CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 14278
Tällä päivämäärällä 33 vuotta sitten vuodeksi 1990 ajettiin myös F1:n 500:s kisa minkä melkein oli voittaa Nigel Mansell, mutta voittaja oli kuitenkin täpärästi lopuksi Nelson Piquet.Tällä päivämäärällä, 4.11, vuonna 2012 Kimi Räikkönen otti "toisen F1-uransa" ensimmäisen, ja kaikenkaikkiaan uransa 19 GP-voittonsa Abu Dhabissa Lotuksen ratissa.
Kimin urahan oli kaksijakoinen, ensimmäinen F1-ura käsitti vuodet 2001-2009, ja toinen sitten kaudet 2012-2021.
Abu Dhabin voitto oli mahtava, sillä voitto oli ollut lähellä jo aiemmin paluukaudella, ja Abu Dhabissa se vihdoinkin tuli.
Näytä liitetiedosto 4159
Pitkälti siksi kun Mansellin osalta kierrokset loppuivat juuri kesken mitä voittoon tuli ja kun aiemmin Ferrari ei suostunut häntä varikolle ottamaan.
Juhlakisa lajille ajettiin Australian Adelaidessa kieltämättä myrskyisissä tunnelmissa kuivista oloista huolimatta kiitos tuolloin vielä hyvin tuoreen ja uudelleen toistuneen Senna-Prost-kolaritilanteen kohun vuoksi.
Jolloin oli uudelleenkin mestaruudestakin vääntöä kabinettien puolella, Ayrton Sennan ulosheittoa ja lopulta sen perumista lajista melkoisten kitkerien keskustelujen kuten myös vetoomusten jälkeen.
Sennalla kohua riitti myös kun joidenkin maiden medioille selostajineen ei kelvannut Sennan keskeytys sen tultua kohulla johtoasemassa aiemmin kilpailussa kun vaihdelaatikkovikaa ja muutoin huvittavimmillaan todella hupsua vaihteenvaihtovirhettä arveltiin ulosajon syyksi milloin riitti epäilyjä siitä, että ajoiko Senna yksinkertaisesti ulos myös tunnekuohuissa kiitos Suzukan kohukolarin?
Alain Prostilla ei myöskään sinänsä paremmin ainakaan välillä mennyt kilpailu. Parhaimmillaan oltiin tietysti myös voitossa kuten myös palkinnoilla kiinni, mutta lopulta pienemmän muun ja harvinaisemman ajovirheen takia Prost tippui palkinnoilta välillä peräti myös neljänneksi sijoittuneen Gerhard Bergerin taakse ollen siis lopullisiin tuloksiin Bergerin edellä kuitenkin kolmas kun muutoin sijat pyörivät huonoimmillaan viitospaikalla ja ehkä kisavauhdissa itsessään oletetun kohuhitauden takia huonommallekin tilalle.
Prostillekin kun kohua riitti, mutta Sennaan verrattuna jälleen miestä pidettiin tietyllä tapaa selvempänä ansaitsemaan mestaruus juurikin tulosvarmuuden takia kun Sennalla sitten aina tietyin välein auto jäi seiniin kuten myös radan varteen tiukoissa paikoissa pahaan paikkaan!
Muut pisteet meni Thierry Boutsenille Boutsenin viimeisessä Williams-kisassa viitospaikalle ja Riccardo Patresen suhteen myöskin Williamsille sitten kuutospaikalla.
Kisa oli myös viimeinen missä tähän mennessä F1:siä on noudatettu vain tiettyjen kisamäärien eli jo silloiseksi hyvin pitkän ajan perinteeksi muodostunutta vain tiettyjen kisamäärien laskemista tuloksineen MM-kilvan lopputuloksiin kuljettajille.
Viimeksi muokattu: