NW-keikalla käyty, rapoa ohessa.
Lämppäribändi Poisonblack aloitti ajallaan 19.30, heitti tiukan setin. Solisti Ville, joka siis aiemmin lauloi Sentencedissä, tuo ääneltään mieleen Nickelbackin laulajan. Eniten odotin biisiä "Rush", ja se myös kuultiin. Keikan jälkeen Ville ilmoittikin lähtevänsä paskalle.
Nightwish aloitti myös ilmoitetun mukaan tarkasti 20.40, ja ohessa kommentteja tästä keikasta.
Alkuun settilista, joka ilokseni poikkesi hieman muilta Suomen keikoilta:
Taikatalvi
Storytime
Wish I Had an Angel
Amaranth
Scaretale
The Siren
Slow, Love, Slow
I Want My Tears Back
The Crow, the Owl and the Dove
The Islander
Nemo
Last of the Wilds
Planet Hell
Ghost River
Dead to the World
Over the Hills and Far Away
Encore:
Finlandia
Song of Myself
Last Ride of the Day
Outro: Imaginaerum
Keikka siis alkoi Marcon tulkitsemalla
Taikatalvella, esirippu oli edessä, ja siihen heijastui varjo, kun Marco istui kiikkutuolissa laulamassa. Biisin jälkeen reipas kiikkutuolin heittäminen roudarille. Tämän jälkeen esirippu pysyi edelleen edessä, kun
Storytime alkoi. Esirippu poistui vasta biisin kestettyä kotvan. Ja aivan huikea näky odotti, taustavideo pyöri, pyrot paukkui, ja bändi oli energiaa täynnä!
Heti perään siis normaalisti keikan loppupuolella kuultava
Wish I Had an Angel, jonka Marco pelasti. Anette ei voi paikata Tarjan osuuksia, vaikka oma tulkintansa ihan ok olikin.
Sitten päästiin Anetelle tehtyyn biisiin
Amaranth, joka oli aivan TÖRKEEN HYVÄ! Oli versioitu paremmaksi kuin levyllä, ja nyt en malta odottaa keikka-dvd:tä juuri tämän takia. Useat NW-fanit ovat nurkuneet, että tämän biisin voisi heittää helvettiin keikkalistalta, mutta mä olen aivan eri mieltä.
Scaretale tietysti räjäytti potin. Olen muutenkin tätä biisiä hehkuttanut, niin eikös siinä sitten pyörinytkin juuri sellainen taustavideo, kun olen tuolla levyä kuunnellessa visioinut, että huvipuiston karuselli pyörii tyhjänä yöllä. Anette lauloi tämän todella hyvin, pisteet siitä. Marcon huhhahhei-humppa sai jengin bailaamaan.
Sitten tulikin jännitysmomentti, miten Anette selviää
The Sirenista. Tämä biisi sopii juurikin Tarjan äänelle, ja Tarjahan tulkitsi erikoisella, taitoa vaativalla kurkkulaulannalla tietyn joikaamisosion, niin Anette tulkitsi sen kansanomaisemmin, mutta ihan kunnialla läpi.
Slow, Love Slow innosti Marcon käsittämättömään välispiikkiin, jossa myös hehkutteli internetin ihanuutta "oman kivan" merkeissä. Mutta itse biisi on NW:n uusi kokeilu, jazzia. Anette istui tuolilla laulamassa, kuten arvasin, ja oli sillä joku hattukin siinä päässä. Ihan ok.
Seuraavaksi kuultiin takuuvarma hitti
I Want My Tears Back, joka sekoitti yleisön ja sai hyppimään villinä. Oikein kiva. Viihdytti.
The Crow, the Owl and the Dove on mulle sarjassa ihan jees, mutta en oikein jaksanut seurata tapahtumia lavalla, kun katsoi ensiapuryhmää joka tutki pyörtynyttä nuorta naista, joka lopulta autettiin pois yleisön seasta. Huomioni kiinnittyi myös Antero Mertarannan näköiseen naiseen, joka oli sittenkin mies....noh...ilmeisesti. Hän oli ihan veks, ja tuijotteli yleisön sekaan eikä lavalle.
The Islander oli taas visuaalisesti hieno. Marco pyysi yleisöä toistamaan tämän jo aiemmin kokeillun tempun, että sytkäreiden lisäksi laitetaan myös kännykän valomeri päälle. Kiva oli tietysi nähdä yleisön seassa, että eräälläkin HIFK-logo paistoi luurista, ja muutenkin upea näky, kun lempibändini esiintyi IFK:n mestaruusviirien alla kutakuinkin. :thumbup: Biisi on kaunis ja lavasteet hienot. Videolla oli majakka. Jukka tuli rumpusettinsä takaa alas lavalle soittamaan kyykkyasennossa, tai semmoisessa kumarassa, että luulin ensin sen tulleen pomputtamaan koripalloa......
Nemo tuli akustisena versiona ikäänkuin, ja oli parempikin niin, koska sopi Aneten äänelle paremmin. Aneten ääni oli erilainen kuin levyllä, lapsekkaampi. Toisaalta se oli sekoitus Maggie Reillya ja Belinda Carlislea.
Last of the Wilds meni jotenkin ohi......seurasin taas "Mertarantaa". Jos tän ja The Islanderin välillä on jotain ristiriitaa, niin syytän sitä tyyppiä, jos muistin väärinpäin kuvaukseni biiseistä.
Planet Hell oli taas pyrojen juhlaa. Uijuijui.........mitä tähän voi muuta sanoa. Muistan huutaneeni JES kun tämä biisi alkoi.
Sitten mahtavuutta: kuultiin
Ghost River, josta aiempi keikkayleisö oli jäänyt paitsi. Jengi sekosi. Ootin Tuomaksen tilutteluita tietyssä kohdassa, ja ihoni kanikselle, tottakai.
Heti perään
Dead to the World, joka ei myöskään muilla keikoilla ollut. Jätetään tää biisi muistoihin Tarjan laulamana, jooko.
Tähän väliin yleensä encorena kuultu
Over the Hills and Far Away, jota ennen Anette sanoikin RIP Gary Moore. On tää vaan niin mahtava biisi. Huomasin katsomossa imitoivani jaloillani tuplabasareita. Jeejee.
Alkoi varsinainen encore-osuus, ja onneksi sitä ei tarvinnut kauaa odotella, vaan varsin pian jatkoi upea versio
Finlandiasta. Tais mulla tippa linssissä olla.
Tähän perään levyn mammuttibiisi
Song of Myself, mutta onneksi ilman niitä loppuhöpinöitä. Aijaijai, nannaa!
Aivan lopuksi
Last Ride of the Day, jonka aikana taustavideolla näkyi vuoristorata, ja sitä katsoessa tunsi olevansa kyydissä. Meni kuten pitikin. Biisin lopuksi ilotulitteet ja muut asiaan kuuluvat paperisilpun tykittämiset.
Loppuhalausten ja kumartelujen aikana outrona
Imaginaerum.
Summa summarum:
Plussaa oli aikataulussa pysyminen, huikea visuaalinen show, joka taas ylitti viime kertaisen, mikä on saavutus sinänsä. Anette oli kehittynyt laulajana ja oli itsevarmempi kuin viimeksi. Loistavat biisit ja viihtyvyys, ja mahtava elämys jätti hyvän fiiliksen keikasta.
Miinuksena, Anette ei vaihtanut kertaakaan asua keikan aikana, ja vaikka asu olikin juhlava, musta pitkä hame ja valkoinen olkaimeton toppi, niin minun Nightwish on kylläkin sitä, että laulajalla pitää olla dramaattisia, monesti vaihtuvia asukokonaisuuksia. Iso miinus oli Aneten paikallaan pysyminen, ja vähäeleinen esiintyminen. Tässä kaipasin juuri sitä Tarjan esiintymistä, hän rokkasi mukana ja moshaustukka pyöri. Mutta ei Anette. Mitä tulee ääneen, on Anette ihan kelpo laulaja, mutta kun tämän kaltaisia bändejä on vaikka kuinka paljon, että pojat soittaa rokkia ja tyttö laulaa. Mulle NW oli all about sitä, että oli se Tarjan upea ääni, kuin yhtenä instrumenttia bändin lisäksi. Kauas ollaan menty siitä, mutta on se Tuomas edelleen nero ja musiikkinsa upeaa. Että sikälis plussan puolelle jäätiin tälläkin keikalla.
Arvosana 9.