Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Joskus luin jostain saksalaisesta F1- kuljettajasta, joka karsiutui aika-ajoissa, eikä päässyt näin ollen mukaan itse kilpailuun. Rata taisi olla Hockenheim.

Mutta kuinka ollakaan, kun kilpailu startattiin käyntiin, kyseinen kuljettaja olikin mukana kilpailemassa omin luvin. Kun tuomaristo huomasi tilanteen myöhemmin, tämä kyseinen herra liputettiin ulos radalta.

Kuljettajan nimeä en muista, mutta aikamoinen temppu häneltä.

Saikohan viralliseen kilpailijaluetteloon kuitenkin nimensä, sillä olihan mies ajamassa kyseisessä kisassa.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Mitä itse henkilökohtaisesti pidätte F1:n ns. 'Kulta-aikana'. Eli toisinsanoen mikä ajanjakso F1:ssä on ollut mieleisenne?

Itse pidän 1990- luvun F1:stä. Koko 1990- luku oikeastaan. Silloin tiimejäkin oli enemmän kuin nykyään.

Ja legendaarisia yksitystiimejä vielä; Tyrrell, Minardi, Ligier, jne jne.

Edelleenkin kun katson -90- luvun F1:stä esim. Youtubesta, saavat ne erityisen fiiliksen aikaan.

images.jpeg
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063

Näytä liitetiedosto 3159
Kulta-aikaa oli 90-luvun alku jolloin aloin seuraaman lajia. Autot olivat näyttäviä ja kuljettajat karismaattisia. Koko sirkus oli riittävän kaukana mattimeikäläisten elämästä ilman internettiä ja somea. Kilpailuissa sattui paljon keskeytyksiä mikä avasi yllätyksen mahdollisuuksia altavastaajille. Sateellakin uskallettiin ajaa. Jos kolikon kääntöpuolelle kurkkaa niin ohittaminen oli vaikea ja tallien väliset suorituskykyerot järkyttävän suuria.
 
Hyvin sanottu. Tätä minäkin kaipaan. Ja tosiaan vaikka tiimien välillä erot oli isoja, niin yllätyksen mahdollisuus oli aina. Kuten JJ. Lehdon podium-sijoitus Imolassa osoitti.
 
Screenshot_20230115_094417_Instagram-01.jpegScreenshot_20230115_094409_Instagram-01.jpegScreenshot_20230115_094401_Instagram-01.jpeg

Kolmen 1980-2000 luvun alun mahtitiimien viimeisistä kuljettajien sekä valmistajien mestaruuksista on jo kosolti aikaa. Williams, McLaren ja Ferrari ovat silti edelleen F1- vakiokalustoa ja perinteisiä "vanhanajan" tiimejä, joilla on historiaa lajissa useilta vuosikymmeniltä.

Mukavasti myös kaikissa kolmessa tiimissä on ajanut myös suomalaisia kuljettajia; Williamsilla Keke Rosberg ja Valtteri Bottas (myös Nico Keken poikana voisi suluissa mainita), McLarenilla Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen ja Heikki Kovalainen, sekä Ferrarilla Kimi Räikkönen ja Mika Salo.

Mitä arvelette, mikä näistä tiimeistä rikkoo "kirouksen" ensimmäisenä ja voittaa mestaruuden?
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Mitä arvelette, mikä näistä tiimeistä rikkoo "kirouksen" ensimmäisenä ja voittaa mestaruuden?
Eiköhän se Ferrari ole lähimpänä rikkomista. Edelleen huipputalli. Voitti taas kisoja viime kaudella. Mutta aikaa siinä saattaa mennä, että ihan mestaruuteen asti pystyvät. Sen verran tuulinen paikka ollut tallipäällikön pestikin.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Laitetaan vaihteeksi vähän ikävämpi nostalgia-muistelu.

Suomalaiskuljettaja on kaksi kertaa joutunut keskeyttämään kilpailun kärkipaikalta viimeisellä kierroksella. Mika Häkkinen Barcelonassa 2000 ja Kimi Räikkönen Nurburgringillä 2005.

Kumpi sattui enemmän? Tai kumpi harmitti enemmän. Itse sanoisin että vaikka Häkkisen keskeytys ärsyttävää oli, niin Kimin keskeytys oli vieläkin ärsyttävämpää.

Olin tuolloin amiksessa käyvä opiskelija, ja asuin vielä vanhemmilla. Kisan katsoin yksin tv:stä, vanhemmat olivat kyläreissulla. Ajattelin että kestä nyt rengas, kestä kestä. Tai ripustushan se oli, joka tärisi. Mutta ei. Sitten kun vanhemmat tulivat kotiin, ja kysyivät että monesko Kimi oli, sapetti kertoa.

Kuvitelkaas, jos tuo ripustus olisikin pettänyt vasta kierrosta myöhemmin Kimin ylitettyä maaliviivan. Olisi kyllä ollut kaikkien aikojen tyylikkäin maaliintulo😃

Viimeksi muokattu:

Kumpikin harmitti vietävästi, mutta Häkkisen keskeytys enemmän sillä moottoririkkoon ei kuljettajalla ollut osaa eikä arpaa. Räikkösen keskeytyksen perimmäinen syy kuitenkin oli kuljettavan virheestä pilalle jarrutettu rengas, joka rasitti ripustuksen hajalle.
 
Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
98

Sama minullakin.

Tuli mieleen, että tuleeko kenellekään mieleen tuon kauden 2005 lisäksi toista kautta, jolloin mestaruus ei mennyt kauden parhaalle kuljettajalle? Yleinen mielipide nimittäin on, että Kimi oli tuon kauden paras kuljettaja, ja Alonso voitti vain luotettavamman autonsa ansiosta.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690

Kyllähän noita löytyy, mutta lähivuosista Vettelin mestaruutta 2012 häntä on todella vaikea väittää kauden parhaaksi kuskiksi. Ferrarilla ei ollut mitään asiaa lähellekään mestaruutta tuolla kaudella.
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
87
Sama minullakin.

Tuli mieleen, että tuleeko kenellekään mieleen tuon kauden 2005 lisäksi toista kautta, jolloin mestaruus ei mennyt kauden parhaalle kuljettajalle? Yleinen mielipide nimittäin on, että Kimi oli tuon kauden paras kuljettaja, ja Alonso voitti vain luotettavamman autonsa ansiosta.
Ihan samalla tavalla voisi kysyä, tuleeko kauden 2005 lisäksi mieleen toista kautta, kun mestaruus ei mennyt kauden nopeimmalle autolle.
 
Ylös