Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Itse laittaisin 1991 Williamsin parhaaksi autoksi, jolla ei voitettu kumpaakaan mestaruutta. Toka parhaaksi 2005 McLarenin. Entäs sitte 1990 Ferrari?
 
Kun McLarenille tuli Mercedeksen moottorit kaudella 1995, saksalaisvalmistaja olisi halunnut toiseksi kuljettajakseen saksalaisen.

Tiimihän ajatti Ralf Schumacherille testiä kauden 1996 ja 1997 välissä, mutta päätyi tuolloin jatkamaan Coulthardin ja Häkkisen kanssa.

Mutta myös Frentzen oli McLarenin kiikarissa Häkkisen tiimikaveriksi.

Frentzenin huumori oli kuitenkin Ron Dennisille liikaa. Frentzen oli tuolloin tunnettu omalaatuisesta huumoristaan.

Kun Frentzen ajoi ensimmäisiä testejään Williamsilla, tiimi kyseli kuskin tuntoja.

"Muuten hyvä, mutta vuokra Escort ohitti minut radalla", Frentzen oli todennut pilke silmäkulmassa. Patrick Headille.

Myös Dennisille Frentzen oli lausunut jotain, mistä Dennis ei tykännyt. Linkissä tämä.

Mitä luulette, miten Frentzen olisi pärjännyt Häkkisen tiimikaverina? Entä pidättekö Frentzeniä samaan kastiin kuuluvana, kuin esim. Coulthard ja Barrichello? Tasainen kuljettaja, ei mestari-ainesta. Vai onko heitä parempi?

https://www.suomif1.com/2023/12/ex-...-sauma-huipputallissa-kaatui-huonoon-vitsiin/
 
Äkkiseltään tulee mieleen myös 1974 Ferrari ja 1986 Williams (tai no, tallimestaruus tuli). Kimillä hommaa vaikeutti ainakin kaluston epäluotettavuus.
Eikä se McLarenin auto 2005 ollut kovin hyvä kauden alussa. Neljän kisan jälkeen Kimi oli jo 29 pistettä Alonson perässä aikana, jolloin voitosta nettosi vain 10 pts.

Lopulta Kimi hävisi mestaruuden 21 pisteen erolla...

McLarenilla taisi olla aluksi ongelmia keulan aerodynamiikan kanssa. Se vaikeutti erityisesti aika-ajoja.
 
Formula 1:ssä on ollut ajansaatossa useita dominansseja.

Nyt tällä hetkellä on meneillään Red Bullin ja Max Verstappenin hallintaa, jota jatkunut useamman vuoden. Sitä ennen oli Mercedeksen ja Hamiltonin dominanssi, 2010-2013 puolestaan Red Bullin ja Vettelin dominanssi.

2000-luvun alku oli Michael Schumacherin ja Ferrarin hallintaa, ja ehkä 1990-luvulla voitaisiin sanoa Williamsin kaluston olleen kaikista paras useita vuosia. Williamsin kuljettajat eivät vain ehkä olleet niitä kaikkein parhaita, jolloin menestystä ei tullut ehkä niin paljon, kuin mitä olisi tullut laadukkaammilla kuljettajilla. Ainakin kaudesta 1995 voi sanoa näin. Toki mestaruuksia Williams otti niin valmistajien kuin kuljettajien puolella useita.

1980-luku muistetaan McLarenin, sekä Sennan ja Prostin hallintana.

Mutta kysymys kuuluu, minkä näistä ajanjaksoista sanoisitte olleen puuduttavinta ja tylsintä seurattavaa? Miksi?
 
Mikä ihmeen Red Bullin ylivoima? Tallin kakkoskuskilla oli työn ja tuskan takana saada hilattua kärry podiumille säännöllisesti. Toista se oli Mersun aikana kun ruuvattiin myllyn jerkkuja pienemmälle etteivät voittaisi kaikkia muita kahdella kierroksella yhden kierroksen sijaan.
 
No mietitäänpä hetkinen tätä.

Kun tiimi voittaa kauden aikana yhtä vaille kaikki GP:t, ja tämän tiimin kuljettajat sijoittuvat kuljettajien mestaruussarjassa sijoille yksi ja kaksi, niin kyllä se on ollut melko ylivoimainen 🫢🤔
 
Verstappen oli ylivoimainen. Perez vaikutti ihan siltä, ettei olisi Red Bullia ajanutkaan. Sijoittui toki toiseksi kaikesta huolimatta, oli tiukkaa kamppailua jämäpodiumeista muiden kanssa.
 
No mietitäänpä hetkinen tätä.

Kun tiimi voittaa kauden aikana yhtä vaille kaikki GP:t, ja tämän tiimin kuljettajat sijoittuvat kuljettajien mestaruussarjassa sijoille yksi ja kaksi, niin kyllä se on ollut melko ylivoimainen 🫢
Mersun aikana he pommittivat lähestulkoon kaikki paalupaikatkin eikä heidän tarvinnu edes puristaa kaikkia tehoja myllystä. Tällä kaudella Red Bullilla jopa Verstappeninkin piti puristaa saadakseen paalupaikka, 22 kisasta 8 paalupaikkaa meni muualle kuin Red Bullille. Mersujen ajellessa kisoja alitehoisilla myllyillä niin on sanomattakin selvää että Mersut kokivat epäonnea niissä kisoissa joita eivät voittaneet, epäonnen lisäksi puikoissa oli kaksi nälkäistä kuskia jotka tekivät kaikkensa hiekoittaakseen tallikaverin latua. Tällä kaudella Red Bullilla oli hyvä kisa-auto yhdistettynä ylivertaiseen Verstappeniin, mutta auto ei ollut mitään verrattuna Mersun kulta-aikoihin.
 
Vaikka Mercedeksellä Michael Schumacher ei enää ollutkaan Benetton-ja Ferrari-ajan loistossaan, antoi hän välillä kuitenkin osoituksia edelleen omasta nopeudestaan.

Yksi tällainen GP oli Span GP 2011. Aika-ajot menivät huonosti, mutta GP:ssä Schumacher ohitteli muita kuin parhaimpina päivinään. Kilpailussa lopulta viides, ja voitti myös Nico Rosbergin, joka oli tiimikaverina.

Miksei Schumacher aina onnistunut Mercedeksellä samalla lailla, lienee mysteeri.

Schumin ajotyyli voimakkaalla moottorijarrutuksella ei toiminut noissa autoissa enää. On ihan yleisesti tiedetty fakta. Eli ulkoa moottorijarrulla apexiin ja siitä hana auki. Vettelin ja Buttonin ajotyyli ehkä smuutein tuohon aikaan.
Noin yleisestikin kuskien on "aikakausien" välillä pitänyt muuttaa ajotyyliään aika paljon, ja Kimin paluu sapatilta herätti epäilyjä, osaako käyttää uusia renkaita. Hyvinhän se lopulta meni Lotarilla. Oli jopa vahvuus siinä autossa.
 
Muistatteko Kimi Räikkösen huippunopeana kuljettajana aika-ajoissa?

Törmäsin tällaiseen statistiikkaan. Mielenkiintoista luettavaa.

Kyseessä koko Kimin F1-uran kattava vertailu tiimikaveriaan vastaan. Kimi päihitti selkeästi Coulthardin ja Montoyan, mutta monen muun kanssa oli tasaista.

Kimi Räikkönen's qualifying performance over the years:

🔴2001: 0.086s slower than Heidfeld
🟢2002: 0.141s faster than Coulthard
🟢2003: 0.475s faster than Coulthard
🟢2004: 0.246s faster than Coulthard
🟢2005: 0.380s faster than Montoya (17 races)
🟠2005: 0.131s faster than de la Rosa (1 race)
🟠2005: 0.746s faster than Wurz (1 race)
🟢2006: 0.374s faster than Montoya (10 races)
🟠2006: 0.631s faster than de la Rosa (8 races)
🔴2007: 0.032s slower than Massa
🔴2008: 0.196s slower than Massa
🟢2009: 0.012s faster than Massa (10 races)
🟠2009: 1.974s faster than Badoer (2 races)
🟠2009: 0.758s faster than Fisichella (5 races)
🔴2012: 0.058s slower than Grosjean
🟠2012: 0.666s faster than d'Ambrosio (1 race)
🟢2013: 0.254s faster than Grosjean
🔴2014: 0.528s slower than Alonso
🔴2015: 0.520s slower than Vettel
🔴2016: 0.032s slower than Vettel
🔴2017: 0.276s slower than Vettel
🔴2018: 0.203s slower than Vettel
🟢2019: 0.028s faster than Giovinazzi
🟢2020: 0.039s faster than Giovinazzi
🔴2021: 0.263s slower than Giovinazzi

#kimiraikkonen
 
Piti kysellä Belgian GP:n tapahtumia vuodelta 1998. Sen muistelisin pitäneen paikkansa, että Ralf Schumacher olisi ollut Hilliä nopeampi, mutta Eddie Jordan päätti jäädyttää tilanteen tallimääräyksellä. Facessa eräässä Jordan -ryhmässä väitettiin, että Ralf olisi ollut jopa 5 sekuntia kierroksella nopeampi, tuskin sentään niin paljoa?

Yksi mielenkiintoinen juttu on siitä ensimmäisen startin kolarista. Jäänyt hämmentävän vähälle huomiolle kuvissa näkyvä vihertakkinen katsoja, joka oli todella lähellä saada massakolarin pyörteissä ilmassa lentäneen renkaan päähänsä.
 
Damon Hill oli aika-ajoissa kolmas, Ralf Schumacher kahdeksas. Hill oli kilpailun alussa parempi, mutta jotenkin tosiaan Ralf Schumacher oli nopeampi GP:n loppupuolella.

Ilman tiimimääräystä Ralf Schumacher olisi todennäköisesti voittanut. Kuvitelkaapa, että jos näin olisi tapahtunut, niin kummatkin Schumacherin veljekset olisivat ottaneet Spassa ensimmäisen GP-voittonsa keltaisella autolla.

Benettonhan oli keltainen Michael Schumacherin uran alkuaikoina.

Tässä Maikkarilta Kyllösen selostusta tästä kisasta kilpailun loppupuolelta.

Tässä tiimimääräys. Tämä tiimimääräyshän johti siihen, että Michael Schumacher osti veljensä Ralfin sopimuksen Jordanilta. Muutoin Ralf olisi ajanut Jordanilla myös kaudella 1999, mutta nyt ajoikin sitten Williamsilla.

Aika jännästi joskus sattumuksilla voi muuttaa historiaa. Ihan isossa kaavassa tottakai, mutta myös urheilussa.

Jos tuota Span tiimimääräystä ei olisi ollut, Ralf olisi jatkanut Jordanilla 1999. Olisiko pystynyt sellaiseen kauteen, kuin Frentzen tosielämässä 1999? Voittamaan siellä?

Mitä tulee Frentzeniin, mies olisi varmaankin jäänyt Williamsille ja olisiko hänestä tullut sitten myös Williamsin BMW-ajan kuljettaja Montoyan kanssa.

Kumpaa pidätte tasokkaampana kuljettajana, Frentzeniä vaiko Ralfia? Ralf oli melko tasainen Hilliä vastaan 1998, kun Frentzen puolestaan murskasi Hillin 1999.
 
Sinänsä varmaan aika saman tason suorittajista puhutaan - varmasti kumpikin olisi oikealla hetkellä oikeassa autossa voinut ajaa itsensä vaikka mestariksi asti. Ralf oli varsinkin uransa alussa aika kolariherkkä kaveri, HHF sen sijaan taisi olla aina melko tasainen ja varma suorittaja. Molempien vertailu Hilliin on toki turhaa kun urat oli kavereilla siinä kohti ihan eri vaiheissa. Ralf oli raakile ja HHF ajoi elämänsä kautta tuolloin.
 
Ylös