten tuli. Ja meni jo: cameo kesti noin viisi sekunttia ja koostui yhdestä repliikistä. Loppuelokuvan olin vähän epäuskossa, että kyllä se varmaan vielä tulee takaisin, vaikka eri hahmona, mutta ei. "Tulkaa huorat sänkyyn ja lyökää minua naamaan!" -repliikki riitti siihen, että pätkää voidaan mainostaa MacDonaldin nimellä. Voi saatana.

Mutta kyllähän tuossa parin tunnin aikana ehkä kymmenen kertaa naurahti pikkupöhnässä. Leffa olisi vaan ihan hyvin voinut olla puolikin tuntia lyhyempi, esim. se baseball-kohtaus tuntui todella päälleliimatulta ja epähauskalta.
 
Viimeksi muokattu:

Entäpä voisitko suositella? Kymmenet naurut / leffa kuulostaa jo paljolta.

Nyt on vähän kahden vaiheilla katsoisinko tuon tänään vaiko en.

Aiemmin aamulla katsoin alkuperäisen version Luokkakokouksesta. Olin vahvasti yllättynyt kun suomalainen versio nauratti enemmän.
 
Elokuva on tosiaan kaksi tuntia pitkä, niin ei se kymmenen niin kovin paljon mun mielestä ole. Suosittelen pienessä nousussa "kaveriporukalla" katsottavaksi.
 
No mulla ei oo kavereita. Tällä suosituksella katson tänään ja kiukuttelen sitten täällä jos en pidä.
 
Kannattaa muistaa, että ilman pikkupöhnää katsellessa, ei mahdollinen kiukuttelu ole validi, koska se on lähtöarvo.
Meniköhän nuo pilkut oikein?
 
Aloitin äsken katsomaan tuota rainaa nimeltänsä The Ridiculous 6. Muuta ei ollut pohjatietona kuin, että Netflix sitä kovasti rummuttaa ja Lunssila oli sille kymmenen kertaa nauranut.

Minuutin jälkeen olin jo painaa STOP, kun kautta aikain paskin koomikko Adam Sandler ilmestyi ruutuun. Mutta päätin antaa vielä toisen mahdollisuuden. Viiden minuutin kohdalla myötähäpeä kaikkien elokuvan tekoon osallistuneiden puolesta oli kasvanut jo niin suuriin mittoihin, että kolmatta mahdollisuutta ei saa. Katsellaas joku muu.

edit: Kokeillaas Sähköpotukimiestä. Ei naurattanut viimeksi teatterissa katsoessa. Josko nyt?
 
Viimeksi muokattu:
edit: Kokeillaas Sähköpotukimiestä. Ei naurattanut viimeksi teatterissa katsoessa. Josko nyt?

Tässä on elokuva, jonka olen vuosien varrella aloittanut katsomaan sen kymmenen kertaa, mutta ikinä en ole päässyt puoltaväliä pidemmälle. Alkaa jostain kumman syystä ahdistamaan aina niin pirusti, että on jätettävä kesken.
 
Kuvittelin, että olit esim. railerin (jonka linkitin toissaviestiini) katsonut elokuvasta, jotta olisit edes vähän käryllä minkälaisesta viihteestä tässä kirjoitettiin.
 
Tässä on elokuva, jonka olen vuosien varrella aloittanut katsomaan sen kymmenen kertaa, mutta ikinä en ole päässyt puoltaväliä pidemmälle. Alkaa jostain kumman syystä ahdistamaan aina niin pirusti, että on jätettävä kesken.

Hyvin sanottu. Tosin kerran katsoin tuon loppuun. Onhan tuo elokuva sitä itseään, eikä Jim Carreykään sitä leffaa pelasta, vaikka yleensä tykkään miehen leffoista. Hemmetin huono rooli ja suoritus. Tuota leffaa voisi jopa sanoa jonkinlaiseksi kidutusvälineeksi. :o
 
Ylös