Noitten lintu-eläinten kiherrys: toikki

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Meillä oli perjantaina eläin savupiipussa.
Kotiin saapuessani oli rapistellut jo ainakin muutaman tunnin savupellin päällä - ehkä kauemminkin, koska vaimo ja lapset olivat heti kotiutuessaan kuulleet kahinaa, kolinaa ynnä muuta säpinää piipusta.

Kotiin tullessani avasin ensitöikseni pellin, jotta eläin putoaisi piipun pohjalle. Sileäpintaisessa teräspiipussa kun ei mikään elikko pääse yläkautta pois. Arvailin, että kyseessä on lintu tai orava.

Takan sivulle, lattiaan saakka tulevan teräspiipun alapäässä on nuohousluukku jonka avattuani eläin oli jo ehtinyt vaeltaa takan savusoliin.
Hetken päästä takan vastakkaisella sivulla olevan nuohousluukun takaa alkoi kuulua rapinaa.

Eläin on taatusti mustan nokikerroksen peittämä, joten sitä ei sopinut päästää huoneistoon, niinpä hain saunasta ämpärin. Avasin nuohousluukun ja löin ämpärin suuaukko edellä äkkiä aukon peitoksi. Luontokappale siirtyikin viivyttelemättä ämpäriin.

Vieläkään ei ollut selvää mikä siellä oli. Liu'utin pahvin takan ja ämpärin väliin, jotta sain suljettua elikon ämpäriin.
Vein ämpärin kuistille. Tuntui olevan suhteellisen voimissaan, eikä ihan kevyt. Siksi hanakasti ämpäri käsissä jytisi kun kannoin sitä ulos. Laskin ämpärin kuistille ja siirryin askeleen taaksepäin seuraamaan vapautumista.

Ämpäristä lehahti ilmaan sysimusta, kookas ja ruma naakka.
Tulipahan nuohous hoidettua samalla. :alppu:

 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Eilen kauppareissulla kävelin pensaassa hengailleen mustarastaan ohi alle metrin päästä. Lintu ei ollut moksiskaan.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Ämpäristä lehahti ilmaan sysimusta, kookas ja ruma naakka.
Tulipahan nuohous hoidettua samalla. :alppu:
Nää on niitä aikoja, kun nuo pahukset on liikkeillä. Täällä on pakko ollut viritellä verkot savupiippujen päälle. Joskin jos siinä hormissa on ollut tulet "lähiaikoina" ei pitäisi pesiä...liekö ollut sitten tutkimusmatkalla...(olikos teillä ollut koska viimeksi tulet?)
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Kyllähän tuo tietysti mieluisa pesäpaikka saattaa olla,
koska piipun päällä on asukkejaan suojaava katto.

Toisaalta piipun pää on melkein pelkkä reikä, joten melkonen arkkitehti saa olla, että siihen kelvon pesän virittää.
 
Viimeksi muokattu:

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Kyllähän tuo tietysti mieluisa pesäpaikka saattaa olla,
koska piipun päällä on asukkejaan suojaava katto.

Toisaalta piipun pää on melkein pelkkä reikä, joten melkonen arkkitehti saa olla, että siihen kelvon pesän virittää.
Hyö on sellaisia, että ne pudottaa sinne savea ja oksia virittäessään. ;)
 

Ria

Jäässä
Liittynyt
17.10.2001
Viestit
3230
Mikä lintu pitää sellasta kimeää "whi whi"-ääntä? Ja voisko joku pyytää sitä olemaan jo välillä hiljaa.
 

Frank

Heimosoturi
Liittynyt
26.1.1999
Viestit
6643
Sijainti
Äänisen Aallot
Näin tänään eläimiä!

Heboisella oli puukeppi suussa ja toisella hepalla oli ruohoa syödessä pää eripuolella kuin keho!

Haukka lensi aikansa kuluksi rinkiä taivaalla. Kuten myös toinen.

Ja kurki on kyllä mahdottoman iso elukka, noin niin kuin lentäjäksi.

Muuten olen sitä mieltä että kettu on kokenut julkisessa elämässä hienon renesanssin, ihan kivasti nyt kettua pidetään siististi coolina.

Kiivasta aikaa on sano, kiivasta aikaa.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Kovasti paljon on noita kihertäjiä nyt kaikenmoisia. Enhän mie niistä tiedä juuri paskaakaan, mutta hauska seurata heitin riekkumista.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Kevään ensimmäiset västäräkit näin päivällä.
Kuovia on kuikuillut jo muutaman päivän ajan pelloilla, nätin keväisen äänen päästävät, mukava iltasella kuunnella.
 
Ylös